ENNAKKO:

KooKoo raikkain mielin tuplaviikonlopun koitoksiin – perjantaina vastassa Lukko ja lauantaina HIFK

05.03.2026

KooKoo jatkaa pelejään perjantaina Raumalla Kivikylän Areenalla, kun vastaan tulee Lukko. Lauantaina KooKoo palaa puolestaan kotijäälle ja kohtaa HIFK:n.

Perjantaita kohti kovalla mittarilla, sillä KooKoo ja Lukko ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa ja kaikissa otteluissa raumalaiset ovat vieneet pisteet mukaansa. Lokakuun alussa Raumalla Lukko voitti Raumalla numeroin 3–1 ja myöhemmin samassa kuussa Kouvolassa raumalaiset hakivat pisteet numeroin 2–5. Helmikuun alussa joukkueet kohtasivat jälleen Lumon Areenalla, missä Lukko oli vahvempi 1–3 -lukemin.

Kouvolalaiset ovat tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla kaksi samoilla pisteillä SaiPan kanssa: molemmat joukkueet ovat keränneet yhteensä 106 pistettä. Perjantai-illan vastus Lukko on sen sijaan sijalla viisi. Kamppailu neljän parhaan joukkoon pääsemisestä käy erittäin kuumana, sillä Lukko on yhdeksän pistettä KooKoota perässä. Kun KooKoolla on jäljellä viisi ottelua, on sille tarjolla 15 pistettä – raumalaisten vastaava lukema on niin ikään 15. Jos KooKoo voittaa Raumalla kolmella pisteellä, on Lukolla mahdollisuus tulla samoihin pisteisiin siinä tapauksessa, että se voittaa kaikki jäljellä olevat ottelut kolmella pisteellä ja KooKoo jäisi pisteittä. Tasapisteissä KooKoo menee jatkoon kolmen pisteen voittojen turvin. Mikäli Lukko voittaa perjantaina kolmella pisteellä, kiristyy jännitys neljän joukosta entisestään.

Edellisessä ottelussaan keskiviikkona KooKoo hävisi Oulussa Kärpille voittomaalikilpailun jälkeen 4–3. Raumalaiset puolestaan voittivat keskiviikkona Turussa TPS:n voittomaalikilpailun jälkeen samoin 3–4 -numeroin.

KooKoon kultakypärää ottelussa Lukkoa vastaan tulee kantamaan Ville Meskanen, joka on tehnyt 52 ottelussa 22 maalia ja antanut 24 maalisyöttöä. Joukkueen muista pelaajista esiin nousevat Miska Siikonen 44 pisteellä (18+26), Marcus Davidsson 38 paunaa (12+26) ja Veeti Miettinen (24+13=37).

Raumalaisten tehokkain pelaaja on tällä hetkellä Mikael Ruohomaa 56 pisteellä (15+41). Tulitukea joukkueen hyökkäykseen tuovat myös Alex Beaucage (21+19=40) ja Antti Saarela (13+23=36)

Ottelu Lukon ja KooKoon välillä alkaa klo 18.30.

Lauantain kotipelissä kohdataan HIFK

Lauantaina KooKoo palaa puolestaan kotiin Lumon Areenalle, kun vastaan tulee HIFK. Helsinkiläiset ovat tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 11. HIFK taistelee kynsin ja hampain paikasta 12 parhaan joukkoon ja kevään playoffs-otteluihin.

KooKoo ja HIFK ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa ja niistä kouvolalaiset ovat voittaneet kaikki kohtaamiset: lokakuussa Helsingissä pelatussa kauden ensimmäisessä kohtaamisessa KooKoo nappasi vierasvoiton maalein 3–4. Marraskuussa Kouvolassa kotijoukkue murskasi HIFK:n peräti 8–1. Tammikuussa joukkueet kohtasivat jälleen Helsingissä ja KooKoo jatkoi vakuuttavaa otettaan hakemalla selvän 1–6 -vierasvoiton.

Helsinkiläisten tehokkain pelaaja on tällä hetkellä Vincent Marleau 36 pisteellä (19+17). Kouvolalaisten tulee olla tarkkana myös Daniel Mäkiahon (15+19=34) ja Petr Kodýtekin (13+16=29) kanssa.

KooKoon ja HIFK:n välinen kamppailu alkaa klo 17.00. Tulethan paikalle kannustamaan kotijoukkueen voittoon! Lippuja on myyty otteluun jo yli 3500, joten hanki omasi nyt ja tule kiekkohuumaan Lumon Areenalle: kookoo.tmtickets.fi.