KooKoon paluu maajoukkuetauolta tapahtui kahdeksan maalin illalla Raumalla. Illassa nähtiin mm. Ossi-Petteri Jaakolalta viisi pistettä ja yksi Liiga-uran ensimmäinen maali.
Ensimmäinen erä Raumalla alkoi nopeasti erikoistilanteiden osin. Erää oli vain 26 sekuntia pelattuna, kun KooKoon puolustaja Ville Puhakka hankki itselleen kiinnipitämisjäähyn. KooKoo taisteli alivoiman urhollisesti, mutta hetki tämän jälkeen tasakenttien aikana Lukko siirtyi 1–0-johtoon. Maalin teki Jami Krannila.
KooKoon kanadalaishyökkääjä Riley Sawchuk kuitenkin onnistui tasoittamaan ottelun komeasti pelatun tilanteen jälkeen, jonka hyökkääjät Veeti Miettinen ja Oskari Luoto rakensivat. Sawchukille maali oli kauden 12. osuma. Maali jäi erän viimeiseksi eikä erikoistilanteitakaan ensimmäiseen erään enempää nähty.
Toinen erä alkoi kuten edeltäjänsäkin: ensin kotijoukkue teki maalin ja tämän jälkeen KooKoo tasoitti ottelun. Kotijoukkueen 2–1-maalin teki Ponthus Westerholm. KooKoon maalin puolestaan teki KooKoon nuori kolmikko: Jimi Suomi ja Ossi-Petteri Jaakola pohjustivat Matic Törökille maalintekopaikan ja Török ei tilaisuuttaan haaskannut, vaan iski lukemiksi 2–2.
Tämän jälkeen meni vain hetki kunnes KooKoon pelaajien lavasta alkoi tapahtua. Ensin KooKoon puolustaja Jesper Ahlroth laukoi vierasjoukkueen ensimmäistä kertaa perjantai-illassa johtoasemaan tehden samalla Liiga-uransa ensimmäisen maalin. Maalin syöttivät illan ensimmäisen KooKoo-maalin tehnyt Sawchuk ja lätkähymyllä varustettu Jaakola.
Perjantaina kovassa vireessä kaukalossa kiekkoillut Jaakola teki KooKoolle myös 2–4-johtomaalin. Maalin syöttivät Török ja Sawchuk.
Lukko pääsi kuitenkin vielä kaventamaan toiseen erään lukemia. Maalin teki jo 20 maalia tähän kauteen iskenyt hyökkääjä Sebastian Repo. Toiselle erätauolle siirryttiin näin ollen jännittävissä 3–4-lukemissa.
Kolmannessa erässä oranssimustat laittoivat vielä viimeisen vaihteen silmään varsinkin maalien muodossa. Ajassa 47.43 jo useassa maalissa mukana ollut Jaakola iski kiekon vastustajan reppuun. Oskari Luodon ottelun toisesta sekä David Farrancen illan ensimmäisestä täysosumaan johtaneesta syötöstä.
Noin minuutin peliajan jälkeen ruotsalaishyökkääjä Petter Emanuelsson pääsi nostamaan kätensä kohti Kivikylän Areenan kattoa, kenenpä muunkaan kuin Jaakolan ja Törökin kanssa. Plussaa itselleen kerryttivät myös uusi puolustajahankinta Nick Welsh ja peliaikaa illalla reilut 17 minuuttia kerryttänyt Saku Salmela.
KooKoo johti ottelua lukemin 3–6 kunnes kotijoukkue Lukko otti maalivahti Joni Ortion pois tolppien välistä. Peliaikaa jäljellä oli vielä seitsemän ja puoli minuuttia.
Myös kovaa iltaa pisteiden valossa pelannut Török pääsi punaviivalta kiskaisemaan kiekon tyhjään maaliin ja näin ollen hän teki illan toisen maalinsa. Welsh kirjautti itselleen kyseiseen maaliin ensimmäisen pisteensä KooKoon riveissä, unohtamatta maalin toista syöttäjää, joka oli KooKoon maalia vartioinut Antoine Bibeau.
Rauman illassa nähtiin vielä yksi maali. Maalista vastasi KooKoon hyökkääjä Robert Rooba. Syötöt maaliin kirjauttivat kapteeni Otto Paajanen sekä A-rinnassa pelannut Teemu Engberg.
Bibeau ei kuitenkaan liian helpolla päässyt, vaan torjui kiekon peräti 35 kertaa, kun puolestaan Ortio toisessa päässä kerrytti itselleen vain 10 torjuntaa.
Illan nostoksi mainittakoon vielä 22-vuotias Ossi-Petteri Jaakola. Jaakola iski ottelussa tehot 2+3=5, joka on samalla myös seurahistoriaa: Kukaan pelaaja ei ole KooKoo-paidassa tehnyt viittä pistettä yhteen otteluun. Neljään pisteeseen ovat aiemmin yltäneet mm. viimeaikaisista pelaajista Matic Török, Petter Emanuelsson, Malte Strömwall ja Jake Newton.
KooKoo jatkaa pelejään jo heti huomenna lauantaina Lumon Areenalla klo 17.00, kun vastaan asettuu HPK mustaoranssi-ottelun merkeissä. Lämpimästi tervetuloa!