”Olimme tehokkaita” – KooKoo murskasi HPK:n harjoitusottelussa

28.8.2020

28.08.2020 23:30

”Olimme tehokkaita” – KooKoo murskasi HPK:n harjoitusottelussa



KooKoo murskasi HPK:n preseasonin ensimmäisessä kotiottelussa. Kuva: KooKoo

KooKoo voitti preseasonin toisessa ottelussaan upeasti kotiyleisön edessä HPK:n 6–2 (2–0, 2–0, 2–2).

KooKoo esiintyi vahvasti ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä edessä kuluvalla kaudella, kun se kaatoi tänään harjoitusottelussa hallitsevan mestarin HPK:n. Pitkään odotetun kauden alku lähestyy ja perjantaina KooKoo nähtiin ensimmäistä kertaa kaudella 2020–2021 kotiyleisön edessä – vaikkakin preseasonin ottelussa.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti, sillä vasta maanantaina joukkueen harjoitusvahvuuteen liittynyt Trevor Mingoia iski ottelulle alkutahdit vain 18 sekunnin jälkeen. Illan avausosumaan syöttöpinnat Ahti Oksaselle ja Kyle Platzerille. Erän puolivälissä tehokas kotijoukkue onnistui Aleksi Ainalin osumalla ja 2–0-osumalle syöttäjiksi Peetro Seppälä ja Oksanen.

Toinen erä oli myös KooKoon ja illan tehdyt kuusi maalia kielii joukkueen tehokkuudesta. Paikoista laitettiin kiekkoa sisään – vaikkei vierasjoukkuekaan huonosti pelannut. Ottelun puolivälissä ottelun voittomaaliksi jääneen osuman lirutti HPK-vahti Daniel Lebedeffin jalkojen välistä Teemu Engberg, syöttöpinna puolustaja Martin Bergerille.

KooKoon tehokkuus ei jäänyt tähän, vaan kotijoukkue siirtyi juuri ennen toista erätaukosummeria 4–0-johtoon ylivoimalla illan kolmannen tehopisteen tehneen Oksasen maalilla. Syöttöpisteet upean ylivoimakuvion päätteeksi Mingoialle ja Arttu Pellille.

HPK piristyi kolmanteen erään, vaikka Pelli lisäsi isäntien johton jo viiteen maaliin erän alkuminuuteilla. HPK lisäsi tahtoa ja avasi illan maalihanansa ylivoimalla Jere Innalan osumalla. Eikä aikaakaan, kun 5–2-lukemat niin ikään ylivoimalla kavensi HPK:n ex-KooKoo-peluri Henri Kanninen.

Loppu oli kaunistelua, sillä illan lopulliset lukemat viimeisteli tyhjiin ajassa 57.11 illan onnistuja Ahti Oksanen.

Erikoisjärjestelyistä huolimatta ottelu keräsi Lumon Areenalle peräti 1208 silmäparia. KooKoo kiittää!

Kuuntele illan onnistujien ja KooKoo-luotsi Jussi Ahokkaan kommentit ottelusta alta KooKooTV:stä!

KooKoon seuraava kotiottelu pelataan viikon päästä perjantaina, 4. syyskuuta Lumon Areenalla. Preseasonin harjoitusottelussa tuolloin vastassa on Helsingin IFK. KooKoo tiedottaa myöhemmin ottelun lipunmyynnistä ja muista käytänteistä.