14.01.2020 15:32
Vierasviikko alkaa Jyväskylästä
KooKoo pelaa tällä viikolla vain kaksi vierasottelua, joista ensimmäistä varten joukkue matkaa Jyväskylään.
Lumon Areena viettää tällä viikolla iltaisin hiljaiseloa, sillä Liigaa pelataan Kouvolassa seuraavan kerran vasta ensi viikon torstaina.
Ennen sitä KooKoo vierailee tällä viikolla ensin keskiviikkona Jyväskylässä JYPin ja lauantaina Turussa TPS:n luona.
KooKoo-puolustaja Peetro Seppälä palasi viikonloppuna oranssimustien kokoonpanoon miltei kahden kuukauden tauon jälkeen. Pakki oli ensin sivussa loukkaantumisen ja sitten alle 20-vuotiaiden MM-kisojen takia.
– On kiva olla taas kotona. Olen päässyt hyvin takaisin normaaliin arkeen ja rytmiin – ja olen täynnä virtaa, Seppälä sanoo.
Seppälä pelasi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa kaikki Suomen seitsemän ottelua.
– Koko turnaus oli hieno kokemus. Järjestelyt toimivat ja pelit olivat kovia. Sieltä jäi paljon hyviä muistoja.
Kisojen jälkeen Seppälä on ehtinyt pelata kaksi ottelua, joissa KooKoo kaatoi Pelicansin ensin Kouvolassa lukemin 5–2 ja vielä Lahdessa maalein 3–1. Seppälälle kertyi peliaikaa yhteensä reilut 26 minuuttia ja tehopisteitä kertyi yksi: lauantain komea 2–1-voittomaali.
Juha-Pekka Haataja neppasi kiekon eteenpäin Seppälälle hyökkäyssinisellä ja suuntasi muun ketjun tavoin vaihtoon. Seppälä ei hätkähtänyt, vaan laittoi neljän Pelicans-pelaajan keskellä ranteet lukkoon ja laukoi pakin jaloista kiekon häkkiin.
– Olin yksin Pelsun äijien kanssa, joten ajattelin vain laukoa, ettei käänny omiin, mutta se menikin sisään.
KooKoo jatkaa uudella viikolla vieraspelejä. Keskiviikkona joukkue vierailee JYPin kotiluolassa. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla neljä ja viisi vain kahden pisteen päässä toisistaan.
– Kevät lähestyy ja kaikki pelit ovat tärkeitä, mutta ei tuo ole sen tärkeämpi peli kuin muutkaan. Olemme rytmittäneet joukkueen kanssa kauden tiettyihin jaksoihin ja niillä on omat tavoitteet. Kun suoriudumme niistä, niin myös tulos sarjataulukossa on hyvä.
– JYP antaa aina kovan paineen, johon meidän pitää pystyä vastaamaan. Työnteko on tärkeä asia, kumpi tekee enemmän hommia varmasti voittaa pelin.