KooKoon hyvä ensimmäinen erä ei riittänyt KalPaa vastaan

14.12.2022

KooKoon hyvä ensimmäinen erä ei riittänyt KalPaa vastaan



Kuva: Valtteri Flinck

Keskiviikkoillan ottelu alkoi KooKoolla mallikkaasti. KalPa kuitenkin parempi jatkoajan jälkeen (1–0, 0–0, 0–1, 0–1).

KooKoon keskiviikkoillan ottelu käynnistyi kotijoukkueen osalta varsin mallikkaasti. Vain alle minuutin peliajan jälkeen KooKoon ruotsalaisketju onnistui. Hyökkääjä Linus Andersson yllätti maalivahti Juha Jatkolan. Syöttöpisteen maaliin kirjautti Emil Molin. Kyseisellä naalilla KooKoo otti ottelussa kuskin paikan lukemin 1–0.

KalPa pääsi ensimmäisen erällä lopulla testaamaan illan ensimmäistä ylivoimaansa Miska Siikosen istuessa kahden minuutin rangaistusta. KalPa ei kuitenkaan onnistunut ylivoimalla ja erätauolle siirryttiin KooKoon 1–0-johdossa.

Toinen erä alkoi KooKoon päästessä kahden minuutin ylivoimalle, muttei ylivoiman viimeisen minuutin pyörityksen päätteeksi päässyt iskemään kiekkoa maaliin. Erässä syntyi myös toinen KooKoo-ylivoima, mutta tästä ei tullut toista maalia. Oskari Setänen torjui erässä tärkeät seitsemän kertaa ja piti KalPan hyökkäyksien aikana oman maalin tyhjänä.

Kolmannen erän alussa KooKoolla oli muutama hyvä maalipaikka. Kovasta yrittämisestä huolimatta KooKoo ei saanut maaleja. KalPa käytti tilanteen hyödyksi ja tasoitti lukemat 1–1:een. Maalin teki KalPan puolustaja Colby Sissons. Kolmannen erän 20 minuuttia kului nopeasti ja 60 peliminuutin jälkeen lukemat oli 1–1.

Jatkoaika alkoi jo kolmannessa erässä alkaneella KalPa-ylivoimalla, eikä jatkoaikaa tarvinnut pelata 24 sekuntia pidempää. KalPan Lasse Lappalainen ratkaisi ottelun 1–2-lukemiin.

Näin ollen kaksi pistettä matkasi KalPan matkassa Kuopioon ja yksi piste jäi Kouvolaan.

KooKoon seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 16. joulukuuta, kun Lumon Areenalla vierailee TPS. Ottelu alkaa 18.30 ja liput Ticketmaster.fi/kookoo alkaen 10€!

Katso kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga! ​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​


MAALIT:

1. erä

1–0 Linus Andersson
(Emil Molin)

2. erä

Ei maaleja.

​​​​​​​3. erä

1–1 Cobly Sissons
(Andreas Okany, Benjamin Korhonen)

JA.

0–1 Lasse Lappalainen
(Jaakko Rissanen, Tuomas Kiiskinen)

TORJUNNAT:

KooKoo Oskari Setänen 7 + 7 + 10 + 0 = 24

KalPa Juha Jatkola 10 + 7 + 4 + 0 = 21


KOVIN LAUKAUS:

Charle-Edouard D’Astous
KooKoo
163,0 km/h
​​​​​​

Colby Sissons
KalPa
​​​​​​​132,7 km/h

NOPEIN LUISTELIJA:

Toni Suuronen
KooKoo
34,4 km/h
​​​​​​​

Max Görtz
KalPa
33,6 km/h

PISIN LUISTELTU MATKA:

Linus Andersson
KooKoo
4584 m

Colby Sissons
KalPa
4886 m