Kuva: Tomi Natri

RAPORTTI:

KooKoo tasoitti ottelusarjan vahvalla toisella erällä

30.03.2026

KooKoo jatkoi puolivälieriä maanantaina, kun Pelicans kohdattiin sarjan toisessa joukkueiden välisessä mittelössä Lahden Wemasto Areenalla. KooKoo voitti tällä kertaa selvästi pelin kaatamalla lahtelaiset lukemin 0–5 (0–1, 0–3, 0–1). Nyt ottelusarja on tasoissa 1–1.

KooKoo aloitti ottelun pirteästi ja vierasjoukkue siirtyikin heti ottelun alussa 0–1 -johtoon Joonas Odenin osumalla. Pelicansin puolustaja Casimir Jürgens menetti kiekon pahasti oman maalin takana Marcus Davidssonille, joka pelasi sen maalin kulmalle Vilmos Gallólle. Tällä oli helppo työ siirtää kiekko Odenille, joka laittoi kiekon verkkoon ajassa 1.06.

Pelicans pääsi pelaamaan omaa ylivoimaansa ensimmäistä kertaa, kun Galló sai kaksi minuuttia kampituksesta pelikellon näyttäessä aikaa 7.29. Paras paikka lahtelaisten ylivoimalla avautui Roni Karviselle, mutta KooKoon maalivahti Eetu Randelin loistava torjunta piti kouvolalaiset johdossa.

KooKoolla oli hyvä paikka siirtyä kahden maalin karkumatkalle, kun Davidssonille avautui hieman yllättäenkin hyvä tekopaikka hyökkäysalueella. Pelicansin maalivahti Patrik Bartošák selvitti kuitenkin tilanteen.

Pelicans pääsi pelaamaan illan toista ylivoimaansa ensimmäisen erän puolenvälin jälkeen, kun KooKoon kapteeni Otto Paajanen sai kahden minuutin rangaistuksen kampituksesta. KooKoon alivoima oli kuitenkin vahvaa ja se hoiti tilanteen.

KooKoo sai myös oman tilaisuutensa ylivoimalla, kun Eelis Teutari sai kahden minuutin rangaistuksen koukkaamisesta ajassa 18.01. Vierasjoukkueen ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

Kokonaisuudessaan ensimmäinen erä oli varsin tasainen. Siitä kertovat myös maalivahtien torjunnat, kun niitä ”Bartolle” avauserässä kirjattiin seitsemän ja Randelinille kahdeksan. Tauolle lähdettiin vierasjoukkueen 0–1 -johdossa.

Kiekonhallinta oli avauserässä kuitenkin Pelicansin hallussa 64-prosenttisesti ja hyökkäysalueella lahtelaiset viettivät 6.34 min. Vastaavasti KooKoon hyökkäysalueella vietetty aika oli avauserässä vain 2.08. KooKoo vei aloitukset avauserässä 13–2.

KooKoo siirtyi heti toisen erän alussa 0–2 -johtoon Gallón osumalla. Unkarilainen pääsi laidalta laukomaan kiekkoa maalille ja kiekko meni hieman helpostikin ohi Bartošákin. Maalintekoaika oli 21.06. Syöttöpisteet saivat Oden ja Jimi Suomi.

KooKoo sai illan toisen ylivoimamahdollisuutensa ajassa 28.16. Onni Lind joutui kampittamaan hyökkäysalueella Suomen. Ylivoima tuotti tulosta ja KooKoo siirtyi 0–3 -johtoon, kun Davidsson heitti kiekkoa maalille ja kiekko meni sisään Hampus Falkista. Syöttöpisteet kirjattiin Suomelle ja Santeri Sululle.

Toinen erä oli KooKoolta ehdottomasti pudotuspelien parasta peliä. KooKoo iski illan neljännen maalin suorahyökkäyksestä ja asialla oli Davidsson. Loistavan syötän tarjoili Oden, minkä jälkeen Davidsson ampui kiekon tarkasti ohi Bartosakin. Toinen syöttömerkintä maaliin kirjattiin jälleen Suomelle, jolla oli tässä vaiheessa kasassa jo pisteet 0+3=3.

Kolmas erä ei enää pelillisiä ihmeellisyyksiä kumpaankaan suuntaan aiheuttanut selvistä numeroista johtuen. KooKoo puolusti Pelicansin pois vaarallisimmilta maalipaikoilta.

Kouvalaiset tekivät vielä ottelun lopussa 0–5 -maalin tyhjiin. Osuman iski verkkoon tiukan survomisen jälkeen Veeti Miettinen. Syöttöpisteet kirjattiin Miska Siikoselle ja Gallólle. Täten KooKoo otti ansaitun 0–5 -voiton. Playoffs-sarja on voittojen suhteen tilanteessa nyt 1–1.

KooKoon ja Pelicansin seuraava ottelu pelataan Kouvolassa Lumon Areenalla torstaina 2.4. klo 18.30 alkaen. Tule paikalle kannustaman kotijoukkue voittoon! Välieriin pääsemiseen vaaditaan neljä voittoa.

PUOLIVÄLIERÄT:

La 28.3. klo 17.00 KooKoo – Pelicans 0–1
Ma 30.3. klo 18.30 Pelicans – KooKoo 0–5
To 2.4. klo 18.30 KooKoo – Pelicans
La 4.4. klo 17.00 Pelicans – KooKoo
Ti 7.4. klo 18.30 KooKoo – Pelicans (tarvittaessa)
Pe 10.4. klo 18.30 Pelicans – KooKoo (tarvittaessa)
Ma 13.4. klo 18.30 KooKoo – Pelicans (tarvittaessa)

Otteluvoitot 1–1.

Puolivälierät pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä, eli neljällä voitolla selviää otteluparin jatkaja.