ENNAKKO:

Vuoden ensimmäinen kotiottelu - "Saamme tulosta aikaiseksi kun pääsemme paikoille"

02.01.2024

Vuoden 2024 ensimmäinen ottelu pelataan kotiluolassa Sumulaaksossa. Keskiviikon kamppailussa KooKoo kohtaa Rauman Lukon.

Oranssimustat kohtaavat Lukon maukas vierasvoitto takataskussaan. KooKoo päätti syyskauden melkoiseen ilotulitukseen, kun Ilves kaatui edellisessä ottelussa 0–4. Ilves on ollut KooKoolle vaikea vastus, ja Nokia Arena vaikea pelipaikka, mutta nyt molemmat esteet taklattiin todella tyylikkäästi. Tampereella voiton mahdollisti ennenkaikkea nollat pitänyt Oskari Setänen, joka piti torjunnoillaan huolen siitä, ettei Ilves päässyt kovista painejaksoista huolimatta maalinteon makuun. Varsinkin avauserässä Setänen, jolle nollapeli oli jo kauden kolmas, oli todella mies paikallaan.

Puolustusalueella pysyimme rauhallisena, vaikka Ilves hallitsi ajoittain pitkiäkin ajanjaksoja meidän alueellamme. Emme panikoineet, vaan keskityimme ainoastaan laadukkaaseen puolustamiseen, kommentoi otteluennakkoon haastateltu hyökkääjä Ben Tardif.

– Pidimme pelin melko yksinkertaisena, halusimme päästä kiekolle, kamppailimme kovaa ja teimme paljon yksinkertaisia ratkaisuja oikeissa paikoissa. Lopulta oikeat yksinkertaiset ratkaisut johtavat tekopaikkoihin ja maaleihin.

Maalivahtipelin lisäksi myös hyökkäys toimi. Ilves onnistui pimittämään KooKoon ykkösketjun, mutta ratkaisukykyä löytyi Nokia Arenalla leveällä rintamalla. Varsinkin Axel Ottossonin johtama kakkosketju, joka teki kaksi upeaa maalia toisessa erässä, oli pelipäällä. Ottossonin ja Emil Molinin lisäksi maalinteossa kunnostautuivat Seth Barton sekä Radek Koblizek. Koblizekin maali syntyi tyhjiin, mutta muut kolme osumaa olivat kukin todella tyylikkäitä. Varsinkin Ottossonin röyhkeä sekä taitava nousu toisessa maalissa oli ilo Tampereelle matkanneiden KooKoon fanien silmille.

Olen todella tyytyväinen otteisiimme, pelasimme hyvin joukkueena. Henkilökohtaisesti pääsin heti hyvin peliin mukaan kun otin muutaman blokin ensimmäisessä erässä, sain siitä hyvää energiaa. Jokainen pelasi hyvin, keskittyneesti sekä juuri niin kuin meidän kuuluukin. Tuloskin oli tietysti hyvä, voitimme 0–4 joukkuetta vastaan, joka voi olla jopa tämän sarjan paras, analysoi Tardif. 

Ajoittain tunnelma Nokia Arenalla oli sitä luokkaa, että kyseessä olisi voinut yhtä hyvin olla oranssimustien kotiottelu, niin kovaa mekkalaa Kuudes Kenttäpelaaja piti päätykatsomossa. Viralliselle kannattajien megamatkalle lähti satoja faneja, mutta tunnelman ja volyymin perusteella paikallaolijoita olisi voinut kuvitella olevan jopa nelinumeroinen määrä.

Myös Tardif oli innoissaan runsaslukuisesta vierasfanikatsomosta Tampereella:

Oli todella hauskaa että meillä oli paljon vierasfaneja katsomossa. Uskon että he auttoivat meitä paljon, ja oli mahtavaa kuulla heidän äänekäs kannustamisensa jo ennen ottelun alkua. Olen todella otettu siitä, että KooKoolla on näin runsaasti tukijoita jotka lähtevät myös vierasotteluihin mukaan. 

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuoden 2024 KooKoo polkaisee käyntiin Rauman Lukkoa vastaan. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat marraskuun alussa Raumalla, jolloin Lukko oli lopulta parempi maalein 5–4JA. Ottelu muistetaan erityisesti KooKoon sisukkaasta noususta, joka huipentui Linus Anderssonin maaleihin viimeisillä minuuteilla. Joukkueiden ensimmäinen ottelu kuluvalla kaudella käytiin syyskuussa, jolloin kotiottelua pelannut KooKoo hävisi myös lukemin 4–5. Niinpä kauden ensimmäinen päänahka Lukosta on vielä ottamatta.

Tomi Lämsän käskyttämät Raumalaiset ovat keränneet alkukaudella 54 pistettä, joka oikeuttaa runkosarjan kuudenteen sijaan. Lukko pelasin joulun jälkeisellä viikolla kolme ottelua, joista se hävisi kaksi, Vaasan Sportille sekä Lahden Pelicansille. Toisaalta voitto tuli vakuuttavasti sarjan kärkiseuroihin kuuluvaa HIFK:ta vastaan. Lukon joulukuu oli kohtalaisen vahva, ja raumalaisten kuukauteen mahtui muun muassa neljän ottelun voittoputki.

KooKoolla sarjapisteitä on yhteensä 45, eli matkaa Lukkoon on yhdeksän pinnan verran. Joukkueiden ottelumäärä on sama, joten voittoa ei missään nimessä voi lahjoittaa Lukolle. Raumalaiset taistelevat tosissaan suorasta pudotuspelipaikasta, kun taas KooKoon tavoitteena on tietenkin varmistaa pääsy ylipäänsä jatkopeleihin. Pudotuspeliviivalla majailevaan Sportiin oranssimustilla on matkaa kolme pistettä. Kaikki edellytykset siis ovat olemassa siihen, että Sumulaaksossa pelataan keväällä pudotuspelejä.

Lukko ei kuulu sarjan tehokkaimpiin hyökkäyspään koneisiin, mutta puolustaminen on sen ehdoton vahvuus. Lukko on päästänyt alkukaudella keskimäärin 2,54 maalia ottelua kohden, yhteensä 89. Päästettyjen maalien kokonaismäärällä mitattuna Lukko pelaa keskimääräistä Liigajoukkuetta tarkempaa puolustusta. Vain kuusi joukkuetta on päästänyt tällä kaudella alle 90 osumaa omiin, ja sinikeltaiset kuuluvat tähän joukkoon. Maalien tekeminen on ollut Raumalla ajoittain vaikeampaa, sillä osumia he ovat tehneet myös samaiset 89 kappaletta. Sijoitus tässä kategoriassa on viidenneksi heikoin koko sarjassa.

Meidän pitää pelata vastaavalla tavalla keskiviikkona(kuten Tampereella), niin meillä on takuuvarmasti mahdollisuus voittoon. Meillä on ollut tällä kaudella paljon jäähyjä ja kurittomuutta, mutta Tampereella pysyimme melko hyvin poissa jäähyaitiosta. Se auttaa meitä varmasti voiton tavoittelussa, eli meidän tulee pysyä poissa jäähypenkiltä, ennakoi Tardif Lukko-ottelun lähestymistapaa. 

KooKoon puolustuspeli on ollut astetta heikompaa kuin raumalaisilla, sillä oranssimustien nuottaan on ammuttu tällä kaudella 101 maalia, siis 2,89 per ottelu. Toisaalta KooKoon vahvuuksiin on kuulunut maalien tekeminen, ja täysosumia onkin syntynyt yhteensä 98 kappaletta syyskauden aikana. Vasta neljä joukkuetta on rikkonut sadan tehdyn maalin rajan kuluvalla kaudella, ja on mahdollista että viidentenä tähän saavutukseen yltää juurikin KooKoo.

Lukkoa vastaan meidän pitää myös pitää pelimme yksinkertaisena, tiedämme että saamme tarpeeksi mahdollisuuksia jos pysymme työteliäinä. Meillä on tarpeeksi hyviä pelaajia jotta saamme tulosta aikaiseksi kun pääsemme paikoille, pohtii Tardif.   

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:

Ke 3.1.2024 klo 18:30 KooKoo – Lukko // Osta liput

Pe 5.1.2024 klo 18:30 KooKoo – HIFK // Osta liput

La 13.1.2024 klo 17:00 KooKoo – HPK // Osta liput