Tyhjä katsomo masensi Tampereella

12.3.2020

12.03.2020 21:26

Tyhjä katsomo masensi Tampereella

KooKoo ei saanut konettaan käyntiin tyhjässä Hakametsässä. Tappara vei pisteet ansaitusti.

Tyhjä Hakametsän jäähalli oli torstai-iltana Tapparan. KooKoo jäi erikoisessa ottelussa isäntien jalkoihin ja Tappara vei pisteet lukemin 8–2 (4–0, 1–1, 3–1).

Liiga ilmoitti torstaina iltapäivällä, että sekä illan että lauantain ottelukierrokset pelataan tyhjillle katsomoille. KooKoo oli tiedon tullessa jo tien päällä matkalla kohti Tamperetta ja tieto masensi joukkueen esityksen.

– Saimme bussissa tiedon, että peli pelataan tyhjille katsomoille. Emme saaneet sen jäljiltä valmistettua joukkuetta enää peliin, jotta olisimme voineet taistella pisteistä, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas kommentoi.

Tappara karkasi ensimmäisessä erässä 4–0-johtoon, kun KooKoo hämmästeli tyhjää Hakametsää. Maaleista yksi syntyi ylivoimalla ja yksi videotarkastuksen jälkeen.

KooKoo kavensi Joonas Odenin kauden kuudennella maalilla heti toisen erän alussa, mutta Tappara iski viidennen vielä ennen erätaukoa ja meni kolmannessa erässä jo 8–1-johtoon.

Vieraiden illan toisen ohjasi ylivoimalla Juha-Pekka Haataja, joka rikkoi samalla 50 tehopisteen rajan. Odenin maalin syötti Toni Kähkönen, Haatajan osuman Oskari Manninen.

Henrik Haukeland torjui KooKoon maalilla ensimmäisen erän, Niilo Halonen toisen ja kolmannen.

– Tappara oli ensimmäisessä erässä kaikessa tekemisessä meitä edellä. He olivat erittäin tehokkaita, Ahokas tunnusti.

– Lukemat ovat ehkä vähän liian kovat, mutta kyllä Tappara oli tänään selkeästi meitä parempi.

KooKoo paketoi upean runkosarjansa Lumon Areenalla lauantaina kuopiolaista KalPaa vastaan. Joukkue sijoittuu runkosarjassa varmuudella viidenneksi.

Nopein luistelija:

Libor Sulak (KooKoo) 39,05 km/h
Charles Bertrand (Tappara) 34,63 km/h

Kovin laukaus:

Martin Berger (KooKoo) 136,2 km/h
Adam Polasek (Tappara) 147,9 km/h

Seuraavat kotiottelut:

La 14.3. klo 17.00 KooKoo–KalPa – ottelu pelataan ilman yleisöä.
Playoffsit alkavat viikolla 13.

SARJATAULUKKO:

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 59 36 12 11 185 114 7 127 2,15
2. Lukko 59 32 14 13 190 121 8 118 2,00
3. Tappara 60 30 18 12 188 128 11 119 1,98
4. Ilves 59 32 12 15 182 133 6 114 1,93
5. KooKoo 59 30 13 16 172 129 7 110 1,86
6. HIFK 59 26 17 16 174 143 8 103 1,75
7. HPK 59 27 14 18 157 147 7 102 1,73
8. JYP 59 25 10 24 177 159 6 91 1,54
9. Ässät 59 20 12 27 141 170 4 76 1,29
10. KalPa 59 19 13 27 156 186 5 75 1,27
11. TPS 59 17 13 29 149 185 5 69 1,17
12. SaiPa 59 18 8 33 123 185 4 66 1,12
13. Jukurit 59 11 15 33 127 178 8 56 0,95
14. Pelicans 59 12 11 36 120 201 7 54 0,92
15. Sport 59 11 12 36 129 191 4 49 0,83