ENNAKKO:

Revanssin paikka Kiekko-Espoota vastaan

23.01.2026

KooKoon vieraaksi Lumon Areenalle saapuu viimeistä kertaa runkosarjan aikana Kiekko-Espoo, kun joukkueet kohtaavat lauantaina perhepelin merkeissä.

Joukkueiden aikaisemmista kohtaamisista KooKoo on voittanut kaksi ja Kiekko-Espoo yhden. Otteluparin edellinen kohtaaminen Espoossa meni maalein 4–2 kotijoukkueelle.

KooKoo tulee otteluun täynnä virtaa, sillä oranssimustien edellinen ottelu Lahden Pelicansia vastaan pelattiin tasan viikko sitten, kun Pelicans nappasi voiton Lumon Areenalla kamppaillusta ottelusta. Kiekko-Espoo on sen sijaan tällä viikolla jo pelannut, kun sen vieraana keskiviikkona kävi HPK. Tuo ottelu päättyi jatkoajan jälkeen hämeenlinnalaisten juhliin lukemin 2–3. Kiekko-Espoo pelaa vielä ennen KooKoo-kohtaamistaan myös perjantaina, kun Espoossa illan kamppailussa vierailee Kärpät.

Sarjataulukossa KooKoo löytyy sijalta seitsemän ja Kiekko-Espoo sijalta yhdeksän. Taistelu kärkipaikoista on kuitenkin vielä tiukkaa, sillä kymmenen pisteen sisältä löytyy seitsemän joukkuetta. Vain pisteen päässä KooKoosta ovat viidennellä sijalla KalPa ja kuudennella sijalla Ilves. Mahdollisuudet nostaa sijoitustaan ovat siis edelleen käsin kosketeltavat.

Jo useampaa viikkoa putkeen KooKoon kultakypärä löytyy Miska Siikoselta. Hän on kuluvalla kaudella kerännyt itselleen 32 pistettä (11+21). Myös hieman vaivihkaa pisteitä itselleen on kerännyt Santeri Sulku, joka on koko kauden aikana tehnyt yhdeksään otteluun seitsemän pistettä (3+4). Edellisessä Pelicans-ottelussa Sulku teki myös KooKoon ainoan maalin. Kiekko-Espoon kultakypärää kantaa 27 pisteellä (8+19) Arttu Tuomaala. Seurattavana pelaajana voisi huomioida Kiekko-Espoon alkuviikon hankinnan Leo Komarovin. Hän liittyi espoolaisten vahvuuteen loppukauden mittaisella sopimuksella.

Maalivahtiosastolla KooKoon vahva kaksikko on torjunut varsin tasaisesti. Eetu Randelin on torjunut 91,62 % varmuudella ja tiukasti hänen perässään Juha Jatkola prosentein 88,98 %, joten kaksikosta molemmat ovat olleet maalilla ahkerana. Kiekko-Espoon maalilla Petteri Rimpinen on torjunut 89,38 % tarkkuudella, kun taas Sami Rajaniemi on torjunut 89,90 % laukauksista.

Tunnelmaa lauantai-illan kamppailusta ei varmasti tule puuttumaan, sillä espoolaisryhmän faneja saapuu Lumon Areenalle miltei 350 henkeä.

KooKoon ja Kiekko-Espoon välinen ottelu Lumon Areenalla alkaa lauantaina klo 17.00, otteluun ovet avataan klo 16.00. Ottelu on samalla myös perhepeli! Lue koko perhepelin ohjelma ja lipputarjous perheille täältä! Muuton liput myy tuttuun tapaan kookoo.tmtickets.fi.

PERHEPELIN LIPPUPAKETTI:

Lauantain peliin perhelippu neljälle VAIN 40 € (kaksi aikuista ja kaksi alle 18-vuotiasta lasta TAI yksi aikuinen ja kolme alle 18-vuotiasta lasta) Lipputarjous on voimassa III-kategorian katsomoihin A1–A3, B8–B10 ja D4–D6 ja lippujen normaalihinta on 62–88 €.

LIPUT:
40 € kaksi aikuista ja kaksi alle 18-vuotiasta lasta TAI yksi aikuinen ja kolme alle 18-vuotiasta lasta

NÄIN OSTAT LIPUT:

  1. Mene osoitteeseen kookoo.tmtickets.fi.
  2. Valitse etusivulta KooKoo–Kiekko-Espoo -ottelu (tai valikosta runkosarja ja KooKoo–Kiekko-Espoo)
  3. Valitse katsomoista A1–A3, B8–B10 tai D4–D6 haluamasi.
  4. Valitse haluamasi paikat (4 kpl) katsomosta ja valitse jokainen paikka lipputyypiksi PERHELIPPU – Osta 4 kpl.
  5. Siirry ostoskoriin oikeasta yläkulmasta.
  6. Tarkasta, että liput ovat halutut ja jokainen lippu on lipputyypiltään perhelippu.
  7. Tämän jälkeen valitse ”jatka maksutavan valintaan”, kirjaudu sisään (tai rekisteröidy, jos et ole vielä rekisteröitynyt KooKoon lippukauppaan) ja maksa ostoksesi.

Huomioithan, että mikäli et ole vielä rekisteröitynyt KooKoon lippukauppaan, sinun tulee rekisteröityä ensin.

Koko KooKoo–Kiekko-Espoo Tykkimäki Actionpark -perhepelin infon voit lukea tästä!

KOULULAISLIPUT:

Lauantain 24.1. KooKoo–Kiekko-Espoo ottelu on myös koululaislippupeli! Vaihda lippusi ennakkoon Ticketmasterin lippukaupassa.

  1. Mene osoitteeseen kookoo.tmtickets.fi.
  2. Valitse haluamasi ottelu ja paikka.
  3. Valitse lipputyypiksi koululaislippu.
  4. Lisää lipun koodi ostoskorissa koodilaatikkoon ja suorita ostos/tilaus loppuun normaalisti.

HUOM! Sinun tulee rekisteröityä lippukauppaan ensin, mikäli et ole vielä aiemmin rekisteröitynyt. Muussa tapauksessa sisäänkirjautuminen riittää.

Vaihtoehtoisesti voit vaihtaa lipun halutun ottelun pääsylipuksi KooKoon toimistolla (avoinna ke–pe klo 10.00–16.00). Lippu on voimassa yhdessä lipussa mainitussa valitsemassasi ottelussa.

HUOM! LIPPU ON VAIHDETTAVA ENNAKKOON, EIKÄ SILLÄ PÄÄSE SUORAAN SISÄÄN OTTELUUN.

JOUKKUEEN POISSAOLOT:

  • Veeti Miettinen viikko
  • Samuel Valkeejärvi viikko
  • Kim Nousiainen tutkimukset kesken

LIIGA-OTTELUT:

La 24.1. KooKoo–Kiekko-Espoo klo 17.00, Lumon Areena, Kouvola // OSTA LIPUT TÄSTÄ!