27.10.2022 16:50
Viikonlopun tupla: Perjantaina Mikkelissä ja lauantaina Lumonilla Hall Of Fame-ottelun merkeissä
KooKoo käynnistää Liiga-viikkonsa perjantaina Mikkelissä, jossa vastaan asettuu viimekauden neljännesfinaalivastus Mikkelin Jukurit. Pelit jatkuu heti lauantaina, kun Porin Ässät saapuu vierailemaan Lumon Areenalle.
KooKoo pääsee lähtemään viikon otteluihinsa hyvin levänneenä, sillä kouvolalaismiehistön viimeisin ottelu pelattiin viime lauantaina Tapparaa vastaan kotiyleisön edessä. Maalinteon tehottomuuden kanssa etenkin kotikentällä kamppaillut KooKoo on päässyt kuluvan viikon aikana hiomaan kuvioita kuntoon loppuviikon otteluita ajatellen.
Viidestä viimeisestä ottelustaan KooKoo on onnistunut nappaamaan vain yhden voiton ja sarjataulukossa kouvolalaiset löytyvät tällä hetkellä sijalta yhdeksän. Pisteitä oranssimustat ovat napanneet pelaamissaan 16 ottelussa yhteensä 23. Tasaisessa sarjataulukossa suoraan pudotuspelipaikkaan on matkaa kuitenkin ainoastaan neljä pistettä.
Perjantaina kohdattava Mikkelin Jukurit on aloittanut kautensa ailahdellen ja mikkeliläiset löytyvätkin tällä hetkellä sarjataulukosta sijalta 12. Piste-eroa yhdeksäntenä olevan KooKoon ja Jukureiden välillä on kuusi pistettä, mutta Jukureilla pelattuja otteluita on kaksi vähemmän.
Hankalasta alusta huolimatta Olli Jokisen luotsaama miehistö on saanut koneitaan hiljalleen käyntiin ja keskiviikkona Jukurit onnistuivatkin kaatamaan kotikaukalossaan Tapparan lukemin 2–1. Parhaana pistemiehenä Jukureissa häärii täksi kaudeksi Mikkeliin siirtynyt taiturimainen Juhamatti Aaltonen, joka on nakuttanut pelaamissaan otteluissa tehot 6+4=10.
KooKoo ja Jukurit ovat tällä kaudella kohdanneet kertaalleen kauden avausottelussa Mikkelissä, jonka KooKoo voitti lukemin 3–4.
Lauantaina Hall of fame -ottelu Lumonilla
Pelit jatkuvat välittömästi lauantaina, kun KooKoo isännöi Lumon Areenalla Porin Ässiä. Ottelu on samalla Hall of Fame -ottelu, jossa aateloidaan kolme uutta jäsentä KooKoon Hall of Fame -kunniagalleriaan.
Vierailijaksi saapuva Porin Ässät on aloittanut kautensa niin ikään ailahtelevasti. Puolustus- ja maalivahtipeli on porilaisten osalta ollut ajoittain erittäin hyvää, mutta maalinteosta on puuttunut tehokkuutta.
Tilastokummajaisena Ässistä mainittakoon vielä, että peräti yhdeksässä Ässien ottelussa toinen joukkue on jäänyt kokonaan maaleitta. Ässät löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta KooKoon takaa sijalta kymmenen. Pisteitä 17 pelatusta ottelusta Ässät on raapinut kasaan 20. Parhaana pistemiehenä porilasten riveissä häärii hyökkääjä Dominic Turgeon, joka on mittavan NHL-uran tehneen Pierre Turgeonin poika.
KooKoo ja Ässät ovat iskeneet tällä kaudella kertaalleen yhteen Porissa, josta kouvolalaismiehistö kävi nappaamassa täydet kolme pistettä lukemin 1–3.
Otteluennakossa KooKoon luottopuolustaja Oskari Manninen.
Kokoonpanosta ovat varmuudella pois hyökkääjät, Leevi Aaltonen (1–2 viikkoa), Axel Ottosson (1–2 viikkoa) ja Samuli Ratinen (7-8 viikkoa) ja puolustaja Miska Kukkonen (toistaiseksi).