Koria Roll siirtyy vuoteen 2021

2.7.2020

02.07.2020 16:00

Koria Roll siirtyy vuoteen 2021

Kauan odotettu Koria Roll 2020 on peruttu ja tapahtuma siirtyy vuoden verran eteenpäin. Kallioniemessä rollataan 13.–14. elokuuta 2021.

– Tapahtuman järjestäminen toimivasti ja kannattavasti on valitettavasti mahdotonta, sanoo Koria Rollin tapahtumapäällikkö Matti Lindholm.

Aluehallintovirastot antoivat keskiviikkona 1. heinäkuuta uusia ohjeita ja rajoituksia suurten yleisötapahtumien järjestämiseen. Rajoitukset lievenivät monin paikoin, mutta anniskelua sisältävissä tapahtumissa ehdot ovat yhä tiukat ainakin elokuun loppuun asti.

Kuluvana kesänä Koria Rollia oltiin järjestämässä Korian Kallioniemessä 14.–15. elokuuta Korian Klubin ja KooKoon yhteistyönä.

– Koria Rollin koko tapahtuma-alue olisi ollut anniskelualuetta, mikä tarkoittaa, että kaikille asiakkaille pitäisi olla istumapaikka. Mielestämme tämä vaatimus tappaa festarit, joten joudumme nostamaan kädet ilmaan.

Koria Roll oli tarkoitus herättää henkiin 12 vuoden tauon jälkeen. Lavalle olisivat nousseet Uniklubi, Anssi Kela, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Elastinen, Maustetytöt, Gasellit, Teflon Brothers ja Happoradio – sekä vielä aiemmin paljastamattomat Ellinoora ja Abreu.

– Harmittaa tietysti vietävästi, mutta tilanne on mikä on. Olen varma, että saamme myös kesälle 2021 hyvän kattauksen kotimaisen musiikin huippunimiä. Kouvolassa on selvästi tilausta suomalaisen pop-rock-musiikin festivaalille.

Pääsylipun kesän 2020 tapahtumaan ostaneilla on kaksi vaihtoehtoa: lipun voi käyttää sellaisenaan kesän 2021 Koria Rollissa tai palauttaa Ticketmasterin kautta ja saada rahansa takaisin. Koria Roll on sähköpostitse yhteydessä kaikkiin Ticketmasterin verkkokaupasta lipun ostaneisiin. KooKoon toimistolta lipun ostaneet voivat niin ikään käyttää lippunsa suoraan kesän 2021 Koria Rollissa tai olla yhteydessä suoraan Ticketmasteriin lipun ja rahojen palautuksesta.

Tervetuloa Koria Rolliin kesällä 2021!