05.03.2022 20:16
Rinnalle mutta ei ohi
KooKoon ja Jukurien välinen kamppailu päättyi vasta jatkoajalla vieraiden eduksi 3–4 (0–2, 1–1, 2–0, 0–1).
KooKoon näkökulmasta lauantai-illan ottelu ei alkanut toivotulla tavalla, sillä illan ensimmäinen maali nähtiin vieraiden toimesta jo alle kahden peliminuutin jälkeen. Jukurien avausmaalintekijänä Teemu Henritus.
Ensimmäinen erä oli KooKoolle vaikea, eikä oranssimustat meinanneet saada pelistä kiinni kunnolla. Lisää vettä myllyyn nähtiin siirretyn rangaistuksen aikana, kun Simon Stransky vei vieraat kahden maalin karkumatkalle. KooKoo-luotsi Olli Salo ottikin 0–2-osuman jälkeen aikalisän herätellääkseen omiaan.
Toiseen erään KooKoo tuli uudenlaisella ilmeellä ja pystyi pelaamaan pelin päällä. Pitkästä uurastuksesta saatiin palkinto ylivoimalla ajassa 27.52, kun Heikki Liedes siirsi maalin kulmalta pelivälineen vieraiden maaliin. Liedeksen vapautuneet tuuletukset puhuivat samalla omaa kieltään ja Lumon Areenan lukemat 1–2.
Patrik Puistola lisäsi toisen erän lopulla vieraiden johdon takaisin kahteen maaliin ylivoimalla, kun KooKoon alivoimanelikon läpi meni Petrus Palmun levityssyöttö.
Kolmas erä oli KooKoon hallintaa. Vaikka kaukalossa nähtiin kaksi sitkeää joukkuetta, onnistui KooKoo tulemaan rinnalle kolmannen erän aikana. Ensin onnistui puolustaja Oskari Manninen, joka laukoi kiekon etuyläkulmaan Joose Antosen hienosta syötöstä. Maaliin toinen syöttöpiste Eero Teräväiselle.
Teräväinen nousi myös illan omalla 3–3-osumallaan yhdeksi illan onnistujista, sillä puolustajan upea laukaus upposi Jukurien verkkoon ylivoimalla ajassa 56.06.
Tasatilanteessa 3–3 ratkaisua lähdettin hakemaan jatkoajalta. KooKoo pääsi hienosti rinnalle, mutta ei kuitenkaan ohi, sillä lopulta Simon Stransky onnistui tarkalla vedollaan ja lisäpiste ottelusta lähti näin ollen vieraiden matkaan.
Katso ottelukooste ja lehdistötilaisuus alta. Kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga
KooKoon seuraava kotiottelu pelataan keskiviikkona 9.3. Lumon Areenalla klo 18.30, kun HPK saapuu KooKoon vieraaksi. Liput otteluun edullisimmin ennakkoon Ticketmasterista!
Maalit:
1. erä
0–1 Teemu Henritius
(Jesper Piitulainen, Samu Tuomaala)
0–2 SR Simon Stransky
(Joachim Rohdin)
2. erä
1–2 YV Heikki Liedes
(Kim Strömberg, Joose Antonen)
1–3 YV Patrik Puistola
(Petrus Palmu, Linus Nässen)
3. erä
2–3 Oskari Manninen
(Joose Antonen, Eero Teräväinen)
3–3 YV Eero Teräväinen
(Teemu Rautiainen, Samuli Ratinen)
JA
3–4 Simon Stransky
(Oliver Larsen, Petrus Palmu)
Torjunnat:
KooKoo Oskari Setänen 9+7+7+1=24
Jukurit Karolus Kaarlehto 5+13+5+2=25
KOVIN LAUKAUS:
Kasperi Ojantakanen
KooKoo
131,4 km/h
Simon Stransky
Jukurit
125,8 km/h
NOPEIN LUISTELIJA:
Joose Antonen
KooKoo
35,5 km/h
Samu Tuomaala
Jukurit
35,4 km/h
PISIN LUISTELTU MATKA:
Peetro Seppälä
KooKoo
5387 m
Petrus Palmu
Jukurit
5460 m
Sarjataulukko:
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Tappara | 60 | 31 | 13 | 16 | 188 | 120 | 9 | 115 | 1,92 |
2. | Jukurit | 60 | 31 | 12 | 17 | 166 | 138 | 8 | 113 | 1,88 |
3. | Ilves | 60 | 28 | 17 | 15 | 191 | 168 | 10 | 111 | 1,85 |
4. | TPS | 60 | 29 | 9 | 22 | 151 | 137 | 6 | 102 | 1,70 |
5. | HIFK | 59 | 27 | 13 | 19 | 174 | 146 | 5 | 99 | 1,68 |
6. | Kärpät | 60 | 24 | 16 | 20 | 171 | 141 | 7 | 95 | 1,58 |
7. | HPK | 60 | 24 | 14 | 22 | 147 | 135 | 9 | 95 | 1,58 |
8. | KooKoo | 60 | 25 | 14 | 21 | 148 | 141 | 5 | 94 | 1,57 |
9. | Pelicans | 60 | 25 | 14 | 21 | 142 | 142 | 4 | 93 | 1,55 |
10. | Lukko | 58 | 24 | 12 | 22 | 169 | 151 | 5 | 89 | 1,53 |
11. | KalPa | 60 | 19 | 22 | 19 | 167 | 159 | 9 | 88 | 1,47 |
12. | Sport | 59 | 18 | 15 | 26 | 120 | 155 | 8 | 77 | 1,31 |
13. | JYP | 60 | 14 | 12 | 34 | 139 | 221 | 8 | 62 | 1,03 |
14. | SaiPa | 60 | 15 | 10 | 35 | 128 | 193 | 3 | 58 | 0,97 |
15. | Ässät | 60 | 11 | 13 | 36 | 127 | 181 | 7 | 53 | 0,88 |