25.10.2021 10:00
Santeri Salmela jatkaa viikon Kouvolassa – Terry And lainalle maajoukkuetaukoon asti
KooKoon puolustukseen ja hyökkäykseen lainasopimuksia.
Lauantaina yhden ottelun lainalle KooKooseen saapunut Santeri Salmela, 21, jatkaa vielä viikon kasvattajaseurassaan. KooKoolla on puolustuksessa vajausta Alexander Bonsaksenin ja Petteri Nikkilän poissaolojen vuoksi.
– Nikkilän ja Bonsaksenin poissaolot ovat arviolta 1–2 viikon mittaisia, joten jatkoimme ”Santun” lainaa kattamaan myös alkavan viikon, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.
Imatran Ketterässä Mestiksessä pelaava Salmela hälytettiin lauantaina pikahälytyksellä Kouvolaan ennen Tappara-ottelua.
Lisäksi hyökkääjä Terry And, 23, siirtyy maajoukkuetaukoon asti kestävällä lainasopimuksella Kouvolaan KeuPa HT:sta. Helsinkiläislähtöinen hyökkääjä on pelannut urallaan niin Jokereissa, Kiekko-Vantaassa että Helsingin IFK:ssa, mutta myös Mestiksessä Jokipojissa ja KeuPassa, jossa hyökkääjä on tällä kaudella pelannut yhteensä 10 ottelua tehden tehot 5+9=14 ja on tällä hetkellä Mestiksen pistepörssin kolmonen.
– Hyökkäyksessä on myös vajausta poissaolojen takia, joten nyt Terryn laina tuli ajankohtaiseksi. Hän on täynnä työmoraalia oleva nopea hyökkääjä, joka on ollut yksi Mestiksen alkaneen kauden tehokkaimpia hyökkääjiä, Kultanen kertoo.
And pelaa KooKoossa numerolla 16.