Paluu voittokantaan Ässien kustannuksella

16.11.2019

16.11.2019 20:41

Paluu voittokantaan Ässien kustannuksella

KooKoo venytti pisteputkensa kolmeen otteluun ja nappasi viikon päätteeksi voiton Porin Ässistä.

KooKoon kolmen ottelun viikko päättyi makeasti, kun joukkue kellisti lauantaina kotijäällään Porin Ässät. Pitkän kaavan kautta tullut voitto irtosi jatkoajan ensimmäisellä minuutilla maalein 4–3 (1–1, 1–1, 1–1, 1–0).

– Yleisesti ottaen kun mietin pelin kulkua ja peliä, niin pelasimme tänään mielestäni ihan hyvän jääkiekko-ottelun, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas summasi.

KooKoo aloitti viikon kahdella jatkoaikatappiolla, mutta lauantaina kolmas kerta sanoi toden. Voittomaali syntyi jatkoajan ensimmäisellä minuutilla Kim Strömbergin tulisesta lyöntilaukauksesta. Anrei Hakulinen ja Matthew Caito alustivat voitto-osuman.

Varsinaisen peliajan suurin KooKoo-nimi oli kanukkihyökkääjä Kyle Platzer, joka teki Liiga-uransa toisen ja kolmannen maalin. Ensimmäinen näki päivänvalon jo pelin toisella minuutilla ja jälkimmäinen toisen erän puolivälissä.

Ketjukaveri Joonas Oden syötti molemmat Platzerin maalit ja toiseen osumaan nimensä tilastoihin sai myös Roope Laavainen, jolle pinna oli ensimmäinen KooKoossa.

Ässät tuli molempien Platzerin maalien jälkeen itsensä tasoihin. Porilaisporukka meni päätöserän alussa jo 3–2-vierasjohtoon, mutta kotijoukkueen sinnikkyys palkittiin neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Juha-Pekka Haataja sirvaisi pelin tasoihin kahden miehen ylivoimalla Hakulisen ja kaukaloon palanneen Trevor Mingoian passeista.

Haataja nousi maalillaan jo jakamaan Liigan kaikkien aikojen ylivoimamaaliennätystä! YV-maali oli Haatajalle uran 94. ja nosti laiturin samaan lukemaan Janne Ojasen kanssa.

– Meillä oli muutama tappio alla, joten olen erittäin tyytyväinen siihen, miten joukkue tuli lopussa vielä 3–3-tasoihin ja jatkoaikavoittoon. Se oli meille erittäin tärkeä.

– Toisessa erässä olimme erittäin hyviä ja siinä olisi pitänyt pystyä tekemään useampi maali. Viimeistelyssä ja tehokkuudessa meillä on edelleen kehitettävää, Ahokas analysoi.

Jatkoaika ei ehtinyt vanhentua minuuttiakaan, kunnes Strömbergin kauden kahdeksas maali ratkaisi ottelun isäntien eduksi.

Lumon Areenalle oli kerääntynyt lauantai-iltaa viettämään 3718 katsojaa.

Nopein luistelija:

Erik Karlsson (KooKoo) 36,66 km/h
Sami Lähteenmäki (Ässät) 34,50 km/h

Kovin laukaus:

Martin Berger (KooKoo) 139,1 km/h
Niklas Peltomäki (Ässät) 132,2 km/h

Seuraavat kotiottelut:

La 23.11. klo 17.00 KooKoo–Tappara
Ti 3.12. klo 18.30 KooKoo–Ässät
Pe 13.12. klo 18.30 KooKoo–Pelicans

Seuraava kotiottelu



Tervetuloa Lumon Areenalle!