Viikon viimeisessä ottelussa Hämeenlinnassa ei tunnetta ja fyysisyyttä puuttunut. Voittajaksi selviytyi lopulta HPK voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 2–1 (1–0, 0–0, 0–1, 0–0, 1–0).
Kaikki putket katkeavat joskus, niin kävi tänään Hämeenlinnassa. KooKoon neljän ottelun voittoputki ei saanut enää tappion jälkeen jatkoa, ja samalla HPK katkaisi 13 ottelun tappioputken. Kuten otteluennakossa hieman aavisteltiin, niin tästä ottelusta saatiin kahden laadukkaan maalivahdin tasainen kamppailu. Sami Rajaniemelle kirjattiin loppujen lopuksi 29 torjuntaa HPK:n maalilla, ja Nick Malik pysäytti KooKoon maalilla 17 laukausta.
Ottelu itsessään lähti liikkeelle vauhdikkaan tasaisesti. HPK näytti kyllä alusta alkaen sen, etteivät he aio päästää KooKoota helpolla. Erityisen hankalaa oli päästä kunnollisille maalintekopaikoille, joka kertoi HPK:n hyvästä puolustuspelistä. KooKoo pääsi luomaan muutaman hyvän maalintekopaikan, muun muassa kahdeksan minuutin kohdalla Arttu Ilomäki loi hyvää paikkaa Ben Tardifille, mutta avausmaali jäi odottamaan itseään. Ensimmäistä erää väritti myös jäähyt; KooKoo pääsi avauserän aikana kahdesti ylivoimalle, mutta tulosta ei hyvästä rakentelusta huolimatta saatu aikaan.
Ottelun avausmaalista vastasi yllättäen kotijoukkue HPK. Kiekkoa nostettiin kohti hyökkäysaluetta, nosto epäonnistui, mutta kiekko löysi taitavasti nuoren hyökkääjä Vili Alitalon, joka syötti keskelle KooKoossakin lainalle olleelle Kasper Lundellille, joka sai huudattaa kotiyleisöä ensimmäistä kertaa, ja samalla hänen tililleen kirjattiin kauden kolmas maali, ja ensimmäinen HPK:n paidassa
– Kyllä meidän pelaaminen oli tänään rauhatonta kaikin puolin. Pieni voittamisen pakko oli puserossa tänään, ja se heijastui liikaa pelaamiseen, analysoi KooKoon päävalmentaja Olli Salo ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Mitään ei annettu ilmaiseksi
Päävalmentaja Salo tiesi, mistä se jäi tänään puuttumaan;
– Me puskettiin liikaa kiekolla, ja sitä kautta viisikoiden kiekollinen pelaaminen jäi torsoksi. Kun kiirehdit turhan takia, ja lähdet liian nopeasti hyökkäämään, niin sitten se pelaaminen on juuri tuota.
KooKoo hallitsi peliä pitkään tilastollisesti, mutta HPK taisteli hyvin rinnalla eikä antanut mitään ilmaiseksi. Ensimmäisessä erässä kiekonhallinta oli selkeästi KooKoolle 70–30, ja hyökkäysalueellakin KooKoo viihtyi yli viisi minuuttia enemmän. Toisen erän alussa kuitenkin KooKoolla oli muutama hyvä maalintekopaikka, joita olivat rakentamassa jälleen Tardif, mutta aisaparina hänellä oli nyt Radek Koblizek. KooKoo saikin viiden minuutin jälkeen pelistä paljon paremmin kiinni.
Toisen erän jälkimmäistä kymmentä minuuttia värittivät rangaistukset. Joni Jurmo ja Veikko Loimaranta ottivat yhteen vaihtoaitioiden edessä, ja kummatkin pelaajat komennettiin rangaistusaitioon. Lähes heti perään tuosta KooKoolla oli kuusi kenttäpelaajaa jäällä, joka tiesi kahden minuutin rangaistusta väärästä vaihdosta. Eikä tuo jäänyt erän ainoaksi, vaan puolitoista minuuttia ennen loppua KooKoolle vihellettiin jo toinen väärä vaihto. Teemu Engberg oli viimeisillä minuuteilla todella lähellä maalintekoa, mutta videotarkastuksen jälkeen kiekko ei ylittänyt maaliviivaa.
– Pelissä tuli koko ajan sellaista kiireen tunnetta. Kyllä meillä toisessa erässä oli hyviä paikkoja, mutta niistä ei saatu sisään, ja sitten se tuska ikäänkuin kasvoi, ajatteli Salo.
Rikkonainen kolmas erä tuhosi peliä
Kolmas erä oli hyvin rikkonainen. Rangaistuksia vihellettiin paljon, kunnon maalipaikoille ei päästy ja KooKoo oli koko erän ajan vaikeuksissa. Ylivoimaa tarjottiin KooKoolle jo kolmannen kerran ottelun aikana, mutta hyvästä Ville Leskisen yrityksestä huolimatta tätäkään ei pystytty hyödyntämään. Yksi ottelun käännekohta oli Ben Tardifin kampitusrangaistus kuuden minuutin kohdalla. Vahvempi osapuoli tässä oli KooKoo; Teemu Engberg pääsi yksin karkuun alivoimalla ja tasoitti ottelun lukemiin 1–1, ja tuuletuksista päätellen tämä oli joukkueelle erittäin tärkeä maali.
Engberg oli lähellä iskeä jo toistamiseen saman rangaistuksen aikana, mutta tämän Sami Rajaniemi pystyi maalillaan torjumaan. KooKoo haki vimmatusti illan toista maalia vielä erän lopuksi, mutta Charle-Edouard D’Astousin saama huitomisrangaistus päätti tuon joukkueen vireen, joten ottelussa siirryttiin jatkoajalle.
Dramatiikkaa nähtiin jatkoajalla koko rahan edestä. Lähes heti jatkoajan alettua, Veikko Loimaranta pääsi lähes yksin läpi, tämä epäonnistui mutta samassa tilanteessa HPK:lle tuomittiin rangaistuslaukaus. Torstain tapaan kuitenkin Nick Malik selvitti rankkarin, joten jatkoaikaa jatkettiin tasatilanteessa. Jatkoajan lopussa tarjottiin vielä paikkaa paketoida ottelu ylivoimalla, mutta kiekottelu kesti liian kauan eikä kunnollista laukausta saatu, joten ratkaisu haettiin voittolaukauskilpailusta. KooKoo ei pystynyt tekemään yhtään maalia, kun taas HPK:n Joni Virolainen ja Eetu Tuulola siivittivät hämeenlinnalaiset kahden pisteen voittoon. Erikoistilanteet olivat isossa osassa peliä, kuten päävalmentaja Salokin sanoi:
– Kolmannessa erässä meidän pelaaminen oli vaikeaa. Mitä enemmän kohti kevättä mennään ja tärkeitä pelejä pelataan, niin erikoistilannepelaaminen on isossa osassa. Alivoima oli hyvää, mutta ylivoima todella heikkoa, siitä puuttui tempo ja haastaminen.
– Kyllä jätkät antoi tänään kaikkensa, haluttiin ehkä vähän liikaa ja se hajotti meidän pelaamisen, eikä saatu sitä enää kiinni. Kaikki putket katkeaa aikanaan, Salo päättää.
KooKoo pelaa ensi viikolla kolme ottelua, keskiviikkona joukkue matkustaa Vaasaan Sportin vieraaksi, perjantaina KooKoo matkaa Helsinkiin HIFK:n vieraaksi ja lauantaina Kärpät saapuu Sumulaaksoon. Lauantain peli on samalla perhepeli, lisätietoa ottelutapahtumasta täältä!
Seuraavat kotiottelut:
La 24.2.2024 klo 18.00 KooKoo – Kärpät // Osta liput
Ke 28.2.2024 klo 18.30 KooKoo – Tappara // Osta liput
La 2.3.3034 klo 17.00 KooKoo – Ässät // Osta liput