231102 Lukko-KooKoo, runkosarja. Kuvassa 29 Radek Koblizek 4-1 kavennusmaali, 75 Arttu Ilomäki.

RAPORTTI:

Neljän maalin takaa-ajo riitti yhteen pisteeseen – "Siinä ei ollut mitään hokkuspokkuksia kehitelty"

02.11.2023

KooKoon vieraskiertue jatkui Raumalle, jossa se sai vastaansa Lukon. Lukko meni kahden ensimmäisen erän aikana menojaan, mutta KooKoo kuroi kolmannessa neljän maalin eron kiinni. Ottelu ratkesi loppujen lopulta Lukolle jatkoajalla lukemin 5–4. (2–0, 2–0, 0–4, 1–0 JA).

Lukko avasi maalinteon, kun Jakob Stenqvist ampui kiekon Nick Malíkin vartioiman maalin yläriman alle. Henri Ikonen voitti laidan lähellä kiekon Stenqvistille ja Ponthus Westerholmin maskipelaaminen peitti Malíkin näkökentän.

KooKoon ensimmäiset hyvät paikat tulivat viiden minuutin pelin jälkeen. Pidempi kiekonhallintajakso tuotti useamman maalipaikan, mutta Lukon maalivahti Samuel Harvey kesti oranssipaitojen asettaman paineen. Paras tilaisuus avautui Emil Molinille, joka pääsi irtokiekosta haastamaan Harveyn maalin edustalta.

KooKoo kävi jälleen lähellä erän puolivälissä, kun Linus Anderssonin itselleen luoma tekopaikka kimposi Axel Ottossonille. Ottosson ei kuitenkaan saanut kiekkoa laitettua puolillaan tyhjänä olevaan Lukko -maalin. Perinteinen urheiluklisee on, että jos et itse tee maalia, vastustajasi tekee. Lukko siirtyi pian KooKoon maalipaikan jälkeen kahden maalin johtoon, kun Pathrik Westerholm ampui siniviivan tuntumasta kiekon maaliin.

KooKoon seuraavasta huippupaikasta vastasi edellisen ottelun KooKoolle ratkaissut Arttu Ilomäki. Ilomäki pääsi Lukon vaihdon ollessa kesken kiekkoon ja polki yksin läpi. Kiekko kuitenkin pomppasi jään pinnasta yli Ilomäen lavan ja karkasi kulmaukseen. KooKoo jatkoi vahvaa otettaan, mutta Harveyn nolla pysyi taululla.

Ottelun ensimmäinen jäähy tuli KooKoolle, kun Petter Emanuelsson tuomittiin poikittaisesta mailasta seuratessaan toista Westerholmin veljeksistä KooKoon maalin takana. KooKoon alivoima hoiti kuitenkin tilanteen esimerkillisesti. Tasaviisikoille palaamisen jälkeen kultakypärä Ben Tardif murtautui erinomaisella suojauksella ja vauhdilla Lukon maalille ja kokeili onneaan. Onni ei ollut KooKoon matkassa vielä tässäkään tilanteessa ja erätauolle mentiin Lukon 2–0-johdossa.

– Tehokkuus oli erottava tekijä tänään. Emme pelanneet huonosti kolmeen nollaan saakka. Meillä oli ensimmäisessä erässä ihan tarpeeksi maalipaikkoja, mutta 2–0-tappiolla mentiin erätauolle. Maalisarake ei aina kuvaa peliä, kertoo KooKoon päävalmentaja Olli Salo seuran mediatiimille ottelun jälkeen.

Tuskainen toinen erä

KooKoo pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle ajassa 25.11, kun Lukon Jami Krannila rikkoi Ottossonia. Kiekko pysyi oranssipaidoilla, mutta vaaralliset maalipaikat jäivät luomatta. Pian Krannilan kaukaloon palaamisen jälkeen KooKoon Samuel Valkeejärvi otti kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä ja päästi Lukon ylivoimalle. KooKoon alivoima hoiti jälleen tehtävänsä.

Lukko iski jälleen ajassa 31.21. Kotijoukkueen kolmannesta maalista vastasi Westerholmin veljeksistä Pathrik, joka löi Sebastian Revon syötön sisään maalin takatolpalta. Revon syöttö löysi tiensä ohi Veeti Väisäsen, eikä Charlé-Edouard D’Astous saanut pineneltä takamatkalta Westerholmin lapaa kuriin. Lukko nousi toisen erän lopulla jo neljän maalin johtoon, kun Tarmo Reunanen sai kiekon siniviivalla ja ampui sen Malíkin hanskakäden kainalosta sisään.

Neljä maalia sinne tänne

KooKoo pääsi kolmannen erän alun jälkeen pian ylivoimalle, kun Lukon Niclas Almari sai kahden minuutin jäähyn kiinnipitämisestä. Ylivoima tuotti nopeasti tulosta, kun Radek Koblížek jäi väijymään Lukon maalin edustalle ja sai irtokiekon lapaansa. Koblížekilla oli aikaa, joten hän viritti vastustamattoman lyöntilaukauksen ja toi KooKoon kolmen maalin päähän. Emanuelssonille kirjattiin maalin myötä jo kuudes syöttöpisteensä viimeiseen kolmeen otteluun. Ilomäki sai osuman toisen syöttöpisteen.

– Emanuelssonista näkee, että hänellä on kokemusta ja rauhallisuutta pelaamisessaan. Hän on myös vahva mailalla, joten noihin ominaisuuksiin olen tyytyväinen. Hän tulee varmasti vielä parantamaan kokoajan ja on meille tärkeä pelaaja, kehui Salo joukkueensa uusinta vahvistusta.

KooKoo sai uuden ylivoiman lähes heti aikaisemman päätyttyä, kun Lukon puolustaja purki kiekon suoraan lasin yli katsomoon. Ilomäki sai erinomaisen paikan aivan maalin edustalta, mutta Harvey osui vedon tielle. Sen jälkeen sekä Ilomäki että Lukon puolelta Pathrik Westerholm lähtivät pienen poikapainin ansiosta rauhoittumaan kahdeksi minuutiksi. KooKoon ylivoima sai luotua D’Astous’lle hyvän tekopaikan, mutta huippuvireisen kanadalaisen laukaus paukkui tällä kertaa ohi maalin.

KooKoo sai kiekon pidettyä Lukon päädyssä ja vieraiden hellittämätön paine tuotti toisen palkintonsa kolmannen erän puolivälissä. Ari Gröndahl syötti siniviivalla kiekon pakkiparilleen Eero Teräväiselle, joka piiskasi sen yhdellä kosketuksella ohi Harveyn. KooKoo otti maalivahdin pois, kun ottelua oli jäljellä kaksi minuuttia. Pian tämän jälkeen nähtiin Lukon Henri Ikosen kiekonriisto, mikä päättyi KooKoon onneksi ohilaukaukseen. KooKoo otti pian tämän jälkeen aikalisän.

Andersson tykitti KooKoon kolmannen kuudella viittä vastaan. Hän piti ensin taidokkaasti kiekon hyökkäysalueella, minkä jälkeen sai sen vielä itselleen ja rankaisi raumalaisia. Ilomäki lunasti jo illan toisen syöttöpisteensä ja D’Astous sai toisena syöttäjänä jatkoa pisteputkelleen.

Sankarinviitta viritettiin Anderssonin harteille heti pelin jatkuttua, kun hän teki 27 sekunnin päästä KooKoon neljännen maalin. Sama kuvio toimi jälleen, kun Andersson pelasi viivan puolustavaa pelaajaa vastaan ihanteellisesti. Sen jälkeen hän syötti keskelle, josta peli jatkui toiseen laitaan ja takaisin Anderssonille tappavan tehokasta yhden kosketuksen laukausta varten. Ilomäen lisäksi D’Astous sai syöttöpisteen. Varsinainen peliaika päättyi tasalukemissa ja ratkaisua lähdettiin etsimään jatkoajalta.

– Huikea nousu, mikä vaati sitkeyttä. Siinä ei ollut mitään hokkuspokkuksia kehitelty, kimpassa tekeminen oli kaiken avain. Lukon kolmannen maalin jälkeen aloimme soveltamaan ja säätämään ja jokainen koitti tehdä vähän omiaan siellä. Erätauko tuli hyvään paikkaan ja kolmanteen erään saimme rivejä suoraksi, muistelee Salo.

Anderssonin maalit olivat hyvin samankaltaisia. Maaleissa oli samat syöttäjät, sama viivapeli, sama puhkaiseva syöttö ja samanlainen laukaus suunnilleen samasta paikasta. Maaleja edelsi aikalisä, jonka aikana Salo kertoi vain ohjeistaneensa paikat pelaajille. Kuvio itsessään oli pelaajien kekseliäisyyttä kentällä.

– Yksilöitä tarvittiin myös. Aina tarvitaan heitä, jotka nostavat joukkuetta eivätkä luovuta. Andersson esimerkiksi teki kaksi tärkeää maalia. Maalit eivät olleet valmennuksen piirtämiä. Kävin aikalisän aikana paikat läpi ja pelaajat toteuttivat jäällä.

Lukko voitti ottelun jatkoajalla, kun Ponthus Westerholm sai kiekon keskialueella, eteni KooKoon alueelle ja iski sen Malíkin kilven puolelta häkkiin. KooKoon seuraava ottelu pelataan Kouvolassa lauantaina 4.11, kun vastaan asettuu HIFK.

Seuraavat kotiottelut:

La 4.11.2023 klo 17:00 KooKoo – HIFK // Osta liput

La 18.11.2023 klo 19:00 KooKoo – Pelicans // Osta liput

Ke 29.11.2023 klo 18:30 KooKoo – Ässät // Osta liput