240207 Lukko - KooKoo, runkosarja. Kuvassa .

RAPORTTI:

KooKoo takoi Lukon verkkoon kuusi maalia – "Voittaminen on aina hienoa"

07.02.2024

Keskiviikkoillan kamppailussa Raumalla KooKoo kävi hakemassa tärkeän vierasvoiton, kun se kukisti Lukon lukemin 1–6 (0–1, 1–1, 0–4). Nick Malik jatkoi vahvoja otteita maalilla, tilille kertyi 28 torjuntaa.

Jääkiekko-ottelun pystyy voittamaan niin, että tekee enemmän maaleja kun vastustaja. Se oli tänään teemana Raumalla, kun KooKoo iski Lukon verkkoon jopa kuusi maalia, vaikka pelillisesti ilta oli hankala. KooKoolla oli ikäviä poissaoloja otteluun lähdettäessä; muun muassa Otto Paajanen, Joonas Lehtivuori ja Eero Teräväinen eivät olleet pelikunnossa otteluun lähdettäessä. Valmennuksesta myös päävalmentaja Olli Salo joutui jäämään sairastuvalle ja Tommi Satosaari suorittaa maajoukkuekomennusta Yhdysvalloissa.

Keskiviikkoinen ottelu oli myös KooKoon puolustaja Miska Kukkoselle Liiga-uran 200. runkosarjaottelu. KooKoo onnittelee!

Ottelun avauserä eteni tasaisesti ja varsin rangaistuspainotteisesti. Lukolle kirjattiin yhteensä kahdeksan minuuttia rangaistuksia pelkästään ensimmäisen erän osalta. Viiden minuutin kohdalla Harri Kainulaisen maila osui Petter Emanuelssonia kasvoihin, ja tämän seurauksena Emanuelsson ei ollut enää loppuottelussa pelikuntoinen.

Ylivoiman täyteinen erä hyödytti KooKoota seitsemän ja puolen minuutin kohdalla, kun kuvio oli kunnossa, ja Emil Molin syötti hienolla poikkisyötöllään kiekon Linus Anderssonille, joka sai kunnian avata kouvolalaisten maalitilin Raumalla. Andersson oli erän aikana lähellä myös toista maalia, kun Axel Ottosson löysi Anderssonin maalin edestä, mutta ensimmäisessä erässä ei enempää maaleja nähty.

– Voittaminen on tottakai aina hienoa, varsinkin täällä Raumalla, naurahti Lukossakin pelaajakokemusta kartuttanut KooKoon valmentaja Janne Grönvall.

– Tiedettiin millainen Lukko on, ja miten se toimii jäällä, ja saatiin hyvin harjoiteltuja juttuja pelissä esiin.

Juhlapeliä pelaava Kukkonen iskussa

Lukko sai ensimmäisen erän lopussa parempaa otetta pelistä, ja se näkyi myös toisen erän aikana. Ensimmäisen erän puolivälissä Joonas Järvinen tarjoili kunnon taklauksen Miska Kukkoseen, ja Kukkonen heräsi aivan uudella energialla peliin kahteen seuraavaan erään, joka näkyi myös erän alussa fyysisenä pelaamisena. Kukkonen oli ottelun loppuun asti todella näkyvässä osassa, lähes pelin kaikilla osa-alueilla.

Kukkonen oli rakentamassa myös KooKoon toista maalia kuuden minuutin kohdalla, kun hän laukoi kiekon viivasta kohti maalia, jossa pelikiellon jälkeen paluun tehnyt Ben Tardif sai lapioida irtokiekon Lukon maalivahti Christopher Gibsonin edestä maaliin, ja näin KooKoo siirtyi kahden maalin karkumatkalle.

Lukon ensimmäinen maali nähtiin erän puolivälissä. Kiekkoa taisteltiin laidasta kohti keskustaa, josta löytyi aivan vapaana Steven Jandric, joka laukoi kotijoukkueen ensimmäisen maalin. Tämän maalin jälkeen Lukko otti hallintaa omiin nimiinsä aina kolmanteen erään asti, eikä KooKoolle tarjottu montaa hyökkäysmahdollisuutta näiden erien aikana. Kolmannen erän alussa Lukko yritti hakea väkisin tasoitusta KooKoon maalin edestä, mutta tuloksetta.

– Pelissä oli myös tietenkin vaikeita hetkiä, kärsivällisesti yritettiin puolustaa ja pelata kiekkoa enemmän keskialueelle. Tottakai tuli myös paljon pitkiä kiekkoja, mutta yritettiin kärsivällisesti pelata huonot hetket pois, ja siinä onnistuttiin, kehui Grönvall omiaan.

Pelin ratkaisee maalit

Jos KooKoolla oli pelillisesti vaikeaa, niin tuloksenteossa ei ongelmia ollut, ainakaan kolmannen erän osalta, kun KooKoo iski erässä jopa neljä maalia. Erän ensimmäisen sai tehdä hyvään vastahyökkäykseen noussut Radek Koblizek seitsemän minuutin kohdalla, kun hän sijoitti kuin varkain kiekon yläkulmaan.

Sankarista konnaksi, kuten MTV:n selostaja Jani Alkio vertasi Koblizekia, hänen saatuaan neljä minuuttia myöhemmin kampitusrangaistuksen. Lukko yritti hakea ylivoiman aikana kavennusta myös ilman maalivahtia, mutta maalinteossa onnistui ainoastaan KooKoo ja uran 99. Liiga-maalinsa tehnyt Arttu Ilomäki.

Tyhjiin osui myös aiemmin rangaistu Koblizek puolitoista minuuttia ennen ottelun päättymistä. Tämäkään ei vielä KooKoolle riittänyt, vaan minuutti edellisestä juhlapeliä pelaava Miska Kukkonen laukoi kaukaa kohti Christopher Gibsonin maalia, ja se yllättävästi meni sisään. KooKoo nappasi kolme sarjapistettä kuuden maalin esityksellä. Erityisesti ykköskentän hyökkääjät Tardif–Ilomäki–Koblizek oli tänään iskussa, kun pelkästään tuolle kolmikolle kirjattiin kahdeksan tehopistettä.

Ottelun jälkeisessä haastattelussa päävalmentaja Saloa tuurannut Grönvall oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen;

– Voittaminen on aina hienoa, sitä varten tätä työtä tehdään. Saatiin meidän käydyt pelilliset asiat näkyviin tänään. Vaikeita hetkiä oli, mutta jätkät pelasi ne hetket kärsivällisesti.

– Tuolla lailla kun pelataan, niin meillä on hyvät mahdollisuudet pudotuspeleihin, päätti Grönvall.

KooKoo nousi voitolla niukasti pudotuspeliviivan yläpuolelle, mutta lopullinen sijoitus määräytyy vasta tulevien pelien perusteella. Mutta kuten valmentaja Grönvall sanoi, hyvät mahdollisuudet on siihen olemassa. KooKoon viikko jatkuu perjantaina jälleen kotihallissa, kun Lumon Areenalle vastaan saapuu Vaasan Sport.

 

Seuraavat kotiottelut:

Pe 9.2.2024 klo 18:30 KooKoo – Sport // Osta liput

To 15.2.2024 klo 18:30 KooKoo – TPS // Osta liput

La 24.2.2024 klo 18:00 KooKoo – Kärpät // Osta liput