Tappara otti sarjan kuskin paikan

11.4.2022

Tappara otti sarjan kuskin paikan

Semifinaalien kolmas kohtaaminen alkoi KooKoon johdolla, mutta Tappara hinasi itsensä ohi ja johtaa sarjaa nyt otteluvoitoin 1–2. Maanantain kamppailu Tampereella päättyi maalein (0–0, 2–2, 2–0).

KooKoon ja Tapparan kolmas kohtaaminen käynnistyi jälleen fyysisenä Nokia Arenalla Tampereella maanantaina. Ottelun ensimmäisellä kaksikymmenminuuttisella ei maaleja nähty, mutta tämän jälkeen verkkoja sitten heiluteltiinkin.

KooKoo siirtyi toisessa erässä kuskin paikalle, kun Kim Strömberg vapautti Ville Meskasen puolittaiseen läpiajoon ja Meskanen viimeisteli illan avausosuman tarkalla vedollaan. Maalin toinen syöttäjä Heikki Liedes.

Patrik Virta laukoi rystyltä hienolla yksilösuorituksellaan Tapparan tasoihin 1–1:een ajassa 30.39. Vain hetki ennen tilannetta KooKoon pelaaja oli menettänyt mailansa siniviivan tuntumassa kiinnipitämisen johdosta, jolloin Virta pääsi keskustaan vapaasti.

Vain hetki tästä, ja KooKoon Peetro Seppälä syötti kiekon oman puolustusalueen kulmassa maalin taakse ränniin ja kiekko osui epäonnisesti tuomarin luistimiin, mistä Tapparan Veli-Matti Savinainen sai kiekon itselleen vieden maalin kulmalta isännät 2–1-johtoon.

KooKoo ei kuitenkaan antanut epäonnen tarttua matkaansa, sillä Radek Koblizek tasoitti ottelun 2–2:een hyökkäyspään aloituksen jälkeen selostaja Jani ”Jantta” Alkion sanoin ”tarkalla laaserillaan”.

Kolmannessa erässä KooKoon luistin hieman väsyi ja isännät pääsivät ylivoimalle. Ylivoiman jälkitilanteessa ex-KooKoo Kyle Platzer tuikkasi kiekon KooKoon verkkoon maalin edustalta Joona Luodon käännön jälkeen.

Viimeinen maali syntyi Otto Rauhalan toimesta tyhjään maaliin.

Ottelussä nähtiin myös läheltä piti -tilanne, kun Tapparan pelaajan luistin osui Kim Strömbergiä kasvoihin. Tilanteesta selvittiin kuitenkin vain pienellä säikähdyksellä.

Illan aikana KooKoon maalilla Oskari Setänen otti monia tärkeitä torjuntoja, vaikka Tappara iskikin neljästi.

Ottelusarjan neljäs semifinaali pelataan Lumon Areenalla tiistaina 12.4.2022 klo 18.30 alkaen.
Liputhan myy tuttuun tapaan Ticketmaster.fi/kookoo!

Sarja pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä.

Katso ottelukooste ja lehdistötilaisuus alta. Kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga​​​​​​​

PLAYOFFSIEN SEMIFINAALIT:

Tappara – KooKoo otteluvoitot: 2–1
* Jatkoon neljällä voitolla.

Pe 8.4.2022 klo 18.30 Tappara–KooKoo 3–4 (1. JE)
La 9.4.2022 klo 17.00 KooKoo–Tappara 3–6
Ma 11.4.2022 klo 18.30 Tappara–KooKoo 4–2
Ti 12.4.2022 klo 18.30 KooKoo–Tappara OSTA LIPUT: Ticketmaster.fi/kookoo
To 14.4.2022 klo 18.30 Tappara–KooKoo OSTA LIPUT: Lippu.fi/Tappara
La 16.4.2022 klo 17.00 KooKoo–Tappara (tarvittaessa)
Su 17.4.2022 klo 17.00 Tappara–KooKoo (tarvittaessa)


Maalit:

1. erä

Ei maaleja.

2. erä

0–1 Ville Meskanen
(Kim Strömberg, Heikki Liedes)

1–1 Patrik Virta
(Casimir Jürgens, Kristian Kuusela)

2–1 Veli-Matti Savinainen

2–2 Radek Koblizek
(Leevi Aaltonen, Aleksi Ainali)

3. erä

3–2 Kyle Platzer
(Joona Luoto, Tyler Morley)

4–2 TM Otto Rauhala
(Joona Luoto)

TorjunnaT:

Tappara Christian Heljanko 5 + 7 + 7 = 19

KooKoo Oskari Setänen 11 + 7 + 10 = 28


KOVIN LAUKAUS:

Otto Leskinen
Tappara
133,5 km/h

Heikki Liedes
KooKoo
118,8 km/h
​​​​​​

NOPEIN LUISTELIJA:

Veli-Matti Savinainen
Tappara
35,4 km/h

Samuli Ratinen
KooKoo
35,3 km/h
​​​​​​​

PISIN LUISTELTU MATKA:

Otto Leskinen
Tappara
4981 m​​​​​​​

Oskari Manninen
KooKoo
5054 m