Setänen nollasi Jukurit

24.08.2023

KooKoo nappasi viikon toisesta ottelusta toisen voittonsa, kun Oskari Setänen laittoi Mikkelissä luukut kiinni.

KooKoo kellisti keskiviikkona kotijäällään HPK:n ja jatkoi heti torstaiksi Mikkeliin, missä Jukurit kaatui pitkän kaavan kautta jalkapallolukemin 0–1 VL (0–0, 0–0, 0–0, 0–0, 0–1).

Illan suurin KooKoo-sankari oli tietenkin nollapelin pelannut maalivahti Oskari Setänen.

– Setäseltä tänään loistava peli. Ollaan tyytyväisiä pidettyyn nollaan ja tietysti siihen, että rankuilta tuli vielä voitto, KooKoon pääluotsi Olli Salo summasi.

Täyden ajan nollapelit ovat harvinaisia, mutta Mikkelissä sellainen nähtiin. KooKoon maalilla Setänen ja Jukurien Rasmus Korhonen olivat miehiä paikallaan koko ottelun ajan.

– Ensimmäisessä erässä emme saaneet koneita kunnola käyntiin. Olimme huolimattomia ja reagoimme viiveellä. Jukurit löi tempoa ja meidän pelinopeus ei riittänyt vastaamaan, Salo kertasi.

– Toiseen erään pystyimme petraamaan paljon ja se oli meiltä hyvää pelaamista, samoin kuin kolmannen erän ensimmäinen puolisko.

Varsinaisen peliajan ainoat tilastomerkinnät olivat KooKoon yhteensä neljä kaksiminuuttista rangaistusta, joista kolme viimeistä tuli päätöserässä.

– Kolmannen erän loppupuoliskolla aloimme taas itse ohjata peliä heikosti keskialueelta ja Jukurit pääsi sitä kautta kääntämään peliä itselleen. Sitten meille tuli vielä kolme jäähyä, joiden myötä loppu oli selviytymistaistelu.

KooKoo ei ole mässäillyt maaleilla kesän harjoitusmatseissa: Suomessa pelatuissa kolmessa ottelussa on syntynyt varsinaisella peliajalla kolme maalia. Silti otteluista kaksi on päättynyt voittoon.

– Meidän pitää alkaa löytää tehoja hyökkäysalueella. Saimme tänäänkin pyörityksiä ja paikkoja luotua, mutta pitää alkaa osua myös tolppien väliin. Tarvitsemme tiettyä pelinopeutta pelaamiseen, Salo summasi.

Maalittoman jatkoajan jälkeen ratkaisu haettiin voittolaukauskilpailusta, jonka ainoa onnistuja oli KooKoon Jesse Nurmi.

– Ei tarvita hokkuspokkus-temppuja, vaan nopeampaa reagointia. Pelaa itsesi vapaaksi nopeammin, ja kiekollisena syötä vapautuvalle pelaajalle nopeammin. Viimeiset ratkaisut kestävät meillä nyt liian kauan, mutta harjoittelun kautta pääsemme pureutumaan siihenkin.

KooKoo pelaa kesällä vielä kaksi harjoitusottelua. Ensi viikon keskiviikkona joukkue matkaa Hämeenlinnaan ja sitä seuraavan viikon torstaina Kuopioon.