02.04.2021 21:58
Pelicans nollasi KooKoon
KooKoo haki Pelicansista voittoa, mutta nollalla tehdyllä maalilla on vaikea voittaa.
– Tiukka kamppailu, paikat suurin piirtein tasan. Nollalla maalilla on kuitenkin vaikea voittaa, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas summasi heti ottelun päätyttyä.
Ottelun ensimmäinen erä pelattiin tiiviisti, mutta maaleitta – KooKoo oli ensimmäisen 20-minuuttisen hieman enemmän niskan päällä, mutta toisessa erässä edellisenä päivänä pelannut Pelicans-ryhmä pääsi peliin mukaan.
Illan avausmaali nähtiin pari minuuttia ottelun puolivälin jälkeen, kun ylivoimalla Elias Vilén onnistui viemään vieraat johtoon. Toisessa erässä nähtiin myös Pelicansin 0–2-maali, kun vain paria minuuttia myöhemmin Waltteri Merelä väänsi kiekon väkisin maalin edustalta KooKoon maaliverkkoon.
Kolmannessa erässä ei maaleja nähty kummaltakaan joukkueelta, vaikka KooKoo yritti kiivaasti tasoitusta vielä lopussa ilman maalivahtiakin. Ottelu päättyi lopulta Pelicansin voittotuuletuksiin 0–2 (0–0, 0–2, 0–0).
– Meillä oli 32 ohi-laukausta ja ei ohi-laukauksilla ampumahiihdossakaan pärjää.
– Me ei pystytty hyökkäysalueella pysymään kiekossa tarpeeksi pitkään ja peli meni flipperiksi, eikä pystytty rytmittämään hyökkäystä ihan niin hyvin. Tehokkuutta meidän pitää parantaa, Ahokas tiivisti.
KooKoon runkosarja jatkuu jo heti lauantaina, kun klo 17.00 Lumon Areenalla vastassa on Oulun Kärpät.
Katso ottelukooste ja lehdistötilaisuus alta. Kaikki Liiga-videot tarjoaa www.mtvuutiset.fi/liiga.
MAALIT:
1. erä
Ei maaleja.
2. erä
0–1 YV VM Elias Vilén
(Joonas Jalvanti, Hannes Björninen)
0–2 Waltteri Merelä
(Hannes Björninen)
3. erä
Ei maaleja.
Torjunnat:
KooKoo
Oskari Salminen 5+8+10=23
Pelicans
Jasper Patrikainen 5+8+8=21
Kovin laukaus:
KooKoo
Ahti Oksanen
148,9 km/h
Pelicans
Casimir Jürgens
139,8 km/h
Nopein luistelija:
KooKoo
Samuli Ratinen
35,85 km/h
Pelicans
Miika Roine
34,98 km/h
Pisin luisteltu matka:
KooKoo
Ahti Oksanen
5315 m
Pelicans
Hannes Björninen
5054 m
SARJATALULUKKO (PÄIVITTYY AUTOMAATTISESTI LIIGAN SIVUJEN MUKAan):
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Lukko | 60 | 38 | 7 | 15 | 204 | 114 | 6 | 127 | 2,12 |
2. | HIFK | 50 | 26 | 11 | 13 | 153 | 113 | 7 | 96 | 1,92 |
3. | TPS | 59 | 27 | 18 | 14 | 165 | 140 | 7 | 106 | 1,80 |
4. | Tappara | 59 | 26 | 13 | 20 | 171 | 151 | 8 | 99 | 1,68 |
5. | KalPa | 58 | 25 | 15 | 18 | 152 | 125 | 7 | 97 | 1,67 |
6. | Pelicans | 58 | 25 | 12 | 21 | 169 | 147 | 10 | 97 | 1,67 |
7. | Kärpät | 58 | 25 | 12 | 21 | 143 | 134 | 10 | 97 | 1,67 |
8. | Ilves | 53 | 25 | 10 | 18 | 161 | 142 | 3 | 88 | 1,66 |
9. | KooKoo | 55 | 25 | 11 | 19 | 165 | 125 | 5 | 91 | 1,65 |
10. | Sport | 54 | 19 | 12 | 23 | 123 | 140 | 6 | 75 | 1,39 |
11. | HPK | 57 | 16 | 19 | 22 | 143 | 172 | 6 | 73 | 1,28 |
12. | Ässät | 58 | 15 | 15 | 28 | 150 | 193 | 6 | 66 | 1,14 |
13. | SaiPa | 53 | 13 | 9 | 31 | 95 | 147 | 3 | 51 | 0,96 |
14. | Jukurit | 57 | 13 | 10 | 34 | 120 | 199 | 5 | 54 | 0,95 |
15. | JYP | 59 | 13 | 12 | 34 | 139 | 211 | 4 | 55 | 0,93 |