28.12.2018 22:22
Vahva alku ei riittänyt pisteisiin
KooKoo aloitti Turussa perjantai-illan ottelun vahvasti, mutta TPS kiri väkisin tasoihin ja ohi.
KooKoo matkusti Turkuun jo torstaina, mikä enteili joukkueelle hyvää fiilistä perjantai-illan ottelua ajatellen. Joukkue sai iloisia uutisia myös ottelun alla, sillä joukkueen kapteeni Toni Kähkönen palasi joukkueen kokoonpanoon.
KooKoo aloittikin ottelun äärimmäisen vahvasti.
– Loistava peliintulo meiltä. Kaikki, kehonkieli, olemus, penkin fiilis ja pelaamisen tiiviys kertoivat oikeasta vireystilasta, päävalmentaja Tuomas Tuokkola viestitti alun onnistumista.
Ottelua ei ollut ehtinyt vanheta kuin reilut kolme minuuttia, kun kaukaloon paluun tehnyt Kähkönen laittoi kiekon toisessa vaihdossaan ohi TPS-veskari Henrik Haukelandin.
Isännille oli luvassa lisää kylmää kyytiä, sillä vain 18 sekuntia myöhemmin Kim Strömberg löysi Anrei Hakulisen täysin vapaana maalin edestä ja pian lukemat olivat oranssimustille jo 0–2. Maaliin syöttöpiste myös Arttu Pellille.
KooKoon toinen osuma pakotti TPS:n ottamaan aikalisän, mistä kotijoukkue saikin lisää virtaa.
– Siihen tuli sitten se sekava vaihto ja annettii kaverille se 1–2-kavennusosuma, Tuokkola harmitteli.
Isäntien ensimmäinen osuma pomppasi Oula Palven laukauksen jälkeen päädystä maalin kulmalle Zach Budishille, eikä kultakypärä epäonnistunut kavennuksessaan. Vauhdikkaassa alussa neljään minuuttiin oltiin nähty jo kolme maalia – edellisten joukkueiden välisten otteluiden mukaan tästäkin kamppailusta oli tulossa suurinumeroinen.
Osumat eivät suinkaan jääneet tähän, sillä Erik Karlssonin ensimmäisen erän jäähyn aikana TPS sai kahteen otteeseen kunnon mylläkän kouvolalaisjoukkueen maalille. Jälkimmäisessä tilanteessa Lauri Pajuniemi sai kumilätkän jo maalin punaviivan oikealle puolelle, mutta videotarkistuksen jälkeen maalia ei hyväksytty – syynä maalivahdin häirintä ja näin KooKoo sai pitää johtonsa.
KooKoo pelasi vauhdikkaasti, laadukkaasti ja varmasti ottelun puoleen väliin asti. Ajassa 27.10 Toni Kähkönen lisäsi vieraiden johdon jo kahteen maaliin. Tyynenviileällä suorituksella Miikka Pitkänen punnersi pelivälineen maalin takaa Kähköselle, joka viimeisteli illan toisen osumansa varmasti maalin edustalta. Osumaan syöttöpinna myös Malte Strömwallille.
– Ottelun puoleen väliin väännettiin hyvin ja tehtiin tänään kolme 5 vs. 5 -maalia, eli enemmän kuin pitkään aikaan ollaan tehty.
Tässä vaiheessa ottelu näytti kouvolalaisten silmiin vielä hyvältä, mutta maaliverkkoja heiluteltiin isäntien toimesta vielä tämän jälkeenkin.
Ylivoimalla Patrick Bjorkstrand kavensi ensin 2–3:een, minkä jälkeen Liiga-uran ensimmäisellä maalillaan Joonas Savolainen toi isännät tasoihin. Vain vajaa minuutti myöhemmin Hannu Kuru viimeisteli 4–3-osuman oranssimustien puolustusvirheestä. Maali jäi lopulta illan voittomaaliksi.
– Harmittaa, että aika halvat maalit päästettiin siihen. Pelisuunnitelmassa oli puolustaa hyvin ja kääntää peliä nopeasti, mutta vain toisessa onnistuttiin tänään.
Kolmannessa erässä ei enää osumia nähty ja näin ollen TPS vei kamppailun lukemin 4–3 (1–2, 3–1, 0–0).
Tiivistetysti, niin nyt meillä on joukkue kasassa ja seuraavaksi rakennetaan peli kasaan jokaisella osa-alueella, Tuokkola päätti ja käänsi katseet kohti lauantain kotiottelua.