20.10.2021 21:38
KooKoolle kauden ensimmäinen JYP-voitto!
Jyväskylään matkannut KooKoo sai keskiviikkoiltana vastaansa erittäin nälkäisen JYPin, jonka kouvolalaisryhmä kuitenkin kaatoi maalein 2–3 (1–1, 1–1, 0–1).
Ottelu alkoi räväkästi, kun KooKoon kiekonmenetyksen seurauksena Reid Gardiner pääsi viimeistelemään maalin edestä kiekon ohi Oskari Setäsen vain vajaan minuutin pelaamisen jälkeen. Tästä kului kuitenkin vain neljä minuuttia, kun Kalle Loposen viivakuti upposi JYP-maalin perukoille. Maali oli Loposen ensimmäinen Liigassa ja syötön Liiga-uran avausmaaliin tarjoili Teemu Engberg.
Toiseen erään lähdettiin 1–1-tasatilanteesta. Erän alkuun KooKoo pääsi kertaalleen kokeilemaan ylivoimaa Brad Lambertin taklattua KooKoo-kapteeni Aleksander Bonsaksenia sääntöjen vastaisesti. Muutamaa hyvää tilannetta lukuun ottamatta JYP kuitenkin onnistui tylsyttämään KooKoon erikoistilannepelaamisen.
Erän puolessa välissä Brad Lambert pakotti KooKoon puolustuksen rikkomaan rangaistuslaukauksen arvoisesti. Tilanteesta seurannutta rankkaria laukomaan lähtenyt Lambert ei erehtynyt ja kotijoukkue siirtyi 2–1-johtoon.
Kotijoukkueen johtoasema ei kuitenkaan kauaa ehtinyt vanheta, kun Kim Strömberg pelasi Heikki Liedekselle kiekon maalin eteen, josta keskiviikkona 400:nnen Liiga-ottelunsa pelannut Liedes ei erehtynyt. Erän loppupuolella Petteri Nikkilän viivakuti painui maaliin, mutta videotarkastuksen jälkeen maali kuitenkin hylättiin maalivahdin häirinnän vuoksi.
Kolmanteen erään lähdettiin myös tasatilanteesta. Viimeisessä erässä kumpikin joukkue pystyi luomaan maalipaikkoja, mutta maalihanat pysyivät tiukasti kiinni aivan erän loppupuolelle asti. Erän lopulla KooKoo sai painettua pelin JYPin puolustusalueelle ja lopulta keskiviikon syntymäpäiväsankari Radek Koblizek siirsi maalin edestä KooKoon 2–3-johtoon. Syötöt tähän maaliin tarjoilivat pakkipari Peetro Seppälä-Petteri Nikkilä. Maali oli Koblizekille ensimmäinen KooKoo-paidassa.
Erän lopulla JYP haki vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta vierasjoukkue kesti hurrikaanipaitojen painostuksen Oskari Setäsen johdolla. Näin ollen kolme pistettä matkaavat Jyväskylästä Kouvolaan numeroin 2–3 ja kauden ensimmäisestä JYP-voitosta tuli totta.
Perjantaina KooKoon bussin nokka käännetään kohti Mikkeliä, jossa Liiga-ottelua isännöi Jukurit.
KooKoon seuraavan kotiottelun vuoro on lauantaina, kun upeaa kiekkoviihdettä tarjoillaan klo 17.00 alkaen Lumon Areenalla, kun sarjakolmonen KooKoo isännöi ottelua Liigassa sijalla 11 olevaa Tapparaa vastaan. Liput seuraavaan kotiotteluun saat edullisimmin suoraan Ticketmasterista TÄSTÄ!
Katso ottelukooste ja lehdistötilaisuus alta. Kaikki Liiga-videot www.cmore.fi/liiga.
Maalit:
1. erä
1–0 Reid Gardiner
1–1 Kalle Loponen
(Teemu Engberg)
2. erä
2–1 RL Brad Lambert
2–2 Heikki Liedes
(Kim Strömberg)
3. erä
2–3 Radek Koblizek
(Peetro Seppälä, Petteri Nikkilä)
Torjunnat:
JYP Markus Ruusu 7+16+7=30
KooKoo Oskari Setänen 9+5+11=25
KOVIN LAUKAUS:
JYP
Joakim Kemell
153,1 km/h
KooKoo
Kalle Loponen
138,8 km/h
NOPEIN LUISTELIJA:
JYP
Brad Lambert
36,9 km/h
KooKoo
Samuli Ratinen
37,1 km/h
PISIN LUISTELTU MATKA:
JYP
Brad Lambert
4609 m
KooKoo
Peetro Seppälä
4741 m
Sarjataulukko:
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Tappara | 60 | 31 | 13 | 16 | 188 | 120 | 9 | 115 | 1,92 |
2. | Jukurit | 60 | 31 | 12 | 17 | 166 | 138 | 8 | 113 | 1,88 |
3. | Ilves | 60 | 28 | 17 | 15 | 191 | 168 | 10 | 111 | 1,85 |
4. | TPS | 60 | 29 | 9 | 22 | 151 | 137 | 6 | 102 | 1,70 |
5. | HIFK | 59 | 27 | 13 | 19 | 174 | 146 | 5 | 99 | 1,68 |
6. | Kärpät | 60 | 24 | 16 | 20 | 171 | 141 | 7 | 95 | 1,58 |
7. | HPK | 60 | 24 | 14 | 22 | 147 | 135 | 9 | 95 | 1,58 |
8. | KooKoo | 60 | 25 | 14 | 21 | 148 | 141 | 5 | 94 | 1,57 |
9. | Pelicans | 60 | 25 | 14 | 21 | 142 | 142 | 4 | 93 | 1,55 |
10. | Lukko | 58 | 24 | 12 | 22 | 169 | 151 | 5 | 89 | 1,53 |
11. | KalPa | 60 | 19 | 22 | 19 | 167 | 159 | 9 | 88 | 1,47 |
12. | Sport | 59 | 18 | 15 | 26 | 120 | 155 | 8 | 77 | 1,31 |
13. | JYP | 60 | 14 | 12 | 34 | 139 | 221 | 8 | 62 | 1,03 |
14. | SaiPa | 60 | 15 | 10 | 35 | 128 | 193 | 3 | 58 | 0,97 |
15. | Ässät | 60 | 11 | 13 | 36 | 127 | 181 | 7 | 53 | 0,88 |