TPS Jussi Ahokkaan johdolla vieraaksi Kouvolaan

28.9.2021

28.09.2021 20:04

TPS Jussi Ahokkaan johdolla vieraaksi Kouvolaan

KooKoo ja Jussi Ahokkaan luotsaama TPS iskevät yhteen keskiviikkona klo 18.30 Lumon Areenalla.

KooKoon kahden ottelun viikko starttaa kotiottelulla TPS:aa vastaan keskiviikkona.

Viime viikonlopun vierasreissu Pohjanmaalle ei kerryttänyt joukkueen pistesaldoa, sillä sekä Sport että Kärpät voittivat KooKoon kotonaan niukasti. Perjantaina Sportia vastaan KooKoo sortui ottelun lopussa jäähyihin ja Sport ratkaisi ottelun kolmannen erän tehokkaalla ylivoimallaan. Lauantain Kärpät-ottelussa KooKoo oli ajoittain jopa niskan päällä, mutta oranssimusta rynnistys pysähtyi viimeistään hyvin torjuneeseen kärppävahti Stanislav Galimoviin.

Keskiviikon vastustaja TPS on tällä hetkellä Liigan piikkipaikalla, kun kahdeksasta pelatusta ottelusta pisteitä on kertynyt yhteensä 18. Viime kauden hopeamitalisti on aloittanut kautensa räväkästi uuden valmennuksen alaisuudessa ja Kouvolasta Turkuun muuttanut Jussi Ahokas on jatkanut siitä mihin TPS viimekaudella jäi. Ennen KooKoo-ottelua TPS on neljän ottelun voittoputkessa, jonka aikana se on päästänyt vain 3 maalia omaan verkkoonsa.

KooKoon keskiviikon kokoonpanossa nähdään muutama muutos, sillä Aleksi Ainali palaa kokoonpanoon! Poissaolijalistalta löytyvät sen sijaan Juho Rautanen, jonka tilannetta tarkkaillaan päivittäin ja Miska Siikonen, jonka poissaolon pituus tarkentuu myöhemmin. Aiemmin tiedotettu hyökkääjä Toni Suurosen paluu kaukaloon tapahtunee tammikuun aikana.

Otteluennakossa KooKoon oma kasvatti Peetro Seppälä, joka kertoo, mitä kannattaa keskiviikkona erityisesti ottelussa seurata.

KooKoo–TPS keskiviikkona 29. syyskuuta klo 18.30 Lumon Areenalla!

Liput Ticketmasterista ennakkoon alkaen 10€ (www.ticketmaster.fi/kookoo) ja ovelta alkaen 15€.


Tervetuloa Lumon Areenalle!

SAAPUMINEN & PYSÄKÖINTI

Lumon Areenalle pääsee kätevimmin osoitteella Topinkuja 1, 45100 Kouvola. Areena sijaitsee Kouvolan urheilupuistossa.

Suosittelemme varaamaan aikaa otteluun saapumiseen! Pysäköithän autosi vain niille merkityille paikoille Sumulaakson isoon parkkiin, teiden varsille tai esimerkiksi keskustan isoon parkkiin.

SISÄÄNKÄYNTI & LIPUNMYYNTI

KooKoo–TPS -ottelu alkaa klo 18.30 ja Lumon Areenan ovet avataan klo 17.30. Sisäänkäynti KooKoon otteluun tapahtuu pääovilta ja B- ja C-ovilta. VIP-sisäänkäynti avautuu aitioasiakkaille ja Orpe-klubin asiakkaille klo 17.00.

Lippuja myydään ennakkoon Ticketmasterin verkkokaupassa osoitteessa ticketmaster.fi/kookoo! Suosittelemme lipun hankkimista ennakkoon oviruuhkien välttämiseksi! Lippujen hinnat Ticketmasterin verkkokaupassa alkaen 10€. Alle 7-vuotiaat lapset vapaalla sisäänpääsyllä aikuisen seurassa.

Lipuja myydään myös Lumon Areenan pääovilla ja B- ja C-ovilla. Ovimyynnissä lippuhinnat alkaen 15€.

AVOIMET OTTELULIPUT

Vanhat, kauden 2020–2021 avoimet otteluliput käyvät KooKoon kotiotteluihin lokauun 2021 loppuun asti! Liput voi vaihtaa ko. ottelun ottelulipuiksi ennakkoon KooKoon toimistolla tai otteluun saapuessa Lumon Areenan lippuja myyvillä sisäänkäynneillä. Älä siis heitä vanhoja ottelulippuja pois!

Huom! Kausikortit, jotka on tulostettu lippuvihkoina, eivät käy enää kaudella 2021–2022.

MAKSUVÄLINEET

Lumon Areenalla suosittelemme käyttämään korttimaksua ja etenkin lähimaksua. Mikäli sinulla on kuitenkin mukana vain käteistä, kysythän käteismaksusta erikseen.

KAUSIKORTIT

Kausikortilla sisäänpääsy kaikkiin KooKoon kotiotteluihin!

Edellisen kauden kausikorttilaiset – Jos olet uusinut kausikorttisi edelliseltä kaudelta, vanha kauskorttisi toimii Lumon Areenan ovella. Jos et ole uusinut korttiasi, tee se TÄSTÄ!

Uusi kausikorttilainen – Kausikortit ovat noudettavissa A-alaovelta otteluun saapuessa tunti ennen ottelun alkua.

Kausikorttilainen, saavuthan otteluun ajoissa!

Mikäli yhteystietosi ovat muuttuneet, otathan yhteyttä niiden päivittämiseksi mailitse kausikortti@kookoo.fi.

LUMON AREENAN PALVELUT

Lumon Areenan palvelut ovat käytössä laajasti ja pyydämme asiakkaita huomioimaan terveysturvallisuuden palveluita käyttäessään. Anniskelupisteitä ja kioskeja löydät ympäri areenaa! GrilliRavintola Alakulma toimii tällä kaudella uudistuneella menulla – tarjolla mm. pizzaa, hampurilaisia, ranskalaisia ja makkaraperunoita.

KooKoo Shop palvelee fanituoteasioissa Lumon Areenan pääaulassa, tervetuloa ostoksille!

Tupakointipaikka on D-aulan kerroksessa 2 ja A-aulan kerroksessa 2.

Leikkipaikka & Sporttivartti ovat pois käytöstä, mutta karkkipiste avaa ovensa keskiviikkona.

OTTELUN OHJELMA

Jälkipelit pelataan tuttuun tapaan ottelun jälkeen Old Tomissa ja jokaisen kotiottelun jälkeen paikalla vaihtuvia vieraita.

MEDIA

Median akkreditoinnit pelipäivänä viimeistään klo 14.00 osoitteeseen media@kookoo.fi.

Pukukoppikäytävä, vaihtoaitioiden väli ja takakäytävä on suljettu vain pelaajien käyttöön. Medialle on varattu työskentelytilaksi aitiokäytävältä löytyvä kabinetti.

Kaikki haastattelupyynnöt KooKoon yhteisöpäällikön kautta: Nita Ahola (040 503 8387 / nita.ahola@kookoo.fi)

OTTELU TV:STÄ

Ottelu ja kaikki Liiga-matsit on katsottavissa C Morelta www.cmore.fi/liiga!

TURVALLISUUS

Tavoitteemme ja velvollisuutemme on huomioida ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet tartuntariskin hallitsemiseksi ja minimoimiseksi ottelutapahtumissa viranomaismääräyksiä (THL, AVI, Poliisiviranomaiset) ja ohjeistuksia noudattaen ja täydentäen.

  • Osta lippu ENNAKKOON Ticketmasterista
  • Saavu otteluun VAIN TERVEENÄ
  • Käytä KASVOMASKIA (maskeja saatavilla myös Lumon Areenalta)
  • Noudata TURVAVÄLIÄ muihin ihmisiin (jonottaessa, katsomossa – JOKA PAIKASSA!)
  • PESE KÄDET ja käytä käsidesiä (desejä löytyy Lumon Areenalta)
  • Suosittelemme käyttämään KORTTIMAKSUA
  • Saavu paikalle ajoissa
  • Noudata rauhallisuutta – jonot näyttävät pitkiltä turvavälein
  • Lataa puhelimesi Koronavilkku-sovellus ja käytä sitä
  • Fanitapaamisia ja aitiovierailuja tai vastaavia ylimääräisiä kontakteja aiheuttavia tilaisuuksia ei voida toistaiseksi järjestää
  • Median liikkumista jäähalleilla rajoitetaan – Medialle on toimitettu erikseen omat ohjeet

Henkilökuntamme on ohjeistettu toimimaan kiinnittäen erityistä huomiota hygieniaan sekä turvaväleihin tapahtumassamme turvavarusteita käyttäen. Pyydäthän apua ja neuvoa, mikäli tarvitset.

Yhdessä luomme turvallisen ottelutapahtuman kaikille. Tervetuloa seuraamaan Liiga-kiekkoa!