26.04.2019 10:55
Leijonat vei huippujännittävän maaottelun
Suurilukuinen yleisö sai torstaina todistaa jännitysnäyteltmää Lumon Areenalla, kun Suomi kaatoi rakkaan naapurimaa Ruotsin maalein 5–4.
KooKoon kotihalli Lumon Areena muokkaantui torstaina yhden ottelun ajaksi Suomen A-maajoukkueen kotihalliksi, kun Leijonat kohtasi Kouvolassa Ruotsin.
Ennakkoasetelmat ottelulle olivat mielenkiintoiset, sillä maaottelut Ruotsia vastaan herättävät aina tunteita suomalaiskatsojissa. Leijonien valmistautuminen kohti Slovakiassa pelattavia MM-kisoja on ollut käynnissä jo jonkin aikaa ja edellisviikolla Suomi kohtasi kahdesti Norjan voittaen molemmat kamppailut (3–1 ja 7–0).
Ottelun avauserässä nähtiin kaksi maalia: Ruotsin vei johtoon Jonathan Andersson, mutta 1–1 -tasoituksen iski vajaa puoli minuuttia myöhemmin Niko Ojamäki. Ottelun toinen erä oli naapurimaan, sillä joukkueensa kahden maalin karkumatkalle johdattivat Joakim Nygård ja Linus Sandin.
Yli neljätuhatpäinen yleisö sai kuitenkin kolmannessa erässä hieraista silmiään, sillä tapahtumia riitti molemmissa päissä kaukaloa. Erää oli ehtinyt vanheta vain reilu minuutti, kun Harri Pesonen kavensi lukemiksi 2–3. Suomen iloa ei riittänyt kuitenkaan pitkään, sillä omien hölmöilyjen jälkeen Anton Lander sijoitti kiekon Suomen tyhjään maaliin alivoimalla.
Lopputulos ehti näyttämään jo lähes toivottomalta, kunnes Suomi laittoi uuden vaihteen silmään ajassa 57.46. Ilman maalivahtia pelannut sinivalkoinen joukkue kavensi Arttu Ilomäen onnistumisella ensin 3–4:ään ja ajassa 58.18 Harri Pesosen tykki puhui toistamiseen tasoittamalla ottelun. Lumon Areenan yleisö oli jo tässä vaiheessa saanut tuulettaa Suomen kiriä railakkaasti, mutta ajassa 59.12 halli miltei räjähti, kun Eetu Luostarinen ohjasi kiekon Ruotsin verkkoon varmistaen voiton joukkueelleen lukemin 5–4.
Näin ollen Lumon Areenalla pelattu maaottelu sai huikean päätöksen! Suomen valmistautuminen MM-kisoihin jatkuu perjantaina Hartwall Areenalla, kun Leijonat kohtaa toistamiseen Ruotsin.
KooKoo kiittää katsojia ja Jääkiekkoliittoa tapahtuman mahdollistamisesta.