09.04.2019 10:15
Yleispuolustaja Manninen KooKoon alakertaan
Puolustaja Oskari Manninen vahvistaa KooKoota kaksivuotisella pestillä.
KooKoon alakerta vahvistuu kaksivuotisen sopimuksen tehneellä Oskari Mannisella, 27.
– Manninen on parhaassa iässä oleva monipuolinen puolustaja, sanoo KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen.
– Olen yleispuolustaja. Yritän olla joukkueen avuksi molemmissa kenttäpäädyissä. Tarpeen mukaan pystyn pelaamaan myös erikoistilanteita, Manninen itse arvioi.
Helsinkiläislähtöinen Manninen debytoi Liigassa jo kaudella 2013–2014 Jokerien paidassa. Sittemmin puolustaja on pelannut kuuden viimeisen kauden aikana 243 Liiga-ottelua Jokerien lisäksi myös Sportin ja HPK:n väreissä.
Manninen siirtyy KooKoohon Vaasan Sportista. Päättyvällä kaudella puolustaja teki vaasalaisjoukkueessa 52 ottelussa 2+11 pistettä ja teholukema oli kauden päätteeksi +2. Manninen kuului myös Sportin kapteenistoon.
– Oskari suorittaa tasaisesti hyvällä tasolla illasta toiseen. Hän tekee hyviä kiekollisia ratkaisuja ja on myös puolustuspelissä jämäkkä, Kultanen sanoo.
Sopimustilanne 9.4.2019:
Maalivahdit
#30 Henrik Haukeland (NOR) 2020
#35 Oskari Salminen 2020
Puolustajat
#2 Santeri Salmela 2020
#3 Arttu Pelli 2020
#6 Peetro Seppälä 2020
#40 Martin Berger 2020
#41 Oskari Manninen 2021
#47 Alexander Bonsaksen (NOR) 2020
#66 Kalle Valtola 2020
Hyökkääjät
#11 Sami Tamminen 2020
#12 Kim Strömberg 2020
#14 Toni Suuronen 2021
#15 Olli Korhonen 2020
#18 Joonas Oden 2021
#19 Erik Karlsson (SWE) 2020
#27 Kasperi Ojantakanen 2020
#62 Kimi Koivisto 2021
#72 Juha-Pekka Haataja 2020
#94 Anrei Hakulinen 2020