ENNAKKO:

Kuumeen kourista parantuva KooKoo kohtaa seuraavassa ottelussaan Ilveksen

30.01.2024

KooKoon seuraava ottelu pelataan keskiviikkona Kouvolassa, kun sarjakärki Ilves syö kilometrejä saapuakseen vierailulle. KooKoo on otteluun lähdettäessä Liigan sarjataulukon sijalla 12.

KooKoo kohtasi viime viikolla viheliäisen ongelman, kun tartuntataudit ottivat joukkueen ja etenkin sen hyökkääjistön hellään syleilyynsä. Kolme ottelua vajaalla kokoonpanolla ja muutamalla lainapelaajalla taistellut KooKoo selvitti viikon kahdella voitolla ja neljällä pisteellä. KooKoon valmennustiimiin kuuluva Sami Helenius ei olisi normaaleissa olosuhteissa ollut pistesaldoon tyytyväinen, mutta poikkeustilanteen kurittaessa joukkuetta neljä pistettä laskettiin joukkueen valmennusjohdon puolesta hyväksyttäväksi.

– Viikkomme oli todella raskas, kun niin moni pelaaja oli varsinkin hyökkäyspäästä poissa. Saimme kuitenkin puristettua viimeiset mehut vielä irti ja saimme viime ottelusta kaksi pistettä. Kilpailemme pudotuspelipaikoista ja jos katsoo viime viikkoamme, yhdestä ottelusta JYPiä ja kahdesta SaiPaa vastaan olisi pitänyt tulla kuuden, ehkä jopa yhdeksän pisteen kanssa ulos. Sairastapauksien takia hyväksyimme kuitenkin myös neljä pistettä, kertoo Helenius.

Osa KooKoon kärkipelaajista joutui urakoimaan otteluissa valtavia minuuttimääriä. Helenius kuitenkin muistuttaa, ettei poissaolojen taakse voi piiloutua.

– Varsinkin joillekin hyökkääjille tuli kuormaa aivan uskomaton määrä. Jyväskylässä Axel Ottosson ja Ben Tardif pelasivat molemmat noin 28 minuuttia ja se on aika moinen määrä hyökkääjälle. Loukkaantumiset ja sairauskierteet ovat kuitenkin osa tätä, eikä niiden taakse voi mennä. Tällaisissa tilanteessa kokoonpanosta yleensä vähemmän pelaavien pitää astua esiin ja laittaa suurempaa sandaalia jalkaan.

Seuraavaksi KooKoo kohtaa Ilveksen. Viime viikolla hyökkäystä kaventanut poissaolotilanne saattaa Heleniuksen mukaan heilahtaa tällä viikolla toiseen suuntaan.

– Viime viikolla puolustuksemme oli lähes ehjä, mutta hyökkäyksessä oli vajetta. Nyt hyökkäys alkaa olemaan kunnossa, mutta muutaman puolustajan tilanteita tarkkailemme vielä. Näin se heilahtelee, mutta valmistaudumme normaalisti ja lähdemme keskiviikkona yrittämään Ilveksen kaatamista.

Heleniuksella itsellään on pelikokemusta Liigasta maajoukkueen kautta aina tarunhohtoiseen NHL:ään saakka. Vetäisikö hän pahan paikan tullen vielä kerran itse hokkarit jalkaan?

Jarno Kultasen pohtiessa puolustajien määrän puutetta, olen sanonut muutamaan otteeseen olevani valmis yhden tai kahden pelin sopimukseen. Olen tosin myös sanonut etten ole halpa, joten voi olla että seuralla ei ole sellaiseen sopimukseen varaa, heittää Helenius naurahtaen iloisesti.

– Ei vaiskaa, ne ajat ovat menneet jo. Far gone, toteaa valmentaja.

KooKoon lainavahvuuteen liittyivät nykyään Mestiksen Ketterää edustavien omien kasvattien Ossi-Petteri Jaakolan ja Akseli Mäkisen, sekä KooKoon U20-joukkueessa pelaavan Verneri Ahosen lisäksi kaksi kokonaan seuran ulkopuolelta lainattua pelaajaa, kun HIFK:n Kasper Lundell ja Tapparan Oskari Luoto saapuivat syventämään mustaoranssien hyökkäystä. Molemmat pääsivät myös tehopisteiden makuun Lundellin syöttäessä yhden ja Luodon kaksi maalia sopimuksensa aikana.

– Toivotamme pojille onnea ja kiitämme siitä, että tulivat paikkaamaan. Lundell paransi otteitaan viikon edetessä ja pääsi tehoillekin, sama kuin Luoto, joka pelasi myös hyvin Lappeenrannassa. Kyllä he ruutunsa täyttivät, hyvästelee Helenius lainapelaajansa.

Vieraita Tampereelta

Ilves pelaa tiistaina Hämeenlinnassa HPK:ta vastaan ennen matkustamistaan Kouvolaan. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tämän kauden aikana kolmesti, joista Ilves on voittanut kaksi ottelua ja KooKoo yhden. Voittajajoukkue on jokaisessa ottelussa tehnyt neljä maalia ja viimeisen joukkueiden keskinäinen kohtaaminen päättyi KooKoon 4–0-voittoon Tampereella. Ilveksen neljän ottelun mittainen voittoputki sai katkonsa joukkueen viime ottelussa, kun Sport haki itselleen tärkeät kolme pistettä Tampereelta 2–0-lukemin.

– Olemme pelanneet Ilvestä vastaan jo kaksi tai kolme kertaa tällä kaudella ja heistä tiedämme, että kyseessä on erittäin liikkuva joukkue. He hyökkäävät hyvin ja meidän pitää pystyä vastaamaan heidän luisteluunsa ja liikkeeseensä ennen kaikkea omalla puolustusalueellamme ja iskeä hyvin vastaan. Liigassa mielestäni hienoa on se, että kuka vain voi voittaa kenet vain. Jos peilataan keskiviikkoon, kairasimme Ilveksestä vieraissa 4–0-voiton hieman ennen vuoden vaihdetta. Kaikki pelit ovat voitettavissa, kunhan jokainen ottaa osaa talkoisiin, kertoo Helenius.

KooKoon sisäistä pistepörssiä keskiviikon otteluun lähdettäessä johtaa hyökkääjä Ben Tardif, joka on tehnyt 44 pelaamaansa otteluun tehopisteet 12+27=39. Seuraavana listalla on puolustaja Charle-Édouard D’Astous, joka on 39 pelaamassaan ottelussa taiteillut lukemat 13+24=37. Pörssin kolmas on hyökkääjä Arttu Ilomäki, joka on tehnyt 34 pelaamaansa otteluun 11+20=31 tehopistettä.

Ilveksen sisäistä pistetilastoa ja koko sarjan pistepörssiä johtaa 46 otteluun 16+32=48 tehot iskenyt Oula Palve. Hänelle painetta antaa joukkueen entinen kapteeni Eemeli Suomi, joka on tehnyt 45 pelaamaansa otteluun tehot 17+28=45. Kolmanneksi sijoittuu JYPistä hankittu, 39 ottelua pelannut ja tehopisteet 11+27=38 tehnyt puolustaja Sami Niku.

Seuraavat kotiottelut:

Ke 31.1.2024 klo 18:30 KooKoo – Ilves // Osta liput

La 3.2.2024 klo 17:00 KooKoo – Jukurit // Osta liput

Pe 9.2.2024 klo 18:30 KooKoo – Sport // Osta liput