02.11.2019 20:20
Maajoukkuetauolle viidenneltä sijalta
KooKoo hävisi syyskauden viimeisen ottelunsa, mutta lähtee silti maajoukkuetauolle viidenneltä sijalta.
KooKoo jäi lauantaina Lumon Areenalla maaleitta, kun vierasjoukkue JYP oli etevämpi loppulukemin 0–4 (0–1, 0–0, 0–3).
– Jos 0–4 häviää, niin aina jää petrattavaa, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas tiivisti.
– Nollalla maalilla ei voita yhtään jääkiekko-ottelua. JYP on erittäin laadukas jääkiekkojoukkue ja tänään oli tasokas peli.
JYP-matsi paketoi KooKoon syyskauden, sillä Liiga hiljentyi lauantain kierroksen myötä maajoukkuetauolle. KooKoo lähtee tauolle sarjan viidenneltä sijalta kerättyään 18 ottelusta 29 sarjapistettä.
Vierasjoukkue meni ylivoimalla 1–0-johtoon ottelun avauserän viimeisellä minuutilla. Päätöserässä JYP nakutti kolme osumaa, joista yhden juuri ylivoimansa päätyttyä ja yhden ylivoimalla tyhjään maaliin.
– JYP sai otteluun hyvän startin ja me emme olleet parhaimmillamme. En halua ottaa JYPiltä mitään pois, sillä he pelasivat todella hyvän ensimmäisen erän, Ahokas kommentoi.
– Saimme toiseen erään joukkoja kasaan ja muutaman hyvän laatupaikankin luotua, joista olisi pitänyt tehdä. Viimeisessä erässä meille sattui kaksi aika kovaa nukahdusta puolustuspäässä, jollaisia ei vain voi sattua. JYP teki niistä hienot maalit.
KooKoon maalilla Henrik Haukeland torjui ottelussa yhteensä 29 kertaa. Norjalaisen virkaveli Markus Ruusu torjui nollapelin 31 torjunnalla.
Nopein luistelija:
Joonas Oden (KooKoo) 35,63 km/h
Samuli Ratinen (JYP) 37,14 km/h
Kovin laukaus:
Juha-Pekka Haataja (KooKoo) 140,0 km/h
Julius Nättinen (JYP) 144,4 km/h
Seuraavat kotiottelut:
Ti 12.11. klo 18.30 KooKoo–HPK
La 16.11. klo 17.00 KooKoo–Ässät
La 23.11. klo 17.00 KooKoo–Tappara