KooKoo kärsi toisen karvaan 3–2-lukemin päättyneen tappionsa perättäin, kun vierasmatka Turkuun päättyi TPS:n jatkoaikavoittoon. KooKoo hallitsi kahta erää kolmesta, mutta ei saanut dominanssiaan siirrettyä Liigan Wisehockey-tilastoista tulostaululle.
KooKoo sai heti ottelun ensimmäisellä minuutilla ylivoiman, kun TPS:n Casimir Jürgens koukki Seth Bartonia Oskari Setäsen vartioiman maalin takana. Ensimmäinen ylivoima ei kuitenkaan tuottanut merkittäviä maalipaikkoja. Ylivoiman jälkeen Samuel Valkeejärvi pääsi yrittämään TPS-maalivahti Filip Lindbergin ohittamista, mutta tuloksetta. TPS käänsi pelin toiseen päätyyn, Setänen sai torjuntatilinsä auki, valmentaja Sami Helenius otti pitkän huikan vesipullostaan ja ottelu jatkui aloituksella KooKoon päädystä.
Myös KooKoon alivoima pääsi virittämään koneensa kuuden minuutin pelin jälkeen, kun jäähyaition ovi avattiin Petter Emanuelssonille. Kotijoukkueen ensimmäinen ylivoima oli vakuuttava ja Markus Nurmi vei TPS:n johtoon sekunti KooKoon alivoiman päättymisen jälkeen. Nurmi pääsi luistelemaan KooKoon B-pisteiden väliin ja painoi kiekon maalin yläkulmaan käyttäen Charle-Édouard D’Astous’ta maskina.
– Onnittelut Tepsille voitosta. He olivat ensimmäisessä erässä parempia ja tekivät kaksi maalia. Eritoten ensimmäinen maali ärsyttää. Noista olemme puhuneet, kun saamme alivoiman tapettua ja kiekko pitää purkaa. Emme kuitenkaan onnistuneet ja TPS iski siitä. Meillä oli muutenkin vaikeaa ensimmäisessä erässä. Kaikki jätkät eivät olleet läsnä siinä, kommentoi KooKoon päävalmentaja Olli Salo pelin avausmaalia MTV:n lehdistötilaisuudessa ottelun jälkeen.
KooKoon tasoitus kävi jälleen lähellä, kun Simo Heinonen pääsi yrittämään maalintekoa kahteen otteeseen. Nuori hyökkääjä haki ensin ohjausta Bartonin laukaukseen ja sen jälkeen ampui terävän rannelaukauksen maalin ristikkoon. TPS antoi kylmän suihkun välittömästi KooKoon paikkojen jälkeen, kun Lukas Wernblom ennätti ensimmäisenä Setäsen torjuman laukauksen irtokiekkoon. Ensimmäinen erä päättyi TPS:n 2–0-johdossa molempien maalivahtien torjuttua kuusi laukausta.
Herätyskello soi
Pelaajat liukuivat takaisin jäälle Enter Sandmanin ja Eye Of The Tigerin säestämänä ja kiekko tippui jäähän erän alkamisen merkiksi. TPS otti alussa hallinan kiekosta, mutta KooKoo kesti paineen ja pääsi jyvälle reilun neljän minuutin pelin jälkeen. Ottelu jatkui pitkään tasaisena ilman merkittävämpää painetta kummassakaan päädyssä. Axel Ottosson kävi lähellä KooKoon kavennusmaalia, mutta osui vain ylärimaan.
KooKoo sai Ottossonin paikan jälkeen hieman energiaa, mitä TPS-päävalmentaja Tommi Miettinen pyrki häiritsemään ottamalla aikalisän jo toisessa erässä. Joukkueet palasivat jäälle ja KooKoo sai ylivoiman Emil Johanssonin ottaessa rangaistuksen kiinnipitämisestä. KooKoo piti kiekon TPS:n alueella ja loi muutaman maalipaikan, mutta laukaukset epäonnistuivat.
KooKoo pääsi erän vanhetessa paremmin ja paremmin otteluun mukaan, mutta jäi palkinnoitta. Setänen torjui erässä neljä kertaa Linbergin ottaessa kiekon kiinni 11 otteeseen.
– Toinen ja kolmas erä olivat mielestäni meiltä todella hyvää pelaamista. Saimme jalkaa liikenteeseen ja aivot pelaamaan ja loimme jo toisessakin erässä hyviä paikkoja, jatkoi Salo.
Tunteiden vuoristorata
Arttu Ilomäki voitti aloituksen ja kolmas erä potkaistiin käyntiin KooKoon 2–0-tappioasemassa. Erän ensimmäiset minuutit jatkoivat ottelun tasaista trendiä molempien joukkueiden vaihtaessa yhdet vaaralliset tekopaikat. KooKoon toisessa erässä kiihtynyt vauhti alkoi hiipua ja peliä pelattiin käytännössä laitojen lähellä ja kulmissa, eikä kumpikaan joukkue onnistunut saamaan hallintaa tai murtautumaan toisen muodon sisälle. Laukaukset loistivat olemattomuudellaan. Barton viritti muutamia rannelaukaukset, mitkä Lindberg ohjasi rauhassa pois maaliltaan.
KooKoo pääsi uudelleen ylivoimalle, kun Radek Koblížek pääsi avopaikalle ja sai TPS:n Roni Seväsen mailan käsilleen. Ylivoiman vaarallisin paikka avautui TPS:lle, mutta Emanuelsson hoiti yksin kahta hyökkääjää vastaan kohtaamansa vastahyökkäyksen esimerkillisesti.
KooKoo iski kavennuksen, kun peliä oli jäljellä vajaat kuusi minuuttia. Maalista vastasi loukkaantumisten takia Mestiksestä lainalta takaisin kutsuttu KooKoon a-juniori Ossi-Petteri Jaakola, joka lapioi Samuel Valkeejärven laukauksesta syntyneen irtokiekon puolityhjään TPS-maaliin. Osuma oli Jaakolan Liiga-uran ensimmäinen.
KooKoo painoi kaasua ja otti aikalisän, sekä maalivahtinsa pois ja kuudennen kenttäpelaajan jäälle. Ratkaisu toimi, sillä Emanuelsson tasoitti ottelun viisi sekuntia ja kaksi sadasosaa ennen loppusummeria. Ilomäen laukaus jäi pomppimaan TPS-maalin edustalle ja lukuisten purkuyritysten jälkeen Emanuelsson sai lapansa väliin ja nosti kätensä kohti kattoa. Ottelun ratkaisuun vaadittiin jatkoaikaa.
– Kolmanteen erään saimme kovan puristuksen puristuksen päälle ja onnistuimme kaventamaan ja tasoittamaan ottelun. Pystyimme luomaan painetta ja peli muuttuu aina, kun onnistuu tekemään ensimmäisen maalinsa. Se helpottaa lisäpaineen luomista ja tuo uskoa lisää. Tasoitus meni tällä kertaa aika niukille, mutta saimme sen, kertasi Salo.
Tasoituksesta sisuuntunut KooKoo oli ratkaista ottelun jatkoajalla useaan otteeseen, mutta epäonnisen viimeistelyn muotiliike sai vieraiden osalta jatkoaan. TPS sai kiekonriistosta nopean käännön ja Aidan Dudas ja Linus Fröberg pääsivät karkaamaan kahdella yhtä vastaan vain seitsemän sekuntia ennen voittomaalikilpailuun siirtymistä. Dudas löysi Fröbergin lättysyötöllään ja Fröberg ohitti Setäsen lähettäen KooKoon joulunviettoon yksi sarjapiste repussaan.
– Jatkoajasta puheen ollen, otteluvalvoja on paikalla niin haluaisin kysyä, eikö maaliin johtaneessa tilanteessa ollut oikeasti rikettä? Eikö tilanteessa ollut KooKoon puolustukseen luistelevan pelaajan estämistä, että hän ei tilanteeseen ennättänyt, kysyi Salo paikalla olevalta tuomaritoiminnan otteluvalvojalta.
Valvoja vastasi tilanteen olleen heidän tulkintansa mukaan molemminpuolinen kamppailutilanne, mihin Salo ilmaisi vielä ärtymyksensä ja vaihtoi sen jälkeen puheenaihetta.
– Nyt on joulu tulossa, joten koitetaan saada hieman joulumieltä. Toivotan KooKoo-faneille hyvää joulua. On hienoa, että he jaksavat reissata mukanamme. Hyvää joulua myös kaikille MTV:n katsojille, päättää Salo.
Setänen torjui ottelussa 18 laukausta Lindbergin tuottaessa KooKoolle pettymyksen 28 kertaa. KooKoo vei ottelun kiekonhallinnan prosentein 59–41, maaliodottaman lukemin 3,72–2,48 ja hyökkäysalueajan minuutein 22.02–12.57. KooKoon seuraava ottelu pelataan Lumon Areenalla 26. päivä joulukuuta, kun SaiPa saapuu Kouvolaan kauden neljättä Kaakon Derbyä varten.
Seuraavat kotiottelut:
Ti 26.12.2023 klo 18:30 KooKoo – SaiPa // Osta liput
Ke 3.1.2024 klo 18:30 KooKoo – Lukko // Osta liput
Pe 5.1.2024 klo 18:30 KooKoo – HIFK // Osta liput