Joulu ja uusi vuosi lähestyy ja Liiga-kaukalotkin hiljenevät hetkeksi aikaa.
Liiga-kausi 2025–2026 on pitänyt sisällään paljon erilaisia hetkiä. Kokonaisuutena KooKoon kauteen voi kuitenkin olla tähän mennessä hyvinkin tyytyväinen. Viikon 52 alkaessa KooKoolla on kasassa 58 pistettä ja löytyy sarjataulukon sijalta viisi, vain viiden pisteen päässä sarjakärjestä. Sijoilla 2–5 olevat joukkueet Lukko, JYP, SaiPa ja KooKoo ovat samoissa pisteissä sarjakärki Tapparan takana. Oranssimustat lähtevät joulutauolle kahden ottelun voittoputkessa.
VIIKKO 52:
Joukkue ja muu KooKoon väki hiljenee hetkeksi aikaa joulun viettoon, mutta pian joulun jälkeen palataan kuitenkin takaisin tositoimiin. Joulun välipäivinä Lumon Areenalla on tarjolla huippuviihdettä, kun lauantaina 27.12. klo 17.00 KooKoon vieraaksi saapuu sarjakärki Tappara, joka on voittanut kolme viimeisestä viidestä pelistään.
Joukkueiden tämän kauden aikaisempi kohtaaminen Tampereella päättyi KooKoon 2–5 -voittoon. KooKoo saapuu otteluun pidemmän pelitauon jälkeen, sillä lauantai-illan ottelu on KooKoon viikon ainoa, kun taas kirvesrinnat kohtaavat vielä Tapaninpäivänä kotonaan Lahden Pelicansin.
VIIKKO 1:
Tappara-ottelun jälkeen on taas KooKoon osalta hiljaisempi jakso. Vuosi vaihtuu seuraavaan ja Liiga-ottelut tekevät paluun jälleen lauantaina 3.1., jolloin KooKoo matkustaa Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Kaakon Derbyn voitot ovat tällä kaudella KooKoolle 2-1.
Myös KooKoo U20 palaa tositoimiin jo viikolla 1, kun se lauantaina 3.1. klo 16.00 kohtaa kotonaan Lumon Areenalla KalPa U20-joukkueen. KooKoo U20 -kotiottelutapahtumiin on vapaa pääsy. KooKoo U20 pelaa myös sunnuntaina 4.1. klo 16.00, kun se matkustaa Lahteen Pelicans U20-joukkueen vieraaksi.
VIIKKO 2:
Kaakon Derby siirtyy Lappeenrannasta Kouvolaan, kun KooKoo ja SaiPa kohtaavat vuorostaan Lumon Areenalla maanantaina 5.1. klo 18.30. Viikko 2 on myös kahden kotiottelun viikko, kun perjantaina Lumon Areenalle vieraaksi saapuu JYP. Jyväskyläläisryhmä on ollut tällä kaudella KooKoolle erittäin haastava vastus, sillä joukkueiden kaksi edellistä kohtaamista tällä kaudella on päättynyt molemmat JYPin voittoon, maalierolla 8-2 JYPin eduksi.
Viikko 2 on KooKoo U20-joukkueelle yhden ottelun viikko, kun perjantaina 9.1. se matkustaa Tampeereelle ja kohtaa Tapparan U20-joukkueen.
Positiiviset nostot viime viikolta:
KooKoo hyökkääjä Vilmos Gallólla tuli lauantain KooKoo–KalPa -ottelussa 200 Liiga-ottelua täyteen. Onnea Vilmos! Se on toiseksi eniten kaikista Liigassa pelanneista unkarilaisista. Enemmän pelejä unkarilaisista on pelannut vain Ässien Balázs Sebok, jolla on 415 ottelua takana. Myös lauantain KooKoo–KalPa ottelussa syöttöpisteen tehnyt kapteeni Otto Paajanen saavutti Liigassa 200 syöttöpisteen rajan. Onnittelut myös Otolle!
KooKoo nappasi perjantaina KalPaa vastaan hienon 2–6 -voiton KalPasta ja lauantain kauden neljäs kohtaaminen päättyi KooKoon 2–1-voittoon kotiyleisön edessä Lumon Areenalla. Viikon tehotykkinä toimi hyökkääjä Marcus Davidsson, joka teki kolmeen otteluun yhteensä tehot 3+3=6.
Joukkueen poissaolot:
- Miettinen tutkimukset kesken
- Luoto 2 viikkoa
Liiga-ottelut:
Viikko 52:
La 27.12. KooKoo–Tappara klo 17.00, Lumon Areena, Kouvola // OSTA LIPUT TÄSTÄ!
Viikko 1:
La 3.1. SaiPa–KooKoo klo 17.00, Lappeenranta
Viikko 2:
Ma 5.1. KooKoo–SaiPa klo 18.30, Lumon Areena, Kouvola // OSTA LIPUT TÄSTÄ!
Pe 9.1. KooKoo–JYP klo 18.30, Lumon Areena, Kouvola // OSTA LIPUT TÄSTÄ!
U20 SM-sarjan ottelut:
Viikko 52:
Ei otteluita
Viikko 1:
La 3.1. KooKoo U20–KalPa U20 klo 16.00, Lumon Areena, Kouvola // VAPAA PÄÄSY
Su 4.1. Pelicans U20–KooKoo U20 klo 16.00, Lahti
Viikko 2:
Pe 9.1. Tappara U20–KooKoo U20 klo 18.30, Tampere
KooKoon toimiston ja ravintoloiden aukioloajat:
KooKoon toimisto sulkee ovensa joulun viettoon perjantaina 19.12. klo 16.00 ja on suljettuna 6.1.2026 asti. Toimisto palvelee normaalisti taas keskiviikkona 7.1.2026 klo 10.00 alkaen.
KooKoo-lounas jää joulun viettoon perjantaina 19.12. Lounas palvelee normaalisti taas keskiviikkona 7.1.2026 klo 10.30 alkaen. KooKoo-lounas palvelee maanantaina 22.12. klo 10.00–15.00 vain jouluruokatilausten noudossa.
Ravintola Höyry palvelee Kauppakeskus Veturin 2. kerroksessa lounaan ja á la carten muodossa. Alla olevasta listauksesta löydät poikkeusaikataulut pyhäpäiville:
Ke 24.12. Jouluaatto, suljettu
To 25.12. Joulupäivä, suljettu
Pe 26.12. Tapaninpäivä, klo 10.00–18.00 palvelee vain kahvilana
Ke 31.1. Uudenvuoden aatto, klo 10.00–18.00
To 1.1. Uuden vuoden päivä, suljettu
Ti 6.1. Loppiainen, klo 10.00–18.00
KooKoo-sovellus:
Lataa KooKoon oma sovellus App Storesta tai Google Play Kaupasta, ja pysy ajantasalla uutisista ja uusimmista etukupongeista. Appin etukupongeilla saat mm. otteluissa pelipaita päällä ilmaisen kahvin.
Ottelutapahtuma:
Alakulman pre-game-buffet:
Tunti ennen ottelun alkua alakulmassa on tarjolla buffet peleihin saapuvalle kiekkoyleisölle. Buffetin hinta on 15 € aikuisilta ja yli 12-vuotiailta lapsilta. 0–11-vuotiailta buffetin hinta on 1 € per ikävuosi. Sisäänkäynti Grilli-Ravintola Alakulmaan tapahtuu C-ovelta suoraan jään tasoon. Buffettiin saapuakseen asiakkaalla on oltava ottelulippu tai kausikortti, mikä luetaan hallin sisäänkäynnin yhteydessä. Buffet on aina tarjolla tunti ennen ottelun alkua aina kiekon pudotukseen asti, minkä jälkeen Alakulma toimii normaalisti Grilli-Ravintolana ottelun aikana. Huom! Pre-game-buffan aikana saa tilattua myös Grilli-Ravintola Alakulman listan ruokia. Buffetin ruoka vaihtuu otteluittain ja ruoat julkaistaan aina KooKoon viikkoinfon yhteydessä. Myös grilliruokia saa koko ottelun ajan. Buffetin voi maksaa suoraan Alakulman kassalle. Ravintolassa on paikkoja 80 hengelle.
MENU:
Lauantaina 27.12. KooKoo–Tappara-ottelussa: Tuoresalaatti (L, G), raastesalaatti (L, G), broilerisalaatti (L, G), lihapullat (L), paistettu lohi (L, G), muusi (L, G), paahdetut punajuuret (L, G)
Ilmainen kahvi pelipaidalla:
KooKoo tarjoaa ilmaisen kahvin pelipaita päällä KooKoo-sovelluksen käyttäjille! Kahvi tulee lunastaa pelipaidassa KooKoo-sovelluksesta löytyvällä kupongilla (työntekijä pyyhkäisee edun käytetyksi). Kuponki on kertakäyttöinen per ottelu. Jos sinulla ei vielä ole KooKoo-sovellusta, lataa se nyt puhelimesi sovelluskaupasta!
Happy 45′:
Häppärit Ratabaarissa ennen ottelun alkua koko kauden! Happy 45′ käynnistyy ovien avauduttua tunti ennen ottelun alkua klo 17.30 ja päättyy klo 18.15 (klo 17.00 alkavissa otteluissa klo 16.00–16.45). Tarjouksessa hanat ja miedot tölkit (0,33 l) 6 € ja vaihtuvat shotit 5 €.
Ennakkolöylyt:
Ratabaarissa Don Pepen haastattelussa aina noin 50 minuuttia ennen ottelun alkua vaihtuva vieras.
Tykkimäen Saunan Jälkilöylyt:
Ratabaarissa Don Pepen haastattelussa aina illan onnistunut pelaaja tai muutoin vaihtuva vieras.
Jälkipelit:
Jälkipelit juhlitaan tuttuun tapaan Irish Pub Old Tomissa noin 45 minuuttia ottelun päättymisen jälkeen!
Lauantaina 27.12. KooKoo–Tappara-ottelun jälkeen vieraana Tompassa vierailee Don Pepen kanssa hyökkääjä Joonas Oden.
Maanantaina 5.1. KooKoo–SaiPa-ottelun jälkeen vieraana Tompassa vierailee Don Pepen kanssa illan ottelun pelaava maalivahti Juha Jatkola tai Eetu Randelin.
Perjantaina 9.1. KooKoo–JYP-ottelun jälkeen vieraana Tompassa vierailee Don Pepen kanssa hyökkääjä Marcus Davidsson.
* KooKoo pidättää oikeudet artikkelin muutoksiin.