Ratinen: ”Tuntui siltä, että tarvitsen muutosta”

12.5.2020

12.05.2020 09:40

Ratinen: ”Tuntui siltä, että tarvitsen muutosta”

KooKoo saa Samuli Ratisesta hyvin luistelevan ja kovaa kamppailevan yleispelaajan.

16.4. 2018 on jäänyt lähtemättömästi Samuli Ratisen, nyt 22, mieleen. Pieni mutta pippurinen KeuPa HT jyräsi tuolloin Mestiksen pudotuspeleissä seurahistoriansa ensimmäiseen Mestis-mestaruuteen.

– Se on urani kohokohta tähän mennessä, Ratinen sanoo.

Runkosarjankin voittanut KeuPa kaatoi finaaleissa TUTO Hockeyn voitoin 4–2. Kuudes peli Turussa ratkesi ensimmäisen jatkoerän alussa, kun Ratinen alusti Teemu Hutun iskemän 2–1-voittomaalin.

Ratinen syötti myös KeuPan illan ensimmäisen maalin. Kaikkiaan nuori hyökkääjä keräsi 11 pudotuspelikamppailussa 3+7=10 tehopistettä. Hyökkääjä pelasi Mikko Heiskasen valmentamassa joukkueessa kevään lainapestillä JYPistä.

Keuruun kultakevään jälkeen Ratinen palasi JYPiin, jossa pelasi kahdella seuraavalla kaudella yhteensä 109 runkosarjapeliä ja kolme pudotuspeliottelua. Niissä Ratinen taputteli yhteensä 9+13 tehopistettä.

Muutosta hakemaan

JYP-vuosien jälkeen Ratinen pakkaa laukkunsa ja suuntaa kahdeksi seuraavaksi kaudeksi KooKoon paitaan.

– Muutin Jyväskylään heti yläasteen jälkeen, ja nyt tuntui siltä, että tarvitsen jotain muutosta. Valitsin KooKoon, koska siellä on tutut koutsit ja joukkue pelasi viime kaudella tosi hyvää ja nopeaa lätkää.

Ratinen on kotoisin Saarijärveltä, rapiat 60 kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen. Sieltä hyökkääjä päätyi Karstulan kautta Jyväskylään ja pian Kouvolaan.

– Saarijärvellä laitettiin luistimet ensimmäistä kertaa jalkaan. Pelasin muutaman vuoden siellä, ennen kuin menin pelaamaan Karstulaan, sieltä JyKiin ja C-junioreissa JYPiin.

– Kouvolasta on jo kämppä olemassa, mutta en tiedä vielä milloin muutan sinne. Tällä hetkellä asun ja treenaan vielä Jyväskylässä.

Korona rajoittaa vapaa-ajan viettoa, mutta ainakin toistaiseksi aika on kulunut hyvin.

– Olen päässyt treenaamaan tosi hyvin. Treenien ulkopuolella olen pelannut padelia ja pleikkaria sekä viettänyt aikaa tyttöystävän kanssa.

Vaikea vastustaja

Tuleva kausi on Mikko Heiskaselle kolmas KooKoon apuvalmentajana. Myös pääluotsi Jussi Ahokas on Ratiselle tuttu mies nuorisomaajoukkueista.

– Hän on illasta toiseen tasainen suorittaja, jolla on myös potentiaalia tehdä tehopisteiden valossa parempaa tulosta. Samuli on todella kova kamppailija ja erittäin hyvä yleispelaaja, Ahokas analysoi uusvanhaa suojattiaan.

Ratiselle on piirtynyt samanlainen pelaajaprofiili itsestään.

– Vahvuuksiani ovat luistelu ja kiekolla pelaaminen. Tarvitsen lisää tasaisuutta, eli sitä, että saan itsestäni joka ilta parhaan irti, Ratinen summaa.

KooKoo voitti päättyneellä kaudella JYPin kolmesti ja taipui kertaalleen.

– KooKoota vastaan oli vaikea pelata, varsinkin Kouvolassa. Joukkueessa oli paljon hyviä yksilöitä, mutta he myös pelasivat hyvin yhteen, Ratinen päättää.