Takaisin sarjakärkeen – TPS nurin 1–4

Takaisin sarjakärkeen – TPS nurin 1–4

25.11.2021

Takaisin sarjakärkeen – TPS nurin 1–4

KooKoo paransi ilmettään HPK-tappion jälkeen ja kaatoi TPS:n Turussa torstaina vakuuttavasti.

Torstain ainoassa Liiga-ottelussa kohtasivat Turussa TPS ja KooKoo. KooKoo lähti otteluun edellisenä päivänä koetun karvaan HPK-tappion jälkeen ja oli energinen Gatorade Centerin isossa kaukalossa.

KooKoo siirtyi 0–1-johtoon ensimmäisessä erässä ylivoiman päätteeksi, kun Teemu Rautiainen loi maalipaikan maalin edustalle tilan itselleen luoneelle Aleksi Ainalille, joka ei epäonnistunut viimeistelyssään.

Erän lopulla TPS pääsi ylivoimalle, mutta sössi keskialueella kiekon Kasperi Ojantakaselle. Ojantakanen taisteli itsensä puolittaiseen läpiajoon ja tinttasin areenan taululle lukemiksi 0–2.

Toisessä erässä TPS onnistui rikkomaan kuparisen, kun Ruben Rafkin onnistui keskeltä reilut kuusi minuuttia ennen toista erätaukoa. Maali roikkui jo hetken ilmassa ja lopulta jaloista lähtenyt veto upposi KooKoo-vahti Oskari Setäsen taakse.

Kolmannessa erässä oranssipaidat menivät menojaan, ensin Teemu Rautiainen viimeisteli kauden toisen maalinsa TPS-veräjänvartija Andrey Kareevin räpylän kautta. Loppulukemat kaunisteli ylivoimalla tyhjiin Kimi Koivisto.

KooKon seuraava ottelu pelataan lauantaina kotiyleisön edessä, kun Tampereen Ilves saapuu KooKoon vieraaksi Lumon Areenalle. Ottelu alkaa klo 17.00 ja liput saat edullisimmin Tickermasterista!

Katso ottelukooste ja lehdistötilaisuus alta. Kaikki Liiga-videot www.cmore.fi/liiga.


Maalit:

1. erä

0–1 Aleksi Ainali
(Teemu Rautiainen, Peetro Seppälä)

0–2 AV Kasperi Ojantakanen

2. erä

1–2 Ruben Rafkin
(Elmeri Eronen, Mikael Pyyhtiä)

3. erä

1–3 Teemu Rautiainen
(Aleksi Ainali, Ville Meskanen)

1–4 TM YV Kimi Koivisto
(Kim Strömberg, Eero Teräväinen)

Torjunnat:

TPS Andrey Kareev 6+10+4=20

KooKoo Oskari Setänen 10+14+5=29


KOVIN LAUKAUS:

Johan Ivarsson
TPS
154,4 km/h

Samuli Ratinen
KooKoo
142,2 km/h

NOPEIN LUISTELIJA:

Tyler Steenbergen
TPS
38,0 km/h

Aapo Holtinkoski
KooKoo
34,9 km/h

PISIN LUISTELTU MATKA:

Elmeri Eronen
TPS
5159 m

Peetro Seppälä
KooKoo
5684 m


Sarjataulukko:

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 31 13 16 188 120 9 115 1,92
2. Jukurit 60 31 12 17 166 138 8 113 1,88
3. Ilves 60 28 17 15 191 168 10 111 1,85
4. TPS 60 29 9 22 151 137 6 102 1,70
5. HIFK 59 27 13 19 174 146 5 99 1,68
6. Kärpät 60 24 16 20 171 141 7 95 1,58
7. HPK 60 24 14 22 147 135 9 95 1,58
8. KooKoo 60 25 14 21 148 141 5 94 1,57
9. Pelicans 60 25 14 21 142 142 4 93 1,55
10. Lukko 58 24 12 22 169 151 5 89 1,53
11. KalPa 60 19 22 19 167 159 9 88 1,47
12. Sport 59 18 15 26 120 155 8 77 1,31
13. JYP 60 14 12 34 139 221 8 62 1,03
14. SaiPa 60 15 10 35 128 193 3 58 0,97
15. Ässät 60 11 13 36 127 181 7 53 0,88