TIEDOTE:

KooKoon yhtiökokous valitsi uuden hallituksen

02.10.2024
KooKoo Hockey Oy:n yhtiökokous pidettiin maanantaina 30. syyskuuta Orpe-klubilla.
KooKoo Hockey Oy:n yhtiökokous vahvisti osakeyhtiön jo aiemmin tiedottaman tilinpäätöksen. Yhtiön liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta lähes 700 000 euroa, päätyen kaikkien aikojen ennätystasolle 6 730 000 euroon. Yhtiön liiketulos kääntyi kuitenkin jyrkkään laskuun ja liiketappiota tuli noin 780 000 euroa. Yhtiön taseasema on kuitenkin edelleen erittäin vahva: oma pääoma on lähes 1,5 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 52,7 %.
Kokouksessa päätettiin myös yhtiöjärjestyksen muuttamisesta, minkä mukaan yhtiön hallitukseen valitaan 4–6 jäsentä.
Yhtiökokous valitsi KooKoo Hockey Oy:lle myös uuden hallituksen, johon kuuluvat hallituksessa jatkavat Jukka Havia ja Pulla Peltola sekä uusina jäseninä Jani Heikari ja Jenni Liikkanen. Liikkanen on ensimmäinen nainen KooKoo Hockey Oy:n hallituksessa. Hallitus järjestäytyi myös heti yhtiökokouksen jälkeen siten, että hallituksen puheenjohtajana jatkaa Havia ja varapuheenjohtajana Peltola.
KooKoo Hockey Oy kiittää hallituksesta pois jääneitä Tero Tyynelää, Kalle Nikkasta ja Jarno Jokivirtaa yhtiön eteen tehdystä pitkäaikaisesta työstä.

KooKoo Hockey Oy:n hallitus:

Jukka Havia (pj)
Pulla Peltola (vpj)
Jani Heikari
Jenni Liikkanen