14.11.2020 22:00
Vuoden harmain päivä oli oranssimusta
KooKoo voitti HPK:n voittomaalikilpailussa kauden ennätysyleisön edessä 3–2 (0–0, 1–1, 1–1, 0–0, 1–0).
Lumon Areenan ennätysyleisö (2215 silmäparia) sai seurata tunteikasta jännitysnäytelmää, joka kesti aina voittomaalikilpailuun asti. Voitto ratkesi lopulta KooKoolle Trevor Mingoian voittolaukauksella.
– Jaksettiin pelata hyvällä energialla. Kolmen ottelun viikko näkyi syöttöhuolellisuudessa ja viimeistelyssä, mutta pelattiin hyvä, laadukas 60-minuuttinen, KooKoo-luotsi Jussi Ahokas kommentoi ottelun jälkeen.
Ensimmäisessä erässä ei nähty kahta jäähyä kummempaa, mutta toisessa erässä tunteet kuumenivat sitäkin enemmän. Ottelun puolivälin jälkeen Joonas Oden vei KooKoon ylivoimalla 1–0-johtoon Arttu Pellin ja Trevor Mingoian esityöstä KooKoon pyörityksen päätteeksi.
Vain hetkiä myöhemmin HPK:n pelaaja taklasi laidassa rumasti oranssimustia ja kaksi HPK-pelaajaa jäi nokikkain KooKoo-vahti Victor Brattströmin kanssa ja Petri Kontiola tasoitti ottelun 1–1:een ylivoimalla ajassa 39.42.
KooKoolle tämä ei sopinut, eikä myöskään Lumon Areenan yleisölle. Tilanteesta tuomittiin 10 minuutin käytösrangaistukset sekä Mingoialle että Martin Bergerille. Peli siirtyi kaukalon toiseen päähän erän loppuminuuteille – ja tunteet kuumenivat edelleen sillä seurauksella, että KooKoon Erik ”kugfu” Karlsson ja Pallokerhon Otto Latvala pudottivat hanskansa ja ottivat toisistaan mittaa nyrkit heiluen. Kun Karlsson käänsi vastustajansa maihin, Lumon Areenan yleisö osoitti tukensa ruotsalaishyökkääjälle seisoen.
– Tunteet kuuluu jääkiekkoon ja urheiluun. Tarvittiin pisteitä ja joukkue otti ne. Kaikki tietää yhteisen tavoitteen, mitä kohti me mennään, Ahokas kommentoi toisen erän tunteiden kuumenemista.
Erätauolla molemmat joukkueet pääsivät rauhoittumaan ja kolmannessa erässä nähtiin hienoa kiekkoa. Aivan erän alkuun Valtteri Puustinen löysi KooKoon maalin edustalle jääneen Kristian Vesalaisen, joka ei laukauksessaan epäonnistunut.
KooKoo tasoitti vielä erän puolivälissä lukemiksi 2–2 ylivoimasommitelman päätteeksi. Kiekko kiersi Vilmos Gallón, Arttu Pellin ja ovelan Trevor Mingoian syötön kautta Kyle Platzerille, jonka hieno laukaus löysi tiensä HPK:n maaliverkkoon Emil Larmin ohi.
Tasalukemissa voittoa haettiin aina jatkoajalta asti, tuloksetta. Voitto ratkesi lopulta KooKoolle voittomaalikilpailussa, kun kolmessa parissa Victor Brattström pysäytti kaikki kolme HPK:n yritystä ja Mingoia onnistui omassa maalintekoyrityksessään viimeistellen kahden pisteen voiton KooKoolle vuoden harmaimpana päivänä.
– Tyytyväinen olen kahteen pisteeseen. Erikoistilanteet toimi ja paikkoja oli muutamaan enempäänkin. Toinen erä oli meillä tosi vahva. Aika vähillä maalipaikoilla me pidetään vastustaja, sunnuntaina 40-vuotta täyttävä Ahokas kommentoi tyytyväisenä.
KooKoon kausi jatkuu keskiviikkona Ilveksen vieraana Tampereella ja torstaina kouvolalaisryhmä pääse näkemään uusitun Vaasan Sähkö Areenan Sportin vieraana. Seuraava kotiottelu sen sijaan pelaataan viikon päästä lauantaina Lumon Areenalla, kun perjantaina Lahdessa voitettu Pelicans saapuu KooKoon vieraaksi.
MAALIT:
1.
Ei maaleja.
2.
1–0 YV Joonas Oden
(Arttu Pelli, Trevor Mingoia)
1–1 YV Petri Kontiola
(Valtteri Puustinen, Kristian Vesalainen)
3.
1–2 Kristian Vesalainen
(Valtteri Puustinen)
2–2 YV Kyle Platzer
(Trevor Mingoia, Arttu Pelli)
JA
Ei maaleja.
VL
3–2 VL VM Trevor Mingoia
TORJUNNAT:
KooKoo
Victor Brattström 3+3+6+3=15
HPK
Emil Larmi 5+12+7+1=25
KOVIN LAUKAUS:
KooKoo
Toni Suuronen 128,0 km/h
HPK
Tarmo Reunanen 131,9 km/h
NOPEIN LUISTELIJA:
KooKoo
Joonas Oden 36,1 km/h
HPK
Markus Nenonen 34,7 km/h
PISIN LUISTELTU MATKA:
KooKoo
Kyle Platzer 5948 m
HPK
Elmeri Eronen 6038 m