05.03.2020 22:05
Pohjanmaan tupla käyntiin Vaasasta
KooKoon viikonlopun vierasturnee alkaa perjantaina Sport-ottelulla. Lauantaina vuorossa sarjajohtaja Kärpät.
”Alkaa P:llä loppuu A:lla, hienoo olla Pohjanmaalla…” lauletaan Pohjanmaalla-kappaleessa, mutta onko Pohjanmaalla hienoa, selviää perjantaina klo 18.30, kun KooKoo ja Sport iskevät yhteen viimeisen kerran tällä kaudella.
Viikko sitten perjantaina KooKoo voitti Sportin Lumon Areenalla tylysti maalein 7–1, vaikkakin kauden edelliset kohtaamiset olivat uponneet Sportin laariin. Nyt Pohjanmaalla omiaan on kannustamassa myös yli 50 KooKoo-kannattajaa, kun Kuudes Kenttäpelaaja on järjestänyt tuplamatkan Vaasaan ja Ouluun.
– Muistaisin, että hävittiin molemmissa paikoissa edelliset ottelut, puolustaja Juho Rautanen veistelee ennen Pohjanmaan tuplamatseja.
– Kovat pelit on edessä ja on nälkää ottaa voitot tällä kertaa molemmista!
KooKoo starttasi matkaan torstaina iltapäivällä, allaan keskiviikkoiltainen voitto kotona Rauman Lukosta lukemin 6–3. Yksi ottelun onnistujista oli Rautanen, joka viimeisteli ottelun 3–1-maalin.
– Kovatasoinen ottelu oli eilen ja me pelattiin hyvin. On kiva pelata pelejä, joissa on paljon tunnetta mukana.
– Sain Platzerilta (Kyle) hyvän poikittaissyötön viivassa ja siinä oli yllättävän paljon tilaa vain kävellä maalia kohti ja aika läheltä pääsin ampumaan, Rautanen kertaa keskiviikon onnistumistaan.
– Oli kiva osua, hän hymyilee.
Kahden peräkkäisen ottelun pelaaminen vieraskaukalossa on rankkaa niin pelaajille, kuin kannattajillekin. Matkustaminen laittaa aina oman haasteensa otteluun valmistautumiselle ja Sport-ottelun jälkeen aikaa paikkakunnan vaihtamiseen ja uuden ottelun alkuun on alle 24 tuntia.
– Kyllähän se vaikuttaa, kun joudutaan vielä pelin jälkeen vaihtamaan kaupunkia. Ei siinä ihan samanlaista palautumista välttämättä saa kuin esimerkiksi kotiottelun jälkeen.
– Näillä matkoilla hyvä lihashuolto ja ruokailut korostuvat entisestään.
Vaikka perjantai-illan vastustaja on tipahtanut sarjan hännille, on Sport vaarallinen isäntä – etenkin kotikaukalossaan. Miten voittamaan sitten lähdetään?
– Pelataan samalla tavalla kuin keskiviikkona Lukkoa vastaan, niin varmasti viedään pisteet kotiin.
Rautanen on viihtynyt Kouvolassa hyvin ja hän nauttii monien muiden tavoin Kouvolassa olevasta lätkähuumasta.
– Kouvola on kiva pieni kaupunki, missä on hyvä huuma päällä! Joukkueessa taas on loistava joukkuehenki ja sitoutuminen yhteiseen juttuun, mitä toivottavasti perjantaina voidaan kaukalossa myös todistaa, värittää hyväntuulinen Rautanen.
Viikonlopun ottelut:
Perjantaina 6.3. klo 18.30 Sport–KooKoo, Vaasan Sähkö Areena
Lauantaina 7.3. klo 17.00 Kärpät–KooKoo, Oulun Energia Areena
Molemmat ottelut on katsottavissa Telia TV:stä.