RAPORTTI:

Tapaninpäivän Kaakon Derby ratkesi vasta voittolaukauskilpailussa – "Matkalla ollaan vielä"

26.12.2023

Tapaninpäivän Kaakon Derbyn ratkaisua saatiin odottaa aina voittolaukauskilpailuun asti, jossa kotijoukkue KooKoo nappasi kaksi pistettä lukemin 5–4 (1–1, 3–2, 0–1, 0–0, 1–0). Ottelun ratkaisijaksi kulminoitui jälleen kultakypärä Charle-Edouard D’Astous, joka keräsi varsinaisella peliajalla tehot 2+1 sekä ratkaisi ottelun voittolaukauskilpailussa.

KooKoo otti kuskin paikan heti ottelun alusta alkaen. Ottelu alkoi vauhdikkasti, ja hyökkäysalueella kotijoukkue pystyi luomaan maalipaikkoja alusta alkaen. Kolmen pelatun minuutin kohdalla nähtiin ottelun ensimmäinen vaarallinen paikka, kun neloskentällisestä Olli Korhonen syötti maalin eteen vasta toista Liiga-otteluaan pelaavalle Ossi-Petteri Jaakolalle, joka laukoi vaan hieman ohi Henri Kiviahon vahtimasta SaiPa-maalista. Ensimmäisessä erässä korostui myös Jaakolan energisyys ja ennakkoluuloton taistelutahto. Vaikka SaiPa näytti ajoittain olevan purjeissa, niin nämä epäilyt poisti erän puolivälissä Ville Vainikaisen murtautuminen läpiajoon, mutta Nick Malik selvitti tilanteen helposti.

Ottelun avausmaali nähtiin 11 minuutin kohdalla, kun Leevi Aaltonen syötti hyökkäysalueelle nousevalle Petter Emanuelssonille, joka laukoi kiekon ranteella suoraan oikeaan yläkulmaan, ja joukkue pääsi tuulettamaan ottelun ensimmäistä maalia. Muutama minuutti avausmaalista, tapahtui jo toisessa päädyssä. SaiPan Jonne Tammela pääsi nousemaan hyökkäykseen, ensimmäinen laukaus kimposi patjasta takaisin Tammelan lapaan ja toisen laukauksen ansiosta hän iski kauden avausmaalinsa ja lukemat vaihtuivat tasatilanteeseen 1–1. Ensimmäisen erän loppu mentiin tasaisesti, ja erätauolle siirryttiin 1–1-lukemissa.

– Paljon sattuu ja tapahtuu meidän (keskinäisissä) peleissä. Me aloitettiin hyvin, oltiin valmiita peliin ja pystyttiin pelaamaan meidän näköistä peliä. Varsinkin ensimmäinen kymmenen minuuttia oli meiltä hyvää ja saatiin onneksi yksi maali siihen, kehuu KooKoon päävalmentaja Olli Salo joukkuettaan ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Toinen erän aloitti jälleen vahvemmin kotijoukkue, myös kirjaimellisesti. Ainoastaan 28 sekuntia kerkesi avauserää kulumaan, kun Ben tardif antoi loistavan poikittaissyötön Charle-Edouard D’Astousille, joka siirsi kotijoukkueen 2–1-johtoon heti erän alussa. Ottelun ensimmäinen rangaistus jaettiin ajassa 25:51, kun SaiPan kultakypärä Antoine Morand kamppasi hyökkäysalueelle nousevan Arttu Ilomäen. Tuon rangaistuksen aikana SaiPa pelasi vahvaa alivoimaa, joka alkoi ensin Miska Siikosen upeasta läpiajotilanteesta, mutta tämän Malik kesti maalillaan. Rangaistuksen loppuvaiheessa kuitenkin Mikko Niemelä onnistui kauden ensimmäisellä maalillaan tasoittamaan tilanteeksi 2–2 alivoimalla. Heti maalin jälkeen SaiPan maalivahti Kiviaho yritti purkaa kiekkoa omalta alueelta pois, mutta se ajatui laidasta yli joten hänelle annettiin kahden minuutin rangaistus tilanteesta.

Ylivoiman aikana KooKoolla oli useita vaarallisia paikkoja, ja ne paikat päätti illan toisella maalillaan Charle-Edouard D’Astous, joka nousi viivasta hyökkäysalueelle ja komealla lämärillään siirsi kotijoukkueen jälleen johtoon. Muutama minuutti tuosta, KooKoon Petter Emanuelsson komennettiin koukkaamisen takia rangaistusaitioon, ja tämän ylivoimatilanteen SaiPa myös hyödynsi. 12 minuutin kohdalla Santeri Airola ja Adam Helewka syöttivät, ja Antoine Morand siirsi lappeenrantalaiset 3–3-tasatilanteeseen. Vauhdikas ja tapahtumarikas toinen erä jatkui tasaisempana seuraavat viisi minuuttia, kunnes SaiPalle vihellettiin illan kolmas kaksiminuuttinen, ja rangaistusaitioon komennettiin maalintekijä Mikko Niemelä. Rangaistusta kerkesi kulumaan noin minuutin, kun KooKoo ja Arttu Ilomäki iski D’Astousin syötöstä hiukan heppoisella laukauksella joukkueen jälleen johtoasemaan. Tapahtumia ei enää toisessa erässä nähty, ja päätöserään siirryttiin tilanteessa 4–3.

– Mitä enemmän peli meni pidemmälle, niin keskittyminen hävisi pelaamisesta. Ei ruvettu täysin soveltamaan mutta ruvettiin olemaan laiskoja. Hyvin kuvaavaa oli Charlen (D’Astous) pelaaminen, molemmissa päissä oli tänään, teki kolme maalia mitkä ovat pirun tärkeitä. Mutta samalla, mikä se meidän nöyryys sille pelille on, alivoimalla oli paikka purkaa: ei tehty sitä ja siitä kosto, ja varsinkin tuo viimeinen maali. Näiden perässä ollaan, mitkä meidän todelliset arvot on, pohtii Salo.

Kolmannessa erässä ei niin paljoa tapahtumia enää nähty toiseen erään verrattuna. Erän alkuvaiheessa tänään hieman pimennossa ollut Axel Ottosson oli lähimpänä maalia, mutta viimeistely jäi hieman vajaaksi. Erä eteni tasaisesti kummankin joukkueen osalta, varsinkin KooKoo pystyi puolustamaan omaa aluetta tiiviisti. Noin kahdeksan minuutin kohdalla nähdään hieman outo tilanne, kun KooKoon maalivahti Nick Malik pelaa ilmeisesti oman alueensa ulkopuolella, joten hänelle vihellettiin kahden minuutin rangaistus pelin viivyttämisestä. Tästä tilanteesta ei maaleja nähty, mutta erikoinen fakta tästä ottelusta on se, että kummatkin maalivahdit syyllistyivät rangaistuksiin ottelun aikana.

Vaikka tilanteita ei erän aikana kummemmin nähty, niin lopussa rupesi tapahtumaan. Ajassa 57:32 SaiPa nousi neljännen kerran ottelussa tasoihin Valtteri Lipiäisen rannelaukauksella, ja peli oli lukemissa 4–4. Enempää ei varsinaisella peliajalla nähty, joten ottelussa siirryttiin jatkoaikaan. Jatkoaikaa ei kerkeä kulumaan kuin 46 sekuntia, kun KooKoolla on neljä kenttäpelaajaa jäällä, ja tästä tuomaristo viheltää kahden minuutin rangaistuksen. Samassa ajassa SaiPa käytti aikalisänsä, ja huomioitavaa oli ettei valmennus ollut aikalisän aikana äänessä, vaan fläppitaulut oli annettu Adam Helewkalle ja Antoine Morandille. SaiPa ei kuitenkaan pystynyt ylivoimatilaisuuttaan käyttämään, ja jatkoajallakaan ei osumia nähty joten ratkaisua haettiin voittolaukauskilpailusta. Kahden maalin mies, Charle-Edouard D’Astous ratkaisee maalillaan kaksi pistettä ja ottelu päättyy 5–4.

– Meidän pitää hiffata pelin osa-alueita ja sitä matkaa me tässä taitetaan, aika ajoin ollaan saatu sitä hyvännäköiseksi mutta sitten otetaan välillä takapakkia kuten tänään keskittymisen ja nöyryyden kanssa. Taitoa on ja peliä löytyy, mutta kun puhutaan itse voittamisesta niin matkalla ollaan vielä, päättää Salo hänen kommenttinsa ottelusta.

Joukkueiden neljästä kohtaamisesta KooKoo on nyt voittanut kolme, ja Kaakko pysyy yhä oranssimustana. KooKoon viikko jatkuu kahdella vierasottelulla; torstaina joukkue matkustaa Mikkeliin Jukureiden vieraaksi ja lauantaina suunta kääntyy kohti Nokia Areenaa, ja siellä vastaan asettuu Ilves. Seuraavan kerran KooKoo pelaa kotona ensi vuoden puolella 3.1., kun vastaan asettuu Rauman Lukko.

 

Seuraavat kotiottelut:

Ke 3.1.2024 klo 18:30 KooKoo – Lukko // Osta liput

Pe 5.1.2024 klo 18:30 KooKoo – HIFK // Osta liput

La 13.1.2024 klo 17:00 KooKoo – HPK // Osta liput