05.12.2019 22:14
Synkkä kymmenminuuttinen ratkaisi Raksilassa
Kärpät vei joukkueiden kohtaamisen Oulussa lukemin 6–3 tehokkuudellaan ja KooKoon synkän kymmenminuuttisen myötä.
KooKoon kolmen ottelun mittainen vieraskiertue starttasi torstaina Oulussa Kärppien vieraana. Oranssimustat saivat otteluun vauhdikkaan ja hyvän alun ensimmäisessä erässä, kun Kim Strömberg ohjasi maalin edestä Oskari Mannisen vedon sisään ja kymmekunta Raksilaan saapunutta KooKoo-kannattajaa saivat tuulettaa.
Ensimmäinen erä oli selvästi KooKoon ja KooKoo sai myös koko ottelun aikana lukuisia vetoja: Kärppien maalivahti Patrik Rybar torjui ottelussa peräti 37 kertaa ja laukaisukartan mukaan KooKoo laukoi peräti 70 ottelun aikana.
– Jos kokonaisuutta katsotaan, niin ensimmäinen erä oli yksi meidän parhaista eristä. Pelattiin tosi hyvää kiekkoa ja siinä oltaisiin voitu tehdä useampikin maali, mutta yksi saatiin, Jussi Ahokas kommentoi tuoreeltaan Kärpät-ottelun jälkeen.
Toisessa erässä isännät lisäsivät kaasua ja menivät menojaan. Siinä missä KooKoo yritti jatkaa ensimmäisen erän hyvää tekemistä, Kärpät rankaisi KooKoon virheistä ja laittoi kiekkoa reppuun. Vuorollaan isännistä onnistuivat Julius Junttila, Mika Pyörälä, Jesse Puljujärvi ja Mika Pyörälä illan toisellaan – KooKoon osalta erään ei edes muita tilastomerkintöjä ja kolmanteen erään siirryttiin Kärppien 4–1-johdossa.
– Mutta toisessa erässä.. Kärpät voitti meidät kymmenessä minuutissa. He olivat erittäin tehokkaita neljällä maalilla ja meiltä kovia merkkivirheitä, mistä tuon tason pelaajat rokottivat ja lyövät kiekot sisään, Ahokas harmitteli.
Ajassa 41.58 oranssimustat saivat toivonkipinän, kun Toni Kähkönen ohjasi kouvolalaisten illan toisen osuman Alexander Bonsaksenin viivavedosta. 4–2-tilanteessa näytti vielä siltä, että KooKoo voisi nousta mukaan kamppailuun, olihan erää ja ottelua vielä paljon jäljellä. Itseluottamusta lisäsi myös hieno kolmannen erän onnistuminen tiistaina kotiyleisön edessä JYPiä vastaan.
Kolmannen erän puolivälisä KooKoo menitti kiekon vaarallisesti omalla alueellaan ja Julius Hermonen vei isännät 5–2-johtoon. Ottelun numeroita kaunisteli KooKoon uusin tulokas Libor Sulak ajassa 53.19, kun rannelaukaus upposi ohi Sulakin entisen joukkuekaverin.
KooKoon valmennusjohto herätteli omiaan lopussa vielä aikalisällä ja käskemällä Henrik Haukelandin vaihtoaitioon, mutta Kärppien Jussi Jokinen niittasi illan viimeisen tyhjiin puoli minuuttia ennen ottelun loppua.
– Sillai olen tyytyväinen kolmanteen erään, että saatiin vähän kiriä aikaiseksi ja hyviä maalipaikkoja. Kolme tehtiin, mikä on aika paljon Kärppiä vastaan, mutta isoja merkkivirheitä ja henkilökohtaisia virheitä meiltä. Kärpät oli tänään todella tehokas. Meidän pitää nyt vähän nähdä peliä ja mennä lisää tuloksen taakse. Meiltä erittäin huono toisen erän kymmenminuuttinen, mikä ratkaisi pelin.
Ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ.
KooKoon kausi jatkuu itsenäisyyspäivän jälkeen lauantaina Raumalla Lukon vieraana.
NOPEIN LUISTELIJA:
Joonas Oden (KooKoo) 37,05 km/h
Juho Lammikko (Kärpät) 38,80 km/h
KOVIN LAUKAUS:
Libor Sulak (KooKoo) 143,4 km/h
Shaun Heshka (Kärpät) 133,0 km/h
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Pe 13.12.2019 klo 18.30 KooKoo–Pelicans
Pe 20.12.2019 klo 18.30 KooKoo–SaiPa
La 28.12.2019 klo 17.00 KooKoo–Ilves