Viikonloppuna mitataan pelivirettä Turussa ja lauantaina Kiekko-Espoo ensimmäistä kertaa Lumon Areenalle.
KooKoo metsästää kolmatta peräkkäistä voittoaan perjantaina Turussa. Edelliset kaksi kamppailua on päättynyt KooKoon juhliin, kun viime viikon lauantaina oranssimustat kaatoivat Lukon kotiyleisönsä edessä maalein 2–1 ja tällä viikolla keskiviikkona voittomaalikilpailussa Ässät maalein 4–3.
KooKoo on runkosarjassa sijalla 7, pistein 17. KooKoon kultakypärää perjantain ottelussa kantaa Vilmos Galló (3+6=9), joka nousi keskiviikkona Riley Sawchukin (5+3=8) ohi. Kolmas tehomies on ollut Radek Koblizek (2+6=8).
TPS:n kausi ei ole lähtenyt käyntiin aivan toivotulla tavalla, sillä 11 pelatun ottelun jälkeen turkulaisryhmä pitää sijaa 11. Viidestä edellisestä ottelusta TPS on voittanut kaksi pistettä varsinaisella peliajalla (Ässät kahdesti) ja yhden voiton voittolaukauksilla (HPK). Tappiot TPS on kärsinyt Kärpille ja SaiPalle.
TPS:n tehomiehinä ovat häärineet Max Lindroth (7+6=13) ja Aarne Intonen (3+8=11). TPS:ssa pelaa kymenlaaksolaisyleisölle tuttuja kasvoja: Leevi Teissala, joka pelasi KooKoon U20-joukkueessa kaudella 2019–2020 ja KooKoossa pelaavan Joonas Odenin pikkuveli Markus Oden, joka toki on tällä hetkellä merkitty loukkaantuneiden listalle.
Lauantaina Kiekko-Espoo ensimmäistä kertaa Lumon Areenalla
Tälle kaudelle Liigaan noussut espoolaisjoukkue saapuu mittaamaan KooKoon kotivirettä lauantaina. Kiekko-Espoo on aloittanut kautensa todella raikkaasti, sillä liigatulokas on sijalla 5, KooKoon ollessa sijalla 7, toki molemmilla joukkueilla on kasassa saman verran pisteitä (17). Kiekko-Espoo viilettää kolmen ottelun voittoputksessa, sillä se on voittanut Kärpät, JYPin ja SaiPan. KalPalle ja HPK:lle ryhmä on sen sijaan hävinnyt viiden edellisen pelin otannalla.
Cameron Hillis (3+6=9) on ollut espoolaisryhmän tehokkain, toisena joukkueensa kultakypärää himoitsee Peter Quenneville (7+1=8). Myös Kiekko-Espoossa on tuttuja kasvoja, sillä entinen KooKoo-kapteeni Heikki Liedes kantaa nykyisin espoolaisnuttua. Myös kausilta 2017–2019 KooKoota edustanut puolustaja Miro Keskitalo nähdään vierasjoukkueen rosterissa.
LOUKKAANTUMISTILANNE:
Ossi-Petteri Jaakola, poissa 1-2 viikkoa (arvio)
Ari Gröndahl, poissa 1-2 viikkoa (arvio)
Oskari Luoto, poissa 4-6 viikkoa (arvio)
Joonas Oden, seurataan päivittäin
Ville Leskinen, seurataan päivittäin
VIIKON OTTELUT:
Pe 11.10. klo 18.30 TPS – KooKoo, Gatorade Center, Turku
La 12.10. klo 17.00 KooKoo – Kiekko-Espoo, Lumon Areena, Kouvola // LIPUT