Neljännesfinaalit käyntiin Tampereelta viime vuoden Semifinaalin toisinnolla

17.3.2023

Neljännesfinaalit käyntiin Tampereelta viime vuoden Semifinaalin toisinnolla

Oranssimustat aloittavat neljännesfinaalit vierasottelussa Tampereella, kun vastaan asettuu hallitseva Suomen ja CHL:n mestari Tappara.

KooKoo otti maittavan voiton torstai-iltana Raksilasta ja eteni samalla Liigan playoffsien neljännesfinaaleihin. Se oli samalla KooKoon nykyisen Liiga-ajan ensimmäinen varsinaisella peliajalla Oulusta otettu voitto.

Oranssimustien kurinalainen puolustaminen ja joukkueelle pelaaminen oli se lääke, millä joukkue kairasi ansaitun voiton.

Kahteen voitettuun otteluun joukkue onnistuikin mättämään peräti yhdeksän maalia, joten tiukan puolustamisen lisäksi onnistuttiin myös maalinteossa. Charle-Edouard D’Astous vastasi torstaina huutoon tehoin 2+0=2 ja tiilimuurina maalillaan kaiken kopannut Oskari Setänen torjui 24 kertaa. Maininnan ansaitsee myös tehot 1+1=2 iskenyt Axel Ottosson.

Oranssimustien erikoistilannepelaaminen oli ensimmäisellä kierroksella huikeaa. Ylivoimalla joukkue pyssytti kolmessa ottelussa kolme maalia, ylivoimaprosentilla 42,86%, selkeästi parhaiten kaikista ensimmäisellä kierroksella pelanneista joukkueista. Myös alivoimapelaaminen oli ensimmäisellä kierroksella kuosissa: KooKoo sai Kärpät-sarjassa viisi jäähyä ja onnistui pitämään maalinsa puhtaana kaikissa otteluissa alivoimaprosentin ollessa tasan 100%. KooKoo oli myös ensimmäisen kierroksen ainoa joukkue, joka onnistui alivoimamaalin teossa. Se syntyi ratkaisevassa ottelussa Raksilassa Miska Siikosen lavasta.

Katseet kääntyvätkin nyt Tampereelle, jossa vastaan asettuu oranssimustien edelliskauden semifinaalivastus Tappara. Siitä sarjasta Tappara eteni finaalisarjaan voitoin 4–1. Tämä on kuitenkin uusi kausi ja uusi sarja, jossa kaikki on vielä auki. KooKoo on näyttänyt, että joukkue pystyy voittamaan kenet tahansa ja jatkaessaan Raksilassa nähtyjä otteita, Tappara ei todellakaan tule pääsemään sarjassa helpolla.

Tappara pääsee lähtemään sarjaan pitkään levänneenä. Kirvesrinnat ovat pelanneet edellisen ottelunsa runkosarjan viimeisellä kierroksella perjantaina 10.3. KooKoo vastaavasti on tässä ajassa pelannut jo viisi ottelua – kaksi runkosarjan viimeistä ja playoffsien 1. kierroksen. Tappara on kuitenkin monena keväänä mennyt pitkälle ja joukkueessa on paljon menestymään tottuneita pelaajia, joten tiukka sarja on luvassa.

Seuraa heitä:

KooKoo:

Heikki Liedes (2+2=4), hyökkääjä
Playoffseissa kultakypärää kantava ja ensimmäisen kierroksen jälkeen pistepörssiä johtava kapteeni on ottanut roolia ja näyttänyt joukkueelle mikä on se taso, jota näissä karkeloissa vaaditaan. Tähän huutoon joukkue on myös vastannut ja onnistumisia onkin saatu laajalta rintamalta.

Oskari Setänen 95,24%, maalivahti
Kevään korvalla tosipeleissä löytynyt torjuntavireen tähänastinen huipennus oli Setäsen playoffsuran ensimmäinen nollapeli. Maalillaan mies on ollut itse varmuus ja varmistanut torjunnoillaan joukkueelle mahdollisuuden voittaa. Setänen on kahteen edelliseen otteluun torjunut yhteensä 50 kertaa ja päästänyt näissä peleissä vain yhden maalin.

Teemu Rautiainen (1+2=3), hyökkääjä
Radu on edennyt playoffsit piste per peli -tahtia ja se on nostanut miehen ensimmäisen pelatun kierroksen jälkeen pistepörsissä sijalle neljä. Runkosarjassa Radu nakutteli tehot 6+24=30, joten lisää on luvassa playoffsien edetessä.

Tappara:

Jori Lehterä (11+46=57), hyökkääjä
Runkosarjassa pistepörssin toiseksi sijoittunut Lehterä on yksi Tapparan kantavia voimia ja ehdottomasti seuraamisen arvoinen neljännesfinaaleissa.

Veli-Matti Savinainen (17+27=44), hyökkääjä
Savinainen on kaiken voittanut veteraanipelaaja, joka sijoittui runkosarjassa pistepörssin sijalle 9.

Valtteri Kemiläinen (8+34= 42), puolustaja
Puolustajan paikalta huimat tehot nakutellut Kemiläinen on vaarallinen mies pelin kaikissa tilanteissa. Kemiläinen sijoittui puolustajien pistepörssissä sijalle 4.

Näin pelataan:

Pe 17.3. klo 18.30 Tappara – KooKoo
Ma 20.3. klo 18.30 KooKoo – Tappara (Huom. muuttunut ottelupäivä)
Ti 21.3. klo 18.30 Tappara – KooKoo
Pe 24.3. klo 18.30 KooKoo – Tappara (Huom. muuttunut ottelupäivä)
La 25.3. klo 17.00 Tappara – KooKoo (Tarvittaessa)
Ma 27.3. klo 18.30 KooKoo – Tappara (Tarvittaessa)
Ti 28.3. klo 18.30 Tappara – KooKoo (Tarvittaessa)