Tervetuloa, Tappara!

3.1.2020

03.01.2020 16:37

Tervetuloa, Tappara!

Uusi vuosi käynnistetään kotiyleisön edessä lauantaina KooKoo–Tappara-ottelulla.

Uusi vuosi, vanhat kujeet. Vuoden ensimmäinen ottelu kamppaillaan Lumon Areenalla huikean kotiyleisön edessä ja vieraaksi saapuu tällä kaudella hyvinkin rakkaaksi tullut, Jukka Rautakorven luotsaama Tappara.

KooKoo vietti vuodenvaihteen rauhassa, mutta lauantaina palataan tositoimiin. Millaisilla ajatuksilla uuteen vuoteen lähdetään?

– Itse vietin uuden vuoden Helsingissä perheen ja ystävien luona, enkä tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia, KooKoo-hyökkääjä Kasperi Ojantakanen hymyilee.

– Tietysti odotan tältä vuodelta sitä, että pelataan pleijareissa ja mennään pitkälle kevääseen. Henkilökohtaisesti yritän pitää huolen siitä, että ei tule mitään ”ohipelejä” ja että pystyn omalla tekemisellä auttamaan joukkuetta voittamaan.

– Kaikki muu hyvä yleensä seuraa sitä, kun perusasiat ovat kunnossa.

Mutta miten kävi edellisessä Kouvolassa pelatussa joukkueiden välisessä kohtaamisessa? Tuon jännitysnäytelmän vei oranssimustat lukemin 2–1. Ottelua seurasi tuolloin jopa 5206 katsojaa.

”Kun me pelataan omalla tasolla, pystytään voittamaan kenet tahansa”
– Kasperi Ojantakanen

Joukkueet kohtasivat myös joulukuussa. Tampereella käyty kamppailu päättyi Tapparan 3–2-voittoon. Otteluvoitot ovat siis nyt tasan – kumpi nappaa seuraavan päänahan?

– Lauantaina vastassa on hyvä joukkue, mutta ollaan kyllä näytetty jo tähän mennessä, että kun pelataan omalla tasolla, me pystytään voittamaan kenet tahansa.

KooKoo kääri joulukuussa 2019 kymmenestä pelaamastaan ottelustaan seitsemän voittoa, yhden jatkoaikatappion ja kaksi tappiota. Tilille kertyi kaikkiaan siis 22 pistettä. KooKoo kärsi tappiot Kärpille ja Tapparalle, sekä jatkoajalla Ilvekselle.

– Onnistuneesta joulukuusta jäi ihan hyvä fiilis, joukkue sai napsittua pisteitä aika tasaiseen tahtiin. Sitä tottakai pyritään jatkamaan myös tästä eteenpäin, Ojantakanen kommentoi.

Tappara pelasi joulukuussa puolestaan yhdeksän ottelua, joista se keräsi yhteensä 16 pistettä. Tappara hävisi Sportille, Ilvekselle ja kahdesti HPK:lle. Mutta kuinka sinioranssit kaatuvat lauantaina?

– Täytyy pitää pää kylmänä ja pelata fiksusti kiekolla ja ilman. Varmaan sellainen kärsivällisyys ja usko omaan tekemiseen ovat voiton avaimet, Ojantakanen päättää.

Ovet avataan klo 16.00 ja kiekko jäähän klo 17.00. Happy hour ravintoloissa klo 16.00–17.00. Tule kannustamaan oranssimustat voittoon! Liput edullisimmin ennakkoon Ticketmasterista. Nähdään Lumon Areenalla vuoden ensimmäisessä kotiottelussa!