Liiga-historian ensimmäiset täydet pisteet Nordikselta!

15.11.2021

15.11.2021 23:44

Liiga-historian ensimmäiset täydet pisteet Nordikselta!



Kuva: Juuso Pellava

Ensimmäistä kertaa Liiga-historiansa aikana KooKoo palaa Kouvolaan Helsingistä täydet kolme pistettä mukanaan. KooKoo kaatoi IFK:n maanantain ainoassa Liiga-ottelussa lukemin 2–5 (2–2, 0–1, 0–2).

Maanantai iltana Nordiksella maajoukkuetauon jälkeen illan ainoassa Liiga-ottelussa kohdanneet IFK ja KooKoo aloittivat ensimmäisen erän vauhdikkaasti.

Kotijoukkue IFK aloitti maalinteon jo reilun minuutin pelaamisen jälkeen, kun joukkueen kultakypärä Alex Broadhurst laukoi kiekon Teemu Tallbergin esityöstä Oskari Setäsen selän taakse. Muutamaa minuuttia myöhemmin oli vierasjoukkueen vuoro iskeä, kun Oskari Mannisen lähettämä laukaus kimposi hieman onnekkaasti Kimi Koiviston kautta maaliin.

Hieman erän puolivälin jälkeen KooKoo lisäsi johtoa Heikki Liedeksen pelatessa kiekon Radek Koblizekille, joka nosti kiekon maalin edestä ohi Michael Garteigin.

Pian KooKoon johto-osuman jälkeen nähtiin myös illan ensimmäinen ja lyhyin erikoistilanne. Juho Rautanen passitettiin istumaan kakkosta väkivaltaisuudesta ja vain viiden sekunnin ylivoiman jälkeen Jere Innala laukoi IFK:n tasoihin. Tämän enempää ei maaleja ensimmäisessä erässä nähty ja tauolle siirryttiin 2–2-tilanteessa.

Toisen erän alkuun KooKoo pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa ylivoimaa, kun IFK:n Olli Palola joutui istumaan kampituksesta. Tätä erikoistilannetta ei KooKoo kuitenkaan pystynyt hyödyntämään, mutta lähes välittömästi jäähyn päätyttyä KooKoon Peetro Seppälä pääsi karkaamaan vaihtoaitiosta läpiajoon, josta puolustaja siirsi KooKoon upeasti 2–3-johtoon. Tämän jälkeen maalipaikkoja siunaantui kummallekin joukkueelle erän aikana, mutta ylärimaa lähemmäs ei kumpikaan joukkue enää päässyt. Erätauolle siis KooKoon 2–3-johdossa.

Kolmas erä alkoi IFK:n vahvalla painostuksella, mutta KooKoo puolustus Oskari Setäsen johdolla pystyi selvittämään IFK:n alun rynnistyksen ilman takaiskuja. Erän puolivälissä KooKoo sai luotua painetta IFK:n päätyyn ja Leijona-debyytin viikonloppuna tehnyt Liedes pääsi ujuttamaan jo kauden 12:nnella maalillaan KooKoon 2–4-karkumatkalle.

Tästä muutamaa minuuttia myöhemmin IFK:n jäähyn aikana KooKoon ylivoimapeli tuotti tulosta, ja viimeisen naulan stadilaisten arkkuun naulasi Ville Meskanen. Näin ollen historian ensimmäistä kertaa Helsingistä kotiin tuomisina täydet kolme pistettä ja samalla KooKoo takaisin sarjakärkeen!

Lumon Areenalla KooKoo nähdään lauantaina, kun Jukurit saapuu vieraaksi Kouvolaan. Liput tuohon otteluun Ticketmasterista!

Katso ottelukooste ja lehdistötilaisuus alta. Kaikki Liiga-videot www.cmore.fi/liiga.


Maalit:

1. erä

1–0 Alex Broadhurst
(Teemu Tallberg, Sebastian Dyk)

1–1 Kimi Koivisto
(Oskari Manninen, Leevi Aaltonen)

1–2 Radek Koblizek
(Heikki Liedes, Sam Lofquist)

2–2 Jere Innala
(Kasperi Kotkansalo, Eetu Koivistoinen)

2. erä

1–3 Peetro Seppälä

3. erä

2–4 Heikki Liedes
(Juho Rautanen, Radek Koblizek)

2–5 Ville Meskanen
​​​​​​​(Petteri Nikkilä, Samuli Ratinen)
​​​​​​​

Torjunnat:

HIFK Michael Garteig 3+6+4=13

KooKoo Oskari Setänen 11+15+10=36


KOVIN LAUKAUS:

Johan Motin
HIFK
147,7 km/h

Sam Lofquist
KooKoo
153,1 km/h

NOPEIN LUISTELIJA:

Sebastian Dyk
HIFK
34,2 km/h

Terry And
KooKoo
35,2 km/h

PISIN LUISTELTU MATKA:

Jordan Schmaltz
HIFK
5588 m

Peetro Seppälä
KooKoo
4923 m


Sarjataulukko:

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 31 13 16 188 120 9 115 1,92
2. Jukurit 60 31 12 17 166 138 8 113 1,88
3. Ilves 60 28 17 15 191 168 10 111 1,85
4. TPS 60 29 9 22 151 137 6 102 1,70
5. HIFK 59 27 13 19 174 146 5 99 1,68
6. Kärpät 60 24 16 20 171 141 7 95 1,58
7. HPK 60 24 14 22 147 135 9 95 1,58
8. KooKoo 60 25 14 21 148 141 5 94 1,57
9. Pelicans 60 25 14 21 142 142 4 93 1,55
10. Lukko 58 24 12 22 169 151 5 89 1,53
11. KalPa 60 19 22 19 167 159 9 88 1,47
12. Sport 59 18 15 26 120 155 8 77 1,31
13. JYP 60 14 12 34 139 221 8 62 1,03
14. SaiPa 60 15 10 35 128 193 3 58 0,97
15. Ässät 60 11 13 36 127 181 7 53 0,88