06.01.2023 18:55
Taistelu jatkuu lauantaina Porissa
Taistelu jatkuu lauantaina, kun KooKoon bussin nokka suuntaa kohti Poria, jossa Ässät isännöi oranssimustia West Areenan kuumassa lauantai-illassa.
KooKoon vuosi käynnistyi otteluiden osalta torstaina Lumon Areenalla, jossa oranssimustat nappasivat arvokkaan kolmen pisteen kotivoiton JYPin kustannuksella. Trillerimäisen lopun saanut ottelu päättyi lopulta kouvolalaisjuhliin, kun täysi pistepotti jäi Sumulaaksoon lukemin 5–4.
JYP-voiton ja muiden torstain ottelun tulosten myötä KooKoo nousi sarjataulukossa pykälän ylemmäs sijalle 11. Kolmen pisteen voitto JYPistä tarkoitti myös sitä, että ero KooKoon ja kymmenentenä majailevan JYPin välillä kaventui ainoastaan yhteen pisteeseen.
Loppiaisen jälkeen pelit jatkuvat KooKoon osalta lauantaina, kun joukkue matkaa jälleen Satakuntaan, mutta tällä kertaa määränpäänä on Pori. Porin kuumassa lauantai-illassa vastaan asettuva Porin Ässät taistelee niin ikään KooKoon kanssa samoista sijoituksista. Tällä hetkellä yhdeksäntenä majaileva pataryhmä on ollut viime aikoina hyvässä vireessä ja kolmesta edellisestä ottelusta se on onnistunut nappaamaan kolme kovaa voittoa. Kolmen ottelun voittoputken aikana porilaiset ovat kaataneet Ilveksen jatkoajalla 0–1, TPS:n voittolaukauskilpailun jälkeen 4–3 ja viimeisimpänä Kärpät lukemin 2–1.
Porilaisten parhaana pistemiehinä häärii edelleen puolustaja Ian McCoshen, joka on naputellut debyyttikaudellaan Liigassa tehot 4+14=18. McCoshen löytyy pistepörssistä vasta sijalta 57, joka omalta osaltaan kertoo myös porilaisten vähämaalisuudesta. Patapaidat ovat nakuttaneet 36 ottelussa ainoastaan 78 maalia, joka on kolmanneksi vähiten koko Liigassa.
36 ottelua pelannut ja niistä 52 pistettä saalistanut Ässät on ollut KooKoolle tällä kaudella mieluinen vastustaja. Lokakuussa KooKoo kävi nappaamassa Porin launtai-illasta täydet kolme pistettä lukemin 1–3 ja vastaavasti Kouvolassa oranssimustat olivat lopulta jatkoajan jälkeen parempia lukemin 4–3.
KooKoon kokoonpanosta varmuudella ovat pois hyökkääjät Toni Suuronen (4 kuukautta) ja Teemu Rautiainen (day-to-day) ja puolustajat Stefan Warg (day-to-day), Kalle Loponen (day-to-day), Saku Vesterinen (toistaiseksi) ja Miska Kukkonen (pelikielto, kolme ottelua). Lisäksi hyökkääjä Terry And jatkaa lainalla Mestis-joukkue K-Vantaan riveissä toistaiseksi.
Ilves-ottelua ennakoimassa hyökkääjä Teemu Engberg.
VIIKON OTTELUT:
La 7.1.2023 klo 17.00 Ässät–KooKoo, West Areena, Pori, OSTA LIPUT TÄSTÄ!