Tehottomuus vaivana perjantain Lukko-kohtaamisessa

30.9.2022

Tehottomuus vaivana perjantain Lukko-kohtaamisessa



Kuva: Ella Taponen

KooKoo ja Lukko tarjoilivat perjantain iltana Lumon Areenan yleisölle vähämaalisen kamppailun, jonka Lukko vei lopulta nimiinsä lukemin 0–2 (0–1, 0–0, 0–1).

Ensimmäinen erä alkoi KooKoon vahvalla painostuksella, ja isännät saivat luotua hyviä maalintekopaikkoja vierailijoiden maalille. Lähimmäs maalia pääsi hyökkääjä Emil Molin, jonka napakka rannelaukaus kilahti tolppaan.

Erän puolessa välissä nähtiin illan ensimmäinen osuma, josta vastasi vierasjoukkue. Entinen KooKoo-peluri Anrei Hakulinen nappasi KooKoon oman alueen harhasyötöstä kiekon itselleen ja viimeisteli läpiajosta kiekon ohi KooKoo-vahti Nick Malikin. Erä oli vahvan alun jälkeen isäntien puolesta rikkonainen ja erän aikana KooKoolle tuomittiin peräti neljä kahden minuutin rangaistusta. Näistä Lukko ei kuitenkaan onnistunut, ja tauolle siirryttiin Lukon 0–1-johdossa.

Toisessa erässä KooKoo sai pelin takaisin hallintaansa ja Lukko joutui rikkomaan KooKoon painostaessa. Ensin Lukon Julius Mattila passitettiin jäähylle koukkaamisesta ja erän lopulla Josh Kestner ajoi Teemu Engbergiä vaarallisen näköisesti päähän. Kestner selvisi taklauksesta kuitenkin vain kahden minuutin istunnolla.

Lukon jäähyilystä huolimatta KooKoo ei saanut kiekkoa vierailijoiden verkkoon. Oranssimustien ylivoimasta puuttui terävyyttä ja Lukko pystyi pitämään KooKoon pois parhaalta maalintekosektorilta. Lukko-vahti Artyom Zagidulinia työllistettiin toisessa erässä peräti 15 torjunnan verran, mutta lukemat pysyivät muuttumattomina.

Kolmannessa erässä Lukko pyrki vain puolustamaan johtoasemaansa KooKoon hakiessa tasoitusmaalia vimmatusti. Uhrautuvasti puolustanut Lukko onnistui pitämään KooKoon nollilla ja viimeisen kahden minuutin aikana Nick Malik vedettiin pois maalilta. Pitkän KooKoo pyörityksen jälkeen kiekon nappasi kuitenkin Lukon puolustaja Tarmo Reunanen, jonka purkukiekko upposi KooKoon tyhjään nuottaan.

Vahvan puolustuspelaamisen ja KooKoota vaivanneen tehottomuuden ansiosta loppulukemat vieraille 0–2, ja kolme pistettä lähtivät Lukon mukana Raumalle.

KooKoon seuraava ottelu pelataan heti lauantaina Porissa West Areenalla klo 18.30. Seuraava kotiottelu sen sijaan keskiviikkona, kun Pelians saapuu Kouvolaan.

Katso kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga!​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​


MAALIT:

1. erä

0–1 Anrei Hakulinen

2. erä

Ei maaleja.

3. erä

0–2 TM Tarmo Reunanen

TORJUNNAT:

KooKoo Nick Malik 11 + 4 + 8 = 23

Lukko Artem Zagidulin 4 + 15 + 6 = 25


KOVIN LAUKAUS:

Olli Korhonen
KooKoo
156,3 km/h
​​​​​​

Linus Nyman
Lukko
136,1 km/h

NOPEIN LUISTELIJA:

Kasperi Ojantakanen
KooKoo
34,7 km/h
​​​​​​​

Jere Karjalainen
Lukko
34,5 km/h

PISIN LUISTELTU MATKA:

Miska Kukkonen
KooKoo
4486 m

Sebastian Repo
Lukko
4765 m​​​​​​​