12.02.2021 22:20
TPS edelleen peikko KooKoolle
TPS on voittanut kauden kolme keskinäistä kohtaamista.
TPS on KooKoolle edelleen haastava vastustaja, sillä turkulaiset ovat voitaneet kaikki kolme tämän kauden kohtaamista, kun TPS vei back-to-back-otteluiden ensimmäisen kohtaamisen Turussa 4–2 (0–1, 3–1, 1–0).
Kouvolalaisryhmä tuli ottelun ensimmäiseen erään vahvasti. Palkinto kilahti 0–1-osumalla KooKoon tilille ajassa 6.04, kun Toni Suuronen pyysi B-pisteen kaarella kiekkoa ja veti pelivälineen isäntien maaliin suoraan Kasperi Ojantakasen kulmasyötöstä. Toinen syöttöpinna Martin Bergerille.
– Startti meiltä hyvä ensimmäisessä ja hyvä illan avausosuma, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas kommentoi ottelun jälkeen.
Ottelun toinen erä oli TPS:n, eikä KooKoo päässyt erän alussa isäntien mukaan. Avauserästä ei ollut tietoakaan, kun nopeaan tahtiin TPS iski kolme maalia: Gatorade Centerin digitaalelle onnistumisensa kirjasivat ensin Ville Lajunen, kaksi minuuttia myöhemmin Lauri Pajuniemi onnistui ylivoimalla Juuso Pärssisen epäonnistuneen vedon jälkeen ja ajassa 29.19 isäntien 3–1-maalin viimeisteli Ville Lajunen illan toisella osumallaan.
Maaleja nähtiin erässä kuitenkin neljä, sillä Samuli Ratinen kavensi lukemat vielä 3–2:een erän puolivälin jälkeen pienestä kulmasta.
Kolmannessa erässä KooKoo sai mahdollisuuksia päästä tasoihin, mutta tolppaa ja ylärimää lähemmäs ei päästy. TPS nakkasi viimeisen osumansa tyhjiin kaksi sekunttia ennen päätössummerin soittoa.
– Toisen erän alku erittäin heikko meiltä, pieni lapsus siihen ja TPS peliin mukaan. Paljon hölmöjä kiekonmenetyksiä mieltä, Ahokas harmitteli.
– TPS puolusti hyvin käänsi peliä nopeasti. Erikoistilanteet ratkaisivat kamppailun tänään ja TPS voitti mailakamppailut ja oli työtä tekevämpi. Hyvää on se, että päästään pelaamaan jo huomenna uudelleen.
Katso ottelun kooste ja lehdistötilaisuus alta. Kaikki Liiga-videot tarjoaa www.mtvuutiset.fi/liiga.
MAALIT:
1. erä
0–1 Toni Suuronen
(Kasperi Ojantakanen, Martin Berger)
2. erä
1–1 Ville Lajunen
(Lauri Pajuniemi, Juuso Pärssinen)
2–1 YV Lauri Pajuniemi
(Juuso Pärssinen, Ruben Rafkin)
3–1 Ville Lajunen
3–2 Samuli Ratinen
(Kyle Platzer, Christian Thomas)
3. erä
4–2 YV VM Joel Janatuinen
(Topias Haapanen)
Torjunnat:
TPS
Andrei Karejev 7+7+5=19
KooKoo
Victor Brattström 11+4+9=24
Kovin laukaus:
TPS
Josh Kestner
133,6 km/h
KooKoo
Arttu Pelli
126,8 km/h
Nopein luistelija:
TPS
Timur Ibragimov
36,37 km/h
KooKoo
Joonas Oden
37,27 km/h
Pisin luisteltu matka:
TPS
Eemil Viro
4555 m
KooKoo
Vilmos Galló
5189 m
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Lukko | 60 | 38 | 7 | 15 | 204 | 114 | 6 | 127 | 2,12 |
2. | HIFK | 50 | 26 | 11 | 13 | 153 | 113 | 7 | 96 | 1,92 |
3. | TPS | 59 | 27 | 18 | 14 | 165 | 140 | 7 | 106 | 1,80 |
4. | Tappara | 59 | 26 | 13 | 20 | 171 | 151 | 8 | 99 | 1,68 |
5. | KalPa | 58 | 25 | 15 | 18 | 152 | 125 | 7 | 97 | 1,67 |
6. | Pelicans | 58 | 25 | 12 | 21 | 169 | 147 | 10 | 97 | 1,67 |
7. | Kärpät | 58 | 25 | 12 | 21 | 143 | 134 | 10 | 97 | 1,67 |
8. | Ilves | 53 | 25 | 10 | 18 | 161 | 142 | 3 | 88 | 1,66 |
9. | KooKoo | 55 | 25 | 11 | 19 | 165 | 125 | 5 | 91 | 1,65 |
10. | Sport | 54 | 19 | 12 | 23 | 123 | 140 | 6 | 75 | 1,39 |
11. | HPK | 57 | 16 | 19 | 22 | 143 | 172 | 6 | 73 | 1,28 |
12. | Ässät | 58 | 15 | 15 | 28 | 150 | 193 | 6 | 66 | 1,14 |
13. | SaiPa | 53 | 13 | 9 | 31 | 95 | 147 | 3 | 51 | 0,96 |
14. | Jukurit | 57 | 13 | 10 | 34 | 120 | 199 | 5 | 54 | 0,95 |
15. | JYP | 59 | 13 | 12 | 34 | 139 | 211 | 4 | 55 | 0,93 |