KooKoon viikon ainoa kotiottelu pelataan huomenna 6. lokakuuta, kun HPK saapuu vierailulle Sumulaaksoon. Otteluennakossa keskiviikkona paluun kaukaloon 0+2 tehoin tehnyt hyökkääjä Arttu Ilomäki.
KooKoo palasi keskiviikkona Lahdessa takaisin voittokantaan, kun varsin vauhdikkaan illan päätteeksi kolme pistettä matkasivat KooKoon mukana Kouvolaan lukemin 3–4. Etenkin alkukaudella yskinyt ylivoima sai uutta virtaa ja oranssimustat takoivatkin ottelussa kaksi tyylikästä ylivoimaosumaa. Vastaavasti myös alivoima toimi, eivätkä lahtelaiset illan kolmen ylivoimansa aikana onnistuneet sytyttämään punalamppua KooKoo-maalia vartioineen Nick Malikin takana.
– Pelissä oli paljon hyvää, mutta edelleen annamme vastustajalle liian halvalla maalipaikkoja. Tällä hetkellä luomme paljon maalintekopaikkoja, mutta samaan aikaan annamme niitä vastustajalle liian helpolla. Pelissä on paljon hyvää, mutta hiottavaakin riittää. Uskon, että olemme oikealla tiellä, analysoi otteluennakossa hyökkääjä Arttu Ilomäki.
– Viisikkopelaamisessa meillä on myös vielä työnsarkaa. Meidän täytyy pystyä luomaan yhdessä rintamahyökkäyksiä ja sitä kautta saadaan paremmin painetta vastustajalle. Viisikon pitää olla samalla sivulla ja samalla vauhdilla ja rytmillä niin se peli alkaa soljumaan oikeaan suuntaan.
Keskiviikon voiton myötä KooKoolla on nyt kasassa yhdeksän pistettä ja sarjataulukossa sijoitus 12. Oranssimustat ovat tällä hetkellä tasapisteissä kymmenennellä sijalla olevan Oulun Kärppien kanssa ja eroa kuuden parhaan joukkoon on kuusi pistettä. Kultaista kypärää päässään kantaa Linus Anderssonin ollessa sivussa edelleen Axel Ottosson, jolla on kasassa tehot 3+4=7. Tasapisteissä Ottossonin kanssa on keskiviikkona upean maalin viimeistellyt hyökkääjä Ben Tardif, joka on naulannut niin ikään tehot 3+4=7.
Viikon ainoassa kotiottelussa vastaan asettuva HPK on ollut alkukauden aikana hankaluuksissa ja tilille on kilahtanut yhdeksästä pelatusta ainoastaan kaksi voittoa ja yhteensä seitsemän pistettä. Vaikka alku on hämeenlinnalaisten osalta ollut hankala, joukkue onnistui kuitenkin keskiviikkona nappaamaan kauden toisen voittonsa Turusta, jossa se yllätti TPS:n lukemin 2–5. Turun illassa hämeenlinnalaisten voiton arkkitehtinä hääri KooKoossa kaksi edellistä kautta kiekkoillut Teemu Rautiainen, joka avasi kauden maalitilinsä kertalaakista paukuttamalla peräti neljä maalia.
– HPK:lla on ollut myös vaikea alkukausi. Perjantaina vastaan tulee kuitenkin varmasti nälkänen joukkue ja ihan varmasti ovat saaneet buustia tuosta edellisestä voitosta. Maalipaikan hinta pitää myös meillä olla minimissään ja meidän täytyy olla heti alusta asti hereillä, mikäli haluamme huomenna pisteitä napsia, paaluttaa Ilomäki.
Vaihtuvuutta viimekauteen verrattuna joukkueessa on tapahtunut paljon ja lähtijöiden listalle mahtuu useampi joukkueen avainpelaaja; Michael Joly, Steve Moses, Arttu Pelli ja Daniel Lebedeff vaihtoivat maisemaa ja etenkin Jolyn poistuminen jätti valtavan aukon ritaripaitojen hyökkäykseen. Poistuneiden pelaajien tilalle Hämeenlinnaan saapuivat muun muassa Eetu Tuulola, Danick Martel ja edellä mainittu Rautiainen. Pelaajien lisäksi myös joukkueen valmennustiimi koki muutoksia, kun uudeksi päävalmentajaksi nimettiin Mestiksessä kovaa jälkeä tehnyt Maso Lehtonen, joka saapui Rovaniemen Kiekosta HPK:n peräsimeen.
KooKoo ja HPK ovat iskeneet yhteen jo kertaalleen harjoitusottelukaudella Lumon Areenalla. Kyseinen ottelu päättyi lopulta niukasti kotijoukkueen 2–1-jatkoaikavoittoon.
KooKoon kokoonpanosta ovat varmuudella pois hyökkääjät Linus Andersson (2 kuukautta), Emil Molin (1-2 vkoa), Toni Suuronen (vuoden loppuun) ja puolustaja Joonas Lehtivuori (tarkentuu myöhemmin).
SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Pe 6.10.2023 klo 18.30 KooKoo – HPK // Osta liput
Pe 13.10.2023 klo 18:30 KooKoo – TPS // Osta liput
Ke 18.10.2023 klo 18:30 KooKoo – KalPa // Osta liput