KooKoon runkosarjan loppurutistus jatkuu keskiviikkona, kun ensimmäistä kertaa tällä kaudella Tappara isännöi oranssimustia Nokia Areenalla.
Kolme matsia viime viikolla tahkonneen KooKoon saldoksi jäi lopulta kaksi suoraa tappiota ja yksi voitto. Tappiot Kärpille ja HIFKille kokenut, mutta voiton Vaasan Sportista napannut kouvolalaisryhmä pitää edelleen tiukasti kiinni kotietuun pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella oikeuttavista sijoituksista. Myös neljän parhaan joukkoon pääseminen on yhä mahdollista, vaikkakin tappio punapaitoja vastaan lauantaina kasvatti eron kuuteen pisteeseen.
Runkosarjan kääntyessä loppusuoralle on KooKoon lopullinen sijoitus käytännössä täysin auki. Todennäköisyyksiä katsottaessa kaikista todennäköisin skenaario on, että KooKoo aloittaa kevään urakan playoffsien ensimmäiseltä kierrokselta. Kotiedun ensimmäisellä kierroksella kouvolalaisorkesteri saa, mikäli joukkue löytyy runkosarjan päätteeksi sijoilta 5-8. Eroa yhdeksäntenä tällä hetkellä sarjataulukossa keikkuvaan ja kotiedusta taistelevaan HPK:hon on yhdeksän pistettä ja otteluita hämeenlinnalaisilla on KooKoon tavoin 53. Kotietua hamuaa myös Kiekko-Espoo, joka on 10 pisteen päässä oranssimustista, mutta espoolaisilla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna.
KooKoo lähtee viikon ensimmäiseen koitokseen parhaan pistemiehen viittaa kantavan Robert Rooban johdolla. Radek Koblizekin (18+20=38) ollessa sivussa kultaista kypärää kantava Rooba on syttynyt ilmiliekkeihin Kouvolassa ja virolaishyökkääjän tehotilasto näyttää lukemaa 17+19=36. Tämän hetken noteeraus on ”Robin” uran toiseksi paras pistesaldo Liigassa ja henkilökohtaiseen piste-ennätykseen on matkaa ainoastaan viisi pistettä. Muita kolmenkymmenen tehopaunan rajapyykin rikkoneita ovat edellä mainittujen lisäksi Vilmos Galló (11+22=33), David Farrance (1+32=33), Marcus Davidsson (12+18=30) ja kapteeni Otto Paajanen (10+20=30).
Keskiviikkona kirvesrintojen vieraaksi
Kuten mainittua, KooKoon viikko starttaa huomenna keskiviikkona Tampereen Tapparan vieraana. Hieman yllättäenkin kahdeksannelle sijalle valunut Tappara on alisuorittanut ennakko-odotuksiin nähden ja tuloksellisesti joukkueella on ollut haastavaa. Edellisestä matsista porkkanapöksyt kuitenkin naarasivat niukan 3–2-voiton Ässistä kotiluolastaan lauantaina.
Kahdeksan pisteen päässä, mutta kaksi ottelua vähemmän pelannut Tappara lähtee otteluun parhaana pistemiehenään Kristian Tanus. Kuudetta kauttaan Tapparan organisaatiossa pelaava Tanus on nakuttanut tällä kaudella tehot 17+27=44, jotka oikeuttavat Liigan pistepörssissä sijaan 16.
KooKoo ja Tappara kohtaavat tällä kaudella poikkeuksellisesti vain kahdesti ja Tampereen kohtaaminen on joukkueiden viimeinen keskinäinen ottelu runkosarjan osalta. Ensimmäisestä kohtaamisesta Kouvolassa on vierähtänyt jo tovi, sillä ottelu pelattiin lähes neljä kuukautta takaperin 25. lokakuuta. Tiukka kamppailu kääntyi lopulta Tapparan nimiin 2–3-lukemin.
Poissaolijat
David Farrance, day-to-day
Radek Koblizek, toistaiseksi
Kalle Loponen, sivussa arviolta 5 viikkoa
Christian Kåsastul, kausi ohi loukkaantumisen vuoksi
Ville Leskinen, kausi ohi loukkaantumisen vuoksi
Viikon ottelut
Ke 26.2. klo 18.30 KooKoo–Tappara, Nokia Areena, Tampere
Pe 28.2. klo 18.30 KooKoo–Ässät, Lumon Areena, Kouvola // OSTA LIPUT