Lapsesi piirtämät logot KooKoon ottelumainoksiin? Piirrä ja voita!
KooKoon kauden ensimmäistä perhepäivää vietetään lauantaina 4. marraskuuta KooKoo–HIFK-ottelussa. Ottelussa on paljon erilaista tekemistä perheille ja lapsille – ja nyt lapset voivat päästä osallistumaan myös ottelun markkinointiin!
Nyt lapsesi teoksella on mahdollisuus valikoitua KooKoon ottelumainokseen, sillä KooKoo järjestää piirustuskilpailun logoista perheen pienimmille.
Kilpailun osallistumisohjeet löydät alta – kilpailuun voi osallistua kaikki alle 15-vuotiaat. Topi Tiikerin johtama tuomaristo valitsee voittajan tai voittajat ja voittajalle tai voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. Voittajan tai voittajien piirustukset nähdään KooKoo–HIFK-pelin ottelumainoksissa ja voittaja tai voittajat kutsutaan seuraamaan ottelua paikan päälle Lumon Areenalle.
Ohjeet:
1. Piirrä KooKoon ja/tai HIFK:n logo.
2. Palauta teoksesi alla olevalla lomakkeella viimeistään tiistaina 24.10.2023.
3. Sallitut tiedostomuodot ovat pdf, png ja jpeg.
4. Kilpailu on tarkoitettu alle 15-vuotiaille.
Osallistumalla kilpailuun annat KooKoolle oikeuden käyttää piirustusta kaikissa ottelumainoksissa (printti- ja digimediat mukaan luettuina). Kilpailu päättyy 24.10.2023.
Palauta teoksesi*:
Kilpailuun osallistuminen on päättynyt. Kiitos osallistujille!