28.01.2022 18:51
Vuoden ensimmäisestä vuoden ensimmäinen kolmen pisteen voitto
KooKoo kaivoi itsensä kuopasta ja otti vuoden ensimmäisestä matsista ensimmäisen voittonsa.
KooKoo palasi pitkän, pari päivää vaille kuukauden kestäneeltä korona-tauolta tositoimiin kotihallissaan Lumon Areenalla perjantaina. Joukkue ei ollut pelannut ainuttakaan ottelua vuodenvaihteen jälkeen, sillä otteluita siirretiin sekä oman joukkueen että vastustajajoukkueiden koronatartuntojen ja karanteenien vuoksi.
Odottavan aika on pitkä, niinhän sitä sanotaan.
Perjantai-iltana Lumon Areenalla esiintyi kuitenkin hieman jännittynyt, mutta innostunut joukkue. Kaukaloon paluuta oli selvästi odotettu – ja olihan kannattajaryhmä Kuudes Kenttäpelaajakin aitiosta asti kannattamassa omiaan.
KooKoo sai ottelulle upean alun, kun hyökkääjä Teemu Rautiainen onnistui ylivoimalla viemään isännät maalin karkumatkalle. Ylivoimakuvio tuotti tulosta, kun Eero Teräväinen ja Joose Antonen pelasivat kiekon maalin edustalle Rautiaiselle, joka jatkoi Antosen syötön suoraan vieraiden maaliin.
Ensimmäisessä erässä vieraa tulivat kuitenkin tasoihin niin ikään ylivoimalla, kun Miika Roine tuikkasi kiekon KooKoon maaliin maalinedustatilanteesta. Näin ollen toiseen erään siirrytiin jännittävästi lukemissa 1–1.
Toinen erä oli KooKoon ja Kasperi Ojantakanen iskikin Lumon Areenan mediakuutiolle lukemiksi 2–1 maalin kulmalta. Syöttöpinnat osumaan Petteri Nikkilälle ja Joose Antoselle.
Kolmannessa erässä lahtelaisryhmällä oli muutama paikka tulla tasoihin, mutta tolppaa lähemmäs eivät Pelikaanit päässeet. Viimeisen niitin iski Peetro Seppälä, joka heitti kiekon vieraiden tyhjään maaliin oman maalin tuntumasta ajassa 59.29.
Loppulukemat Lumon Areenalla 3–1 ja KooKoolle vuoden ensimmäisestä ottelusta vuoden ensimmäiset kolme pistettä.
Ottelun nosto:
Jesse Nurmi pelasi Liiga-debyyttinsä miehekkäästi perjantaina Pelicansia vastaan.
Katso ottelukooste ja lehdistötilaisuus alta. Kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga
KooKoo pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina 29.1.2022 klo 15.00 Lappeenrannassa SaiPaa vastaan. Ottelu on nähtävillä osoitteesta www.cmore.fi/liiga.
Maalit:
1. erä
1–0 YV Teemu Rautiainen
(Joose Antonen, Eero Teräväinen)
1–1 YV Miika Roine
(Aleks Haatanen, Iikka Kangasniemi)
2. erä
2–1 Kasperi Ojantakanen
(Petteri Nikkilä, Joose Antonen)
3. erä
3–1 TM Peetro Seppälä
Torjunnat:
KooKoo Oskari Setänen 4+3+5=12
Pelicans Emil Larmi 12+9+6=27
KOVIN LAUKAUS:
Petteri Nikkilä
KooKoo
133,2 km/h
Aleksi Laakso
Pelicans
124,5 km/h
NOPEIN LUISTELIJA:
Heikki Liedes
KooKoo
35,6 km/h
Brad Lambert
Pelicans
33,3 km/h
PISIN LUISTELTU MATKA:
Peetro Seppälä
KooKoo
4611 m
Toni Utunen
Pelicans
4936 m
Sarjataulukko:
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Tappara | 60 | 31 | 13 | 16 | 188 | 120 | 9 | 115 | 1,92 |
2. | Jukurit | 60 | 31 | 12 | 17 | 166 | 138 | 8 | 113 | 1,88 |
3. | Ilves | 60 | 28 | 17 | 15 | 191 | 168 | 10 | 111 | 1,85 |
4. | TPS | 60 | 29 | 9 | 22 | 151 | 137 | 6 | 102 | 1,70 |
5. | HIFK | 59 | 27 | 13 | 19 | 174 | 146 | 5 | 99 | 1,68 |
6. | Kärpät | 60 | 24 | 16 | 20 | 171 | 141 | 7 | 95 | 1,58 |
7. | HPK | 60 | 24 | 14 | 22 | 147 | 135 | 9 | 95 | 1,58 |
8. | KooKoo | 60 | 25 | 14 | 21 | 148 | 141 | 5 | 94 | 1,57 |
9. | Pelicans | 60 | 25 | 14 | 21 | 142 | 142 | 4 | 93 | 1,55 |
10. | Lukko | 58 | 24 | 12 | 22 | 169 | 151 | 5 | 89 | 1,53 |
11. | KalPa | 60 | 19 | 22 | 19 | 167 | 159 | 9 | 88 | 1,47 |
12. | Sport | 59 | 18 | 15 | 26 | 120 | 155 | 8 | 77 | 1,31 |
13. | JYP | 60 | 14 | 12 | 34 | 139 | 221 | 8 | 62 | 1,03 |
14. | SaiPa | 60 | 15 | 10 | 35 | 128 | 193 | 3 | 58 | 0,97 |
15. | Ässät | 60 | 11 | 13 | 36 | 127 | 181 | 7 | 53 | 0,88 |