KooKoo, KooKoo Juniorit ja KooKoo Jäätaiturit järjestävät yhdessä perinteisen Topi Tiikerin Talviriehan tiistaina 4. helmikuuta Lumon Areenalla. Tapahtumaan on vapaa pääsy!
Kolmatta kertaa järjestettävä Topi Tiikerin Talvirieha järjestetään tänä vuonna tiistaina 4. helmikuuta klo 17.00–18.45 Lumon Areenalla. Aiempina vuosina paikkana on toiminut KSS Energia Areenan ulkojää, mutta Suomen sääolosuhteet pakottivat tänä vuonna tapahtuman sisätilaan järjestettäväksi, joten Lumon Areena toimii tapahtumapaikkana tänä vuonna.
– Tapahtuman alta joutuivat omalta osaltaan joustamaan KooKoon U20, U18 ja U16-joukkueet, joten haluammekin välittää isot kiitokset joukkueille, jotta yhteinen seuran tapahtuma saadaan toteutettua, KooKoon yhteisöpäällikkö Nita Ahola kiittelee.
Tapahtumaan on vapaa pääsy ja siihen voi osallistua sekä luistimilla että ilman. Paikalla myös KooKoon Liiga-joukkue & Topi Tiikeri!
Ohjelmassa on rentoa yhdessäoloa, yleisöluistelua, KooKoo Jäätaitureiden näytöksiä, KooKoon kiekkokoululaisten avoimet harjoitukset ja luistelukoulun toimintaa. Myös KooKoo Jäätaitureiden taitoradalla voi mitata omia luistelutaitoja – Myös KooKoo Shop, KooKoo Jäätaitureiden kioski Lumon Areenan aulassa ja KooKoo Junioreiden makkaranpaistopiste pääovien välittömässä läheisyydessä palvelevat illan ajan. Aulan läheisyydessä lisäksi KooKoo Jäätaitureiden onnenpyörä ja aulakioskista KooKoon kausikortilla ilmainen kahvi!
Paikka: Lumon Areena
Aika: Klo 17.00–18.45
Luistinten vaihto: Vaihtoaitiossa & pukukopissa 1
Tapahtumaan on vapaa pääsy!
OHJELMA:
klo 17.00 Tapahtuma & yleisöluistelu alkaa Liiga-pelaajien kanssa: Jäällä myös KooKoo Junioreiden kiekkokoulu ja KooKoo Jäätaitureiden luistelukoulu
klo 17.30 KooKoo Jäätaiturit esittää: Yksinluistelin kilparyhmien esitys
klo 17.05 Yleisöluistelu jatkuu Liiga-pelaajien kanssa: Jäällä myös KooKoo Junioreiden kiekkokoulu ja KooKoo Jäätaitureiden luistelukoulu
klo 18.00 KooKoo Jäätaiturit esittää: Muodostelmaluistelun joukkue esiintyy
klo 18.05 Yleisöluistelu jatkuu Liiga-pelaajien kanssa: Jäällä myös KooKoo Junioreiden kiekkokoulu ja KooKoo Jäätaitureiden luistelukoulu
klo 18.45 Tapahtuma päättyy