01.05.2021 14:13
Team Sportiasta KooKoon uusi pääyhteistyökumpani!
KooKoon pääyhteistyökumppaniverkosto laajenee Kouvolaan pian avattavalla Team Sportialla.
KooKoo on tehnyt 4-vuotisen pääyhteistyösopimuksen Team Sportian kanssa. Sopimus kattaa yhteistyön myös KooKoon junioreiden, Pokli ry:n kanssa.
Team Sportia avaa Kouvolaan uuden liikkeen maanantaina 3. toukokuuta. Liiketila sijaitsee samassa kiinteistössä pian avattavan KooKoo-padelin kanssa, joten yhteistyö mahdollistaa paljon uusia elementtejä.
– Olemme erittäin tyytyväisiä nyt solmittuun sopimukseen. Nelivuotinen pääyhteistyötason sopimus antaa meille hyvän tukijalan useammaksi kaudeksi. Uskomme, että tästä yhteistyöstä tulee olemaan paljon iloa myös meidän junioripuolelle sekä jääkiekkoon että taitoluisteluun, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kertoo.
– Sportia pystyy palveluillaan varmasti huomioimaan niin KooKoo-juniorit kuin KooKoo Jäätaituritkin, iloitsee puolestaan Pokli Ry:n toiminnanjohtaja Jari Seppänen.
– Hienoa on myös se, että heidän liiketila avaa ovensa KooKoo-padelin naapurissa samassa kiinteistössä. Tulemme saamaan yhteistyöstä varmasti jo sen puolesta paljon irti, Välimaa päättää.
Team Sportia avaa ovensa osoitteessa Tommolankatu 5 maanantaina 3.5., mutta myymälän virallisia avajaisia vietetään heinäkuussa. Sportia tarjoaa jääurheilutuotteiden sekä luistinten huollon lisäksi asiakkaille vapaa-aikaan ja liikuntaan kattavan valikoiman tuotteita tekstiileistä kenkiin ja urheiluvälineisiin. Sportia on avoinna arkisin klo 10.00-18.00 ja lauantaisin klo 10.00-15.00.
Team Sportia Kouvola on Haltteri Oy:n viides Team Sportia -myymälä ja muut myymälät sijaitsevat Riihimäellä, Seinäjoella, Hämeenlinnassa ja Lahdessa. Haltteri Oy on osa Lindblomin perheen omistamaa RTV-konsernia.