19.01.2023 15:38
Perjantaina Pelikaanit Lahdessa, lauantaina kukot Lumon Areenalla
KooKoon kahden ottelun Liiga-viikko starttaa perjantaina Lahdessa, jossa Pelicans isännöi oranssimustia Lahden jäähallin 50-vuotisjuhlaottelussa. Lauantaina jatketaan Lumon Areenalla, kun perinteisessä Mustaoranssi-ilmaisottelussa vastaan asettuu Tampereen Ilves.
KooKoon alkanut vuosi on alkanut tuloksellisesti erinomaisessa valossa. Neljästä pelatusta ottelusta saldona on kymmenen pistettä ja kolme voittoa varsinaisella peliajalla. Ainoa kauneusvirhe tapahtui HPK:ta vastaan pelatussa kotiottelussa, josta hämeenlinnalaiset nappasivat kaksi pistettä matkaansa jatkoaikavoiton turvin. Kouvolalaismiehistö ei alkaneen vuoden aikana ole vielä kertaakaan jäänyt pisteittä ja viiden ottelun kuntopuntarilla mitattuna kouvolalaiset ovat Liigan toiseksi kuumin joukkue heti Tapparan jälkeen. Viiden ottelun pisteputkessa on hyvä jatkaa viikonlopun otteluita kohti.
Runkosarjan viimeisen kolmanneksen pyörähtäessä käyntiin KooKoo taistelee yhä kynsin ja hampain paikastasta kevään peleissä. Alkaneeseen Liiga-viikkoon KooKoo lähti sarjataulukosta sijalta kymmenen, mutta alkuviikon otteluiden tulosten myötä HPK kiilasi ainakin hetkellisesti oranssimustien ohitse. Hämeenlinnalaisilla on kuitenkin allaan kaksi peliä enemmän ja eroa joukkueiden välillä on ainoastaan yksi piste.
KooKoon sisäistä pistepörssiä johtava ja näin ollen kultapotan itselleen napannut Linus Andersson jatkaa KooKoon pörssikärkenä tehoin 11+16=27. Viimeiseen kolmeen matsiin tehot 2+2 takonut ruotsalaishyökkääjä täydentää KooKoon erinomaiseen vireeseen äityneen ruotsalaistrion, jonka muodostavat Anderssonin lisäksi Axel Ottosson ja Emil Molin. Alkukauden sivussa ollut Ottosson on takonut pelaamissaan 22 ottelussa tehot 8+12=20 ja ketjun kolmas lenkki Molin on onnistunut saalistamaan 39 matsiin pisteet 9+13=22.
Perjantaina Pelikaanit Lahdessa
Perjantaina Lahdessa kohdattava Pelicans on ollut meneillään olevan kauden sensaatio ja pussinokkalauma onkin majaillut läpi kauden aivan sarjataulukon kärkipäässä. Tommi Niemelän luotsaama pumppu löytyy tällä hetkellä sarjataulukosta sijalta neljä, kun 40 pelatusta ottelusta on kertynyt yhteensä 67 pistettä.
Alkanut vuosi ei kuitenkaan ole ollut lahtelaisille tuloksellisesti kovinkaan mairitteleva. Meneillään olevan kalenterivuoden aikana kuusi ottelua pelannut Pelicans on onnistunut saalistamaan otteluista vain viisi pistettä ja tällä hetkellä joukkue liitää neljän ottelun mittaisessa tappioputkessa. Tappioputken aikana etenkin maalinteko on tuottanut joukkueelle vaikeuksia, sillä pussinokat ovat onnistuneet edellisessä neljässä ottelussa ainoastaan viidesti maalinteossa.
Pelicansissa kultaista kypärää päässään kantaa tshekkihyökkääjä Lukas Jasek, joka on onnistunut takomaan toisella Liiga-kaudellaan tähän mennessä tehot 12+17=29, jolla irtoaa Liigan pistepörssissä sija 12. Tulitukea Jasekille antaa täksi kaudeksi Pelicansiin siirtynyt hyökkääjä Joni Ikonen, joka johtaa lahtelaisten maalipörssiä pistein 14+8=22.
KooKoo ja Pelicans ovat tällä kaudella iskeneet yhteen jo kolmesti voittojen jakaantuessa Pelicansille 2–1. Kaikki tämän kauden keskinäiset ottelut ovat tähän asti päättyneet vierasvoittoihin. Pelicans on käynyt kahdesti Kouvolassa ryöstämässä pisteet matkaansa, kun taas KooKoo on käynyt ryöstöretkellä Pelicansin kotiluolassa. Samaa kaavaa lähdetään jatkamaan perjantaina KooKoon vieraillessa Isku Areenalla.
Lauantaina MustaOranssi-teemaottelu, johon vieraaksi saapuu IlveS – VAPAA PÄÄSY!
Tulevana lauantaina Lumon Areenan lehterit täyttyvät jälleen äärimmilleen, kun perinteinen Mustaoranssi-teemaottelu vapaalla sisäänpääsyllä täräytetään käyntiin. Matsiin vieraaksi saapuu sarjataulukossa kirjoitushetkellä kolmantena majaileva Ilves.
Vahvaa kautta pelaava tupsukorvalauma on ollut viime aikoina hyvässä vireessä ja kolmesta edellisestä ottelusta tilille on kilahtanut kolme voittoa. Voittoputken aikana Ilveksen jyrän alle ovat jääneet TPS, JYP sekä Sport voittomaalikilpailun jälkeen. Ilves ei KooKoon tapaan ole myöskään tällä kaudella poistunut vielä kertaakaan kaukalosta pisteittä. Ilves pelaa kuitenkin vielä ennen lauantain kamppailua torstai-iltana kotonaan KalPaa vastaan.
Tamperelaisten laajassa rosterissa riittää tulivoimaa ja pistepörssin kahdenkymmenen sakista löytyykin peräti viisi Ilves-peluria. Kultaista pottaa Ilveksessä kantaa kuitenkin tällä hetkellä Liigan maalipörssiäkin johtava Joona Ikonen, joka on takonut yhteensä tehot 19+17=36. Ratkaisuvoimaa ja juonikkuutta Ikosen lisäksi Ilves-hyökkäykseen tuovat Petri Kontiola (10+24=34), Eemeli Suomi (9+21=30) ja Les Lancaster (9+19=28).
KooKoon ja Ilveksen tämän kauden keskinäiset ottelut ovat menneet puhtaasti tamperelaisten nimiin 2–0. Lumon Areenalta tupsukorvat kävivät ryöstämässä pisteet lukemin 3–6 ja Nokia Areenalla KooKoo joutui taipumaan lopulta selvästi 5–1 lukemin.
KooKoon kokoonpanosta varmuudella ovat pois hyökkääjät Toni Suuronen (4 kuukautta), Joose Antonen (3–4 viikkoa) ja puolustajat Stefan Warg (day-to-day), Saku Vesterinen (toistaiseksi). Lisäksi hyökkääjä Terry And jatkaa lainalla Mestis-joukkue K-Vantaan riveissä toistaiseksi.
Viikonlopun otteluita ennakoimassa kahdeksan ottelun pannasta vapautunut puolustaja Miska Kukkonen.
VIIKON OTTELUT:
Pe 20.1.2023 klo 18.30 Pelicans–KooKoo, Isku Areena, Lahti, OSTA LIPUT TÄSTÄ!
La 21.1.2023 klo 17.00 KooKoo–Ilves, Lumon Areena, Kouvola Mustaoranssi-teemaottelu,
VAPAA PÄÄSY!
Mustaoranssi-teemaottelu:
- Ottelun sisäänpääsyn tarjoavat 57 KooKoon yhteistyökumppania.
- Ovet auki klo 15.30 – ottelu alkaa klo 17.00. Saavuthan ajoissa paikalle!
- Erätauolla KooKoon kokoonpanon ulkopuoleiset pelaajat jakamassa nimmareita pääaulassa.
- Kaikki kaulaliinat -50% alennuksella KooKoo Shopista ottelun ajan!
- Ottelu pelataan Kukko-erikoispelipaidalla – paidat huutokaupataan Ratabaarissa ottelun jälkeen. Lähtöhinta 150€, minimikorotus 10€.
- Topin Aarre -aarteenmetsästys perheen pienimmille – Lumon Areenalle on piilotettu 100 Topin Aarre -lappua. Lapun löytämällä, palauta se Tiikerinluolaan (lasten leikkipaikka, sisäänkäynti pääaulasta), niin saat Topin yllätysaarteen!